Tehtävässä jo kerroin mitkä ovat lempikukkiani. Kerroin myös kukkatehtävän liittyvän erääseen tällä hetkellä menossa olevaan asiaan. Tämä asia on se näytelmä, jossa olen mukana. Totean yhdessa repliikissä näin: "Jos saisimme vielä kukat kukkimaan ja perhoset lentelemään, olisin onnellinen. Vähän romantiikkaa katsos."  Näytelmässä esitän leskirouvaa, jolla on kosija. Kosija vaan ei ymmärrä mitään romantiikasta. Mutta roolihahmoni on aivan innoissaan uudesta liitosta, ja yrittää saada miestä tajuamaan jotain naisen logiikasta. 

Jossain vaiheessa näytelmää minä kahden tyttäreni kanssa taistelen nimettömän kukkakimpun vuoksi, että kenelle meistä kolmesta se oikein kuuluu. Lopulta paljastuu, että se kuuluu kolmannelle tyttärelleni, jolle ei pitäisi kenenkään lähettää kukkia, koska ei sillä ole miestäkään. Näytelmä on muunnelma elokuvasta "Ruma Elsa". Meidän ohjaajamme on sovittanyt sen näytelmäksi ja muuttanut paljon alkuperäisestä elokuvasta näyttämölle sopivaksi. Elokuvan perusjuoni on kyllä tietenkin pysynyt samana. Jo aiemmin olen kirjoittanut, että vähän vahingossa jouduin tähän juttuun. Äitini piti alunperin olla tämä näytelmän äiti. Hän on jo nuoresta pitäen ollut mukana näytelmissä, mutta nyt kuulemma on tämä elämänosio täynnä, eikä hän enää halunnut olla mukana. Ja minua ehdotettiin mukaan. En niin kovasti innoissani ollut lähtemässä, mutta lupauduin, ellei ketään muuta löydy rooliin. Lähdin mukaan vasta marraskuun aikana, muut olivat olleet jo syyskuusta lähtien harjoitelleet. Että minulla on kova työ saada ote tähän, ja kai tää jotenkin menee. 

Ensi-ilta on jo 4.2. Koko näytelmä alkaa siten, että olen ihan yksin ensin lavalla, ennenkuin muita tulee vähitellen esiin. Noin puoli tuntia on minun ja muutaman muun roolihahmon varassa. Minä tavallaan esittelen tämän Ruman Elsan, joten siten tärkeä rooli. Kun saadaan alku ohi, niin olen vasta toisen puoliajan jälkeen melko loppuvaiheessa uudelleen näyttämöllä. Näytelmä kestää siis noin kaksi tuntia yhteensä, ehkä vähän enemmän. Repliikit välillä aivan hukassa. Pelottaa miten osaan ulkoa tositilanteessa ne. Joskus aivan nuorena olen ollut mukana yhdessä näytelmässä, joten tätä kokemusta ei minulla juurikaan ole. Välillä on jo kaduttanutkin, että menin mukaan. Virpi-ystäväni on myös mukana, ja hän oli yksi niistä, joka minua houkutteli. Virpi sanoo, että kun kerran on mukana jossain näytelmässä, asiaan jää koukkuun, ja sitten sitä ollaan mukana jokaisessa näytelmässä. Hän on itse ollut mukana monta kertaa. Ja jäänyt kuulemma koukkuun. Minua ei ainakaan vielä ole yhtään koukuttanut, toivon hartaasti vain, että saisin edes tämän vedettyä läpi kunnolla.

Roolihahmoni mielialat ovat hyvin ailahtelevia, ihan niinkuin minulla itsellänikin normaalisti. Välillä pitää olla siellä ihanassa euforiassa, kukkien tuoksussa ja perhosten lennellessä, yhtäkkiä aivan romuna, kun kosijani ei osaa rakkauden kieltä ja päästelee suustaan sammakoita. Huh. 

Mutta vähän muutakin. Seppo on joutunut terveyskeskukseen ja on todella huonossa kunnossa, pahinta pelätään vaikka kukaan ei sitä ääneen sanokaan. Sunnuntaina on tilattu ambulanssi hänelle, olen muina päivinä paitsi eilen keskiviikkona ollut hänen luonaan. Syöttänyt häntä, hän yrittää kyllä itse, mutta ei suju, eikä hän kehtaa pyytää hoitajien apua, joten jos satun ruoka-aikaan, ja tahallani yritänkin ajoittaa niin, syötän hänet. Hänelle oli sattunut vahinko yhtenä päivänä, ja vaihdoin koko miehen uusiin vaatteisiin ja kaikki lakanat. Ei hyvältä näytä. Poikani sanoi, että on ihme että näki vielä tämän vuoden ja hän on aivan oikeassa siinä. En tiedä millä ihmeellä Seppo on sinnitellyt näinkin kauan. Vaikka eihän monikaan halua ehdoin tahdoin kuolla. Ei vaikka kuinka olisi sairas, aina pitää olla pieni toivonvire. Menen taas tänään hänen luokseen. Minulla alkaa taas torstaisin ikonimaalaus kansalaisopistossa. Sitä ennen aion viettää pari tuntia Sepon kanssa.

Ollin kanssa meillä menee hyvin, vaikka välissä on yli kolme vuotta, tuntuu kuin olisi ollut vain kolme päivää. Kaikki jatkuu aivan entiseen malliin, paitsi että alkoholi on jäänyt pois. Suuresta rakkauden euforiasta en voi puhua, en tiedä mikä on tämä tunne, jota tunnen Ollia kohtaan. Kai se on jotain kiintymystä, joka on tullut niiden vuosien aikana kun olimme yhdessä, olihan niitä vuosia sentään yhdeksän silloin aikoinaan. Pitkä historia takana, jopa yhteistä lasta myöten. Ja tämän lapsen kuolema on myös yksi asia, jota kukaan muu ei voisikaan ymmärtää, se koskettaa meitä molempia yhtä paljon. Ja on varmasti asia joka myös pitää toistemme lähellä. Elämä on tasoittunut paljon syksyn kaaoksesta. Onhan tässä kuitenkin lievää ristiriitaa edelleenkin, koska Seppo on mukana elämässäni, vielä. Olli hyväksyy asian, mutta tietenkin hänellä on epävarmuus, että kummanko kanssa olen. Tunnen olevani Ollin kanssa, mutta en halua jättää Seppoa yksin enää tässä vaiheessa, kun aika alkaa olla vähissä hänellä. Olen sanonut Ollille, että hänen kanssaan olen. Mutta onhan tämä vaikeaa, meille kaikille.

"Asioilla on kuitenkin aina taipumus järjestyä, tavalla tai toisella, ja jos ei toisella niin sitten kolmannella"