
![]()
Susiemo
Susiemo pitää hellää huolta pennuistaan,
mutta älä ärsytä häntä.
Silloin Susiemo puolustaa omaansa
kaikella raivollaan.
Elämä on nuorallatanssia, jokainen tietää,
että naru loppuu joskus, vaan tärkeintä on,
että tietää taiteilleensa loppuun
kaikilla taidoilla parhaimmillaan
Kissaa ja kässää, koissua ja kuvista
http://tassunhassua.vuodatus.net/
Toinen blogini, jonka olen aloittanut 18.09.2011,
sisältää harrastuksiani. Ja nimestä voit päätellä millaisista
harrastuksista mm. on kyse. Vähitellen tulen täydentämään tuotakin
blogia, paljolla kuvilla ja vähällä tekstillä.
Näin tämän unen 21-22.1 välisenä yönä, eli lauantain ja sunnuntain välinen yö.
" Seppo oli muuttanut laitokseen, jossa hänellä oli oma huone. Kaksi huoneen seinää olivat kokonaan lasia ja siinä oli myös lasiovi, josta pääsi ulos. Oli kesäaika, päätellen siitä, että ulkona oli vihreää ja aurinkoista. Erittäin kaunis vihreä ja vehmas nurmikko kukkasineen. Nurmikon reunalla meni joki, johon aurinko kimalteli suorastaan häikäisevästi. Veden liplatus auringon kanssa teki kauniita kimalluksia veden pintaan. Kävin Sepon luona luultavasti päivittäin. Asuin mukamas lähellä kyseistä paikkaa. Yhtenä päivänä taas mennessäni Sepon luo, pääsi vahingossa Samuli-niminen kissa vahingossa ulos, ja olin huolissani, että jos se eksyy, kun ei ole ollut ulkona koskaan yksin. Sepon luona huomasin kissan istuvan nurmikolla lasi-ikkunan takana, ja otin kissan sisälle. Kissa jäi Sepon luo. Yhtenä päivänä taas mennessäni, Seppo makoili joen rannalla aurinkotuolilla, oikeastaan se näytti kanootilta tai veneeltä ja ihmettelin kuinka hän oli sinne päässyt. Kertoi jonkun auttaneen hänet sinne, koska halusi ihailla vedenpintaa. Hän myös mietti mitä millaista mahtaa olla joen toisella puolella. (Kolme tarkkaa käyntiä, ensin huomioin huoneen, toisella kertaa kissan, kolmannella kerralla Seppo joen rannalla = 3 viikkoa)
Eräänä päivänä en löytänyt häntä heti, mutta etsiessäni löysin hänet vastaanotosta, samanlainen reception kuin on hotelleissa. Seppo istui pyörätuolissa musta puku päällään. Kysyin, mitä hän siellä teki. Sanoi olevansa muuttamassa, johon minä hätääntyneenä, että mihin. Hän sanoi, ettei sinne ole osoitetta ja ettei minun kannata yrittää kysellä sitä, eikä lähteä perässä. Pyysi minua lähtemään kotiin ja pienen kinastelun jälkeen minun oli pakko lähteä,koska joku tuli noutamaan Seppoa, hänellä ei ollut mukanaan mitään tavaroita. ("Pieni kinastelu" = kolme päivää?)
Tämänhetkisiä faktoja uneen liittyen. Seppo on todella nyt laitoksessa, siirretty terveyskeskuksesta palvelukotiin, jossa ympärivuorokautinen hoito ja valvonta. Huone, jossa hän tällä hetkellä väliaikaisesti on, sijaitsee yhden käytävän päässä, josta kaksi seinää ovat samalla rakennuksen ulkoseinää. Ulkona on pieni nurmikko, mutta ei sitä jokea.
Samuli-kissa on todellinen kissa, joka minulla oli 80-luvun alussa, sisäkissa, joka oikeasti lähti kerran perääni ja jäi sille reissulle. Naapuritalon (luultavasti) lapset olivat kivittäneet kissan kuoliaaksi, kissa löytyi noin viikon päästä katoamisesta kyseiseltä pihalta. Se oli ensimmäinen oma kissa, jonka kotoa muutettuani olin ottanut itselleni. Surin todella kauan kissaa, ja en ole sitä vieläkään unohtanut.
Seppo on erittäin huonossa kunnossa, ei jaksa enää liikkua, vahva kipulääkitys jne. Sanoi minulle eilen siellä käydessäni: "Minä teen kuolemaa."
Onko tämä enneuni? Näen niitä joskus, mutta en näin selkeästi. Unesta herättyäni, minun piti pohtia unta kauan, ennen kuin pystyin nousemaan sängystä ylös.
Lisättyjä faktoja 29.3. Olin koululla töissä, kävin näytelmäharkoissa ja ikonikurssilla, kun Seppo oli palvelutalolla, eli kävin lähes joka päivä hänen luonaan, ”asuin hänen lähellään”. Joinain päivinä kävin kaksikin kertaa.
( Tasan kolme viikkoa unesta) Perjantaina 10.2 kävi myös kuten olin unessa nähnyt, Seppo ei ollut huoneessaan ja hoitajat siivosivat sitä! Järkytyin, en tiennyt mitä on tapahtunut. Kertoivat Sepon viety terveyskeskukseen ja ihmettelivät kun minä en tiennyt, niin ihmettelin kyllä minäkin. Menin suoraan tk:hon, siellä Seppo tosi huonossa kunnossa. Silloin hän sanoi: ”Mä en jaksa enää”. Minulla ei ollut tuohon paljon sanottavaa, näinhän itsekin mikä tilanne on. Ja muistin uneni. Lähtiessäni sieltä vanhin poika soitti ja kertoi missä Seppo on, sanoin juuri olleeni hänen luonaan. Lauantaina olit hieman piristynyt, mutta jokainen kuoleva ihminen, ainakin lähes kaikki, piristyvät vähäksi aikaa ennen kuolemaansa. Seuraavana aamuna sinut vietiinkin saattohoitohuoneeseen. (3 päivää "kinastelua" = lauantai, sunnuntai ja lopulta maanantai, jolloin sinut "haettiin".)
Myös sulkuhuomiot lisätty 29.3.
|
|
Niin on lumi valkoinen, vain tarinoitaan oottaa
jotta joku niitä siihen hentoisesti
jälkeensä jättää ja jo myrsky ne pois pyyhkii
Pää on viisaampi kuin kädet, mutta se saattaa toisinaan tarvita käsien apua.
On järjetöntä antaa pään kärsiä vain siksi,
ettei halua ilmaista tarvetta nojata sitä käsiin.
Älä pelkää paljastaa toisille aitoa avun tarvetta.
Useimmat ihmiset suorastaan nauttivat voidessaan auttaa muita.
Anna minulle anteeksi kaikki ne kerrat,
kun puhuin vaikka olisi pitänyt kuunnella,
kun suutuin vaikka olisi pitänyt sietää,
kun toimin vaikka olisi pitänyt odottaa,
kun pelkäsin vaikka olisi pitänyt ilahtua,
kun moitin vaikka olisi pitänyt rohkaista,
kun arvostelin vaikka olisi pitänyt kiittää,
kun sanoin ei vaikka olisi pitänyt sanoa kyllä
kun sanoin kyllä vaikka olisi pitänyt sanoa ei.
-Marian Wright Edelman
The Forty Rules of Love by dervis Shams-i Tabris
1. Millaisena näemme Jumalan, heijastuu suoraan siitä, millaisena näemme itsemme. Jos Jumala tuo mieleen enimmäkseen pelkoa ja syytöksiä, se tarkoittaa, että sisällemme on kasautunut liian paljon pelkoa ja syyllisyyttä. Jos näemme Jumalan olevan täynnä rakkautta ja myötätuntoa, niin olemme mekin.
2. Tie totuuden luokse on sydämen työtä, ei pään. Tee sydämestäsi ensisijainen oppaasi, älä mielestäsi. Kohtaa, haasta ja lopulta nujerra oma nafsisi sydämelläsi. Oman minuuden tunteminen johtaa Jumalan tuntemiseen.
3. Jokainen lukija ymmärtää Koraanin oman ymmärryksensä mukaisesti eri tasolla. Oivalluksen tasoja on neljä. Ensimmäinen taso on ulkoinen merkitys, johon useimmat ihmiset tyytyvät. Seuraavana on batin - sisäinen taso. Kolmantena on sisäisen sisäinen taso. Ja neljäs taso on niin syvä, ettei sitä voi pukea sanoiksi, ja siksi se jää väistämättä vaille kuvailua.
4. Jumala voi tutkia kaiken ja kaikkien kautta maailmankaikkeudessa, silläJumalaa ei ole rajoitettu moskeijaan, synagoogaan tai kirkkoon. Mutta jos silti tuntee tarvetta tietää, missä Hänen asuinsijansa täsmälleen sijaitsee, on vain yksi paikka, josa Häntä voi etsiä: todellisen rakastajan sydämestä
5. Järki saa ihmisten ajatukset solmuun, eikä se vaaranna mitään, mutta rakkaus ratkaisee kaikki sotkut ja vaarantaa kaiken. Järki on aina varuillaan ja neuvoo: "Varo liikaa hurmiota", kun taas rakkaus sanoo: "Väliäkö sillä! Anna mennä" Järki ei helpolla murru, kun taas rakkaus murtuu raunioiksi leikiten. Mutta raunioissa voi piillä aarteita. Särkynyt sydän kätkee aarteita sisäänsä.
6. Useimmat maailman ongelmista juontavat juurensa kielellisistä virheistä ja yksinkertaisista väärinkäsityksistä. Älä koskaan ota sanoja täydestä. Kun astuu rakkauden piiriin, meidän tuntemamme kieli käy vanhetuneeksi. Sen, mitä ei voi pukea sanoiksi, voi käsittää ainoastaan vaikenemisen kautta.
Mies metsästää ja taistelee. Nainen juonii ja uneksii; hän on fantasian ja jumalten äiti. Hänellä on kyky nähdä, siivet joiden avulla hän voi lentää halun ja mielikuvituksen ääriä kohti...Jumalat ovat miesten kaltaisia: he syntyvät ja kuolevat naisen sylissä...
Jules Michelet
Tämän tyyppiset unet ovat toisaalta rauhoittavia, toisaalta ahdistavia. Niiden kautta käsitellään omia pelkoja ja samalla valmistellaan itseään tulevaan. Tietyllä tavalla enneuni joka tapauksessa.
Näin itse vastaavanlaisen unen tässä pari viikkoa sitten, tosin kyseessä oli mieheni ukki joka sai aivoinfarktin reilu vuosi sitten. Ukin vointi on mennyt kokoajan alaspäin ja minun unessani ukki oli laitoksessa ja minä (vanhana hoitajana) olin häntä hoitamassa. Ukki oli aivan toimintakyvytön ja dementoitunut. Ja unen lopussa ukki oli hävinnyt omalta sairasvuoteeltaan. En ole sanonut miehelle mitään, mutta odotan nyt sitä päivää, jolloin puhelin soi ja kertoo, että omaishoitajana toimiva ukkia sairaampi mummo on joutunut laittamaan ukin laitokseen. Tosin tällöin ei ole enää kuin ajan kysymys milloin molemmille tulee kutsu toiselle puolen.
Ennen isäni kuoleman tuomiota näin unta, että isä kertoi minulle koska hän kuolisi. En onneksi herättyni muistanut päivämäärää. Ei kuitenkaan mennyt kauaa ennen kuin isä joutui sairaalaan ja saimme tietää, ettei enää ollut mitään tehtävissä. Meni 6 viikkoa ja isä kuoli.
Tällaiset jutut ovat pelottavia, mutta uskon niihin. Tiedän omasta kokemuksesta, että enneunia todella on.
Luulen, että tämäkin sinun unesi on enne Sepon kuolemasta. Tiedät mihin suuntaan tilanne on menossa ja Seppo itsekin tietää sen.
Voimia sinulle!!! <3
Unet tuntuvat olevan rajapinta.