Susiemo
Susiemo pitää hellää huolta pennuistaan,
mutta älä ärsytä häntä.
Silloin Susiemo puolustaa omaansa
kaikella raivollaan.
Elämä on nuorallatanssia, jokainen tietää,
että naru loppuu joskus, vaan tärkeintä on,
että tietää taiteilleensa loppuun
kaikilla taidoilla parhaimmillaan
Kissaa ja kässää, koissua ja kuvista
http://tassunhassua.vuodatus.net/
Toinen blogini, jonka olen aloittanut 18.09.2011,
sisältää harrastuksiani. Ja nimestä voit päätellä millaisista
harrastuksista mm. on kyse. Vähitellen tulen täydentämään tuotakin
blogia, paljolla kuvilla ja vähällä tekstillä.
Varmaan kaikki tietävät Jenni Vartiaisen kappaleen, Missä muruseni on. Sitä soitettiin jo silloin, kun Seppo vielä eli. Ensimmäisen kerran kuulin sen, kun olin matkalla keskussairaalaan katsomaan Seppoa. Silloin oli ensimmäinen läheltä-piti tilanne. Itkin myös silloin ensimmäisen kerran tämän kappaleen myötä, ja pelkäsin pahinta. Siitä lähtien kappale on koskettanut. Sepon kuoleman jälkeen hajosin täydellisesti joka kerta kuullessani tuon kappaleen. Ja vieläkin koskettaa, tulee koskettamaan varmaan loppuelämäni. Mutta se runo, jonka löysin tänään. Siinä on jotain samaa sanoissa kuin tuossa kappaleessa. Runo on kirjasta , Surun sisar on lohdutus. Maaria Leinonen. Kirjapaja Oy, Helsinki, 2000.
Yksi toisensa jälkeen
menevät pois he
joita rakastit -
palaamattomiin.
Ja multa kuivuu kummulla -
siemenen ja vainajan koti
ja nurmi nousee
ja tuuli hyväilee hellästi
nurmennukkaa
nurmitukkaa
hellemmin kuin kukaan elämässä.
Miksi itkisin -
ethän sinäkään enää.
Miksi pelkäisin:
sinunhan on hyvä
ja sama tuuli hellästi otsallani
ja sinun nurmihiuksissasi -
hellemmin kuin koskaan elämässä.
" Kävin taas tänään luonasi, kuten joka perjantai tätä ennenkin monta kuukautta. Minulla oli aivan taas omituinen päivän alku tänään. Ensin heräsin viiden maissa kun sängyssä tapahtui JOTAIN, että HÄ. Räväytin valot päälle, no Juice panee Lissua tai ainakin yrittää. Ja äkkiä pois sängystä, tehkää tuota jossain muualla mutta ei mun sängys, ja varsinkin siinä. Kissit ulos ja lisää unta palloon. Heräsin kasin jälkeen, aivan kuin olis ollu kaamee kapula, voiko novellea juoda liikaa? Mä juon sitäkin jo liikaa. Ok, kahvinkeitin kuntoon, vessaan, prkl, lamppu rikki, johan se olikin jo kolme vuotta vanha. Keittiöstä kuuluu lorinaa, mitä ihmettä, no sama juttu ku sullaki, se törötin pitää kääntää sinne suppiloon päin. Kaikki vetet lattialla. Siivosin, ja laitoin uudet vedet. Tein voileivän ja otin sitä kahvia ja Aku Ankan. Siis luulin ottaneeni, edessäni oli Voileipä mutta EI kahvia vaan lasi vettä ! HÖ. Uusiksi meni sekin. Kesken aamupalan, muistat varmaan, on käyny monesti ennenki, tulee isohätä. Taas sinne pimeän vessaan. Kopeloin paperia,arvaa vaan oliko rullassa ko yks-kaks palaa. Tiät missä pidän paperipakettia, selän takana, pytyn takana, sieltä sitten epätoivon vimmalla rullaa yritin, no sain, mutta loput mitä niitä sielä olikaan tuli kans. (noin kymmenen)
Ohhoh, sain viimeinkin sekä aamupalat ja vessa-asiat hoidettua. Mun piti siis mennä kirkolle, päivä näyttää keväiseltä, ja sä tiet että kun on mun kevät, niin pieni hame ja muutenkin pientä kivaa päälle ja värikästä kans. Laitoin ne vaaleenpunaset legginsit, jotka on sukkahousukangasta, kahet sukat molempiin jalkoihin, valkoset ja kultaset, . Toisessa jalassa siis ensin valkonen ja sitten kultanen ja toisessa toisin päin. Ne sellaset pitkät jotka saa hauskasti makkaralle. Harmaa minihame, vaaleenpunanen pikkupaita ja puna-valkoraitanen takki, ja kaikki sormukset ja rannerenkaat mitä vaan käsiin mahtuu. KEVÄT-olo, kylläs muistat. No sain kiskottua nuo kaikki päälle ja katoin ulos kevääseen uudelleen. Ikkunasta ei näkynyt sitten yhtikäs mitää.Räntää, lunta, loskaa mitä lie satanut, mutta ikkunan takaa näky vaan valkosta ja juur äsken paisto aurinko.
Tuli vaan mieleen noiden aamun sattumien jälkeen, että mitenkähän loppupäivä sujuu. Kun alkaa jotenkin hassusti, niin jatkokin saattaa mennä hassusti.
Ennenko lähin katoin peiliin, naama oli hailun näkönen. Päätin siis laittaa edes ripsaria vaikka yleensä en niin nykyään tee. Avasin ripsiväripuikon, et usko, siitä lähti jonnnekin hevon nevedaan sellainen pala millä harjaan jää vain sopiva määrä, sitä siis meinaan suorastaan pursui ulos. Ei voi olla totta, tämäki vielä. Missä on silmälasit, mäen näje kun ei ole näkimiä. Löysin lasit ja aloin ettiin toista ripsaria ja onneksi löysin. Huh, viimeinkin valmis, vai olenko, missä laukku, missä puhelin, onko avaimet ja miksi helkkarissa mä yleensä olen minnekää menoss ja itse asiassa onko minulla minnekää asiaa. Ei väliä, olen tällänny itteni, ainaki sun luona käyn.
Autossa ei vikaa ja osasin peruuttaa kuten ennenki, se tie on vaan ihan velliä kun se naapuri joutuu,( miten niin joutuu, sillä on kulkuoikeus,) menemään raktorilla pellolleen ja kyllä se sitä oikeuttaan on jo käyttänykki. Sais edelleenki tuoda sitä soraa siihen tiehen, jonain päivänä mä vielä... No se siitä. Postilaatikossa oli vain kunnanlehti ja ilmoitus jonnekin tutkimukseen, mulle siis, mä meen samaan tutkimukseen ku säki joskus kävit, luuntiheys, mun luut kun kuulemma on läpikuultavia. No, se siitä. Niin joo, kun olin oman tien päässä suikkaamassa tielle niin Bloo tietenkin syöksysi eteen, hyvä etten törmänny, sama typerä ilme naamallla kun aina on, jopa nosti kättä tällä kertaa.
En välittäny vaan jatkoin matkaa. Pääsin notkon yli ja toiseen päähän - mitä helkkaria - keskellä baanaa seisoo rekka, niin joo se varmaan oottaa jotain autoo että pääsee eteenpäin. No minuutin kuluttua tuli auto ja rekka seisoo vaan. Nyt ei ole kaikki ok, nukkuuko toi kuski vai mitä? Oikealta ei pääse ohi sen verran reunassa kuitenkin, no se talo joka on vasemmalla, siinähän on pihaa ohittaa jos toi ääliö ei lähe liikkeelle. Ei lähe, mikä toi oikein on? Varovasti hiivin autolla ohi, kuski on kuin jostain, kylläs tiet, pyöritteli siellä päätään ja en tie. Omituista. Oli kuitenkin sen verran kaukana tienpäästä että pääsin ohi mennessä jopa omalle kaistalle. Kaikkea sitä. Kävin kaupalla ja sanoin emännälle, että onko toi rekka ollu tossa jo kauanki, käytiin jopa ovesta kattomassa ja P nauroi, ei voi olla totta, kuski kävi viis minuuttia sitte kaupassa ja nyt se on tuossa . Ostin, taas novellea ison ja pienen pullon, ajattelin että telon matkalla sen ison pullon kanssa, kun niin hyvin alkoi päivä muutenkin ja kerroin samalla P:lle mun aamusta, myös J tuli siihe eli itse kauppias. Seki kävi ihmettelemässä rekkaa. Ja sano jotta on nuijia ja tosinuijia, sanoin että taitaa olla myös tositosinuijia, tuollaseen paikkaan jättää Rekan!. Oli ollu vissiin joku ulkomaanelävä joka sitä ajo. No, tein lähtöä, SE rekka meni ohi Linja-auton perässä, totesin että sillä taisi olla vain kaverin puute, piti löytää suurinpiirtein samankokonen auto seuraksi, että voi jatkaa matkaa. Ja olin vasta kaks puol kilsaa kotoa päässy! Mitähän vielä. P otti hinnan mun ostoksista naurunsa välissä ja huomasi että oli laskuttanu liikaa, olin siis ostanu, ison pullon novellea ja pienen pullon myös ja yhden askin tupakkaa, oli vahingossa laskuttanut kaks tupakkaa, J sanos jotta otanko toisen tupakkiaskin, sanoin että en otan rahan ja P anto rahan. Autoon, tupakki huuleen huikka ja toinen novellea, ja rauhallisesti matkaan.
Ei mitää omituista, vaan sitten tulee vastaan pakettiauto, vilauttaa lisävaloja,HÄ. No kai oli joku tuttu tai mä kuvittelen, taas muutama kilometri, toinen Pakettiauto vilauttaa Lisävaloja. Nyt ei ole kaikki kohallaan, Muistat varmaan sen kun kerran lähin sua keskussairaalaan kattoon joku vuosi sitte ja matkalla läks kaikki valot ja piti ostaa uudet lamput joka veen kohtaan. Aattelin, että sama homma, ajoin bussi pysäkille, eiku hä, valot ON päällä. mitä v*****. Nyt ei tämä blondi tajua. Jatkan matkaa eikä ole enää vilkutuksia. Vaikuttiko pysäys ja se että räpläsin valonippulaa, että valot alko toimii? Joo, ei, kyllä tämä tästä.
Kävin pänt. postilaatikolla, kuten olin luvannu, ei ollu sitä ilmotusta tullu. Menin eltsun luona käymää ja kerroin sille miten mun aamu meni, (lähetti muuten sulle terveisiä), ja oli pahoillaan miten meidän kävi. Kirjastossa kävin, lainasin taas ihan liikaa kirjoja kuten aina. Tilasin instrusta viimeinkin vain ne lukulasit ja VAU minkäväriset, voi kun voisit ne nähdä. Kun siis pitäs vaan vasemman silmän linssi uusia vanhoissa, mietin sitä vielä miten sen kaa teen. Sä osaisit neuvoa kuten aina, nyt pitää miettiä ihan ite. Sitten kauppaan, jossa tapasin entisen työkaverin, itse asiassa kaksi, toiselle sanoin, että voisin listan tai kaksi tehdä kesällä jos tarvii, mutta kroppa ei kestä kovin paljoa, joten en enempää lupaa enkä pysty tekeen,mut jos pulaa on niin menen. toisen kanssa juttelin vaikka kuinka kauan, sinustakin vaikka et ehtiny siihe tutustua. Mukava muija. Sen kanssa vois vaikka joskus käyä jossai bailaamassa, tai niillä on kyllä sie pänt. niin paljo tilaa et sie voi bailata iha porukalla.
Sit kävin kirpparilla, ku ensi olin käyny pankkiautomaatilla, sä tiet että sie ei voi ostaa kortilla, toin sulle tänään ton lasienkelin ja sydämen missä on kynttilä, se oli sie jo valmiiksi. Ja se enkeli ON lasia, ne pienet on jotain muovia. Kukaa muu ei ole tainnu käydä, I on tuonu haudan päälle havuja ja se näytti vielä viime viikolla nätiltä, mutta ei tänään. Sun pitää osata nyt uida, koska sun haudassa taitaa hana vuotaa tai jotain, oli meinaan vesi sen verran korkealla. Silti korkkareissani otin monta kuvaa ja yhden niistä julkaisen tässä, ne mitä olen tuonut sinulle ovat kuvassa, näetkö. Tottakai näjet. Vielä kaukaa katsoin miten vilkutit minulle sen kynttilän kautta, en uskonut että se palaa edes, kun se vain tuikku ja vähä oli tuultaki. "
Kävellessäni katsoin monta kertaa taakseni, kynttilä vilkutti edelleen. Pysähdyin ja Ajatus, tuolla on riutunut, kidutettu, loppuunkulutettu kylmä ruumis. Seppo ei tarvitse sitä enää, Seppo on nyt Vapaa. Hän ei tarvitse enää sitä ruumista, jonka vankina oli vuosia. Hänen ei tarvitse enää kärsiä. Hän voi olla täysin kokonaan oma itsensä. Suoraan sanoen, en edes tiedä mitä olen kirjoittanut. En ole vielä itsekään lukenut, luen kun julkaisen, kaikki tämä tuli suoraan selkäytimestä, sydämestä, sielusta kuka mitenkin sen haluaa sanoa. Ja kaiken lisäksi kaikki mitä kerroin Sepolle tuossa, tapahtui oikeasti tänään. Minulle kun joskus sattuu niitä päiviä, että ihan mitä tahansa voi tapahtua, olen edelleenkin Siriuksen koemarsu. Ihanaa, olen ihana. Minä olen joku.
Palaveri on huomenna kello 14.00. Olen valmis.
Putoan aina jaloilleni kuin kissa
minussa elää susiemon raivo
skorpionin pistoksen yllätys
kaksosmainen oveluus
blondin viaton tyhmyys
fenixlinnun uusi tuleminen
tieto omasta minuudesta
kyky olla heikoimmalla hetkellä vahva
olla vain minä ja kaikkea tuota
OIKEA HETKI ON NYT
Ennemmin tai myöhemmin alat
ottaa itsesi vähemmän vakavasti.
Tiedät milloin on aika hengähtää.
Tiedät milloin on aika levätä.
Tiedät mikä on tärkeää ja mikä ei.
Ja tiedät milloin on aika huolehtia
itsestäsi, itsesi takia.
Tehdä jotakin joka tekee sinut
vahvemmaksi, kokonaisemmaksi.
Sillä tiedät ettei milloinkaan ole
liian myöhäistä aloittaa - alkaa elää.
Eikä liian myöhäistä muuttaa itseään
- elämää.
4 reseptiä aivoille |
Jokainen henkilö joka tänään käy minun blogissani, kirjoittaa kommentin sille sivulle, josta on pitänyt tai joka antanut jotain ajattelemisen aihetta tai jos joku postaus on ärsyttänyt, siihenkin saa laittaa kommetin. Että tiedän onko täällä kävijöitä. Että tiedän minkälaisia ajatuksia minun tekstini antavat muille. Että tiedän onko täällä ylipäätään ketään. Kiitos jo etukäteen.
Siis kun kädet on kuin tulessa. Ne tietää syksyn olevan tulossa, vaikka itse yritän väittää, että; Vielä on kesää jäljellä... Ei siis taida olla enää kesää, kädet todistavat päinvastaista. Pakkohan niitä on uskoa, varsinkin kun katson ulos, ja - siellähän sataa vettä. Kyllä, mun ennustajakädet taas olivat oikeassa. Eikun särkynappi kitusiin ja tunnin odotus, eiköhän ne taas sitten toimi kunnolla.
Pitäisi sen verran siivota, etttä sohva löytyisi, se on täynnä lankoja ja keskeneräisiä käsitöitä, aloitin eilen uuden amigurumin, Sepolle sukanvarret jo neulottu, teräosat puuttuvat vielä. Vaatekaappini on levinnyt taas kerran sohvan ja tuolin selkämyksille, kirja- ja lehtihyllyt on olkkarin pöydällä ja lattialla. Minä en sitten voi ymmärtää, miten minun tavarat ei osaa mennä paikoilleen vaikka niitä kuinka opetan. Niina tulee lasten kanssa iltapäivällä kyläilemään, ja olisi ihan kiva, ettei joka paikka pursuaisi tavaraa. Onneksi sain sentään keittiön eilen kuntoon. Pakko oli itse tiskata kun tiskikone on rikki (meillä on ennen Seppo ollut tiskikoneena, mutta ei enää jaksa edes tiskata). Niin minähän teen nykyään siis aivan kaiken. Saanhan siitä palkankin, niin kuin Sepon yksi lapsista tässä aiemmin totesi. Siis hoitamisesta saan palkan. Hänkään ei tajunnut, että hoitamiseen kuuluu myös KAIKKI kodin hommat. Itellään kun terve rivakka mies kotona, ei voi tajuta mitä kaikkea oikeastaan joudunkaan tekemään.
Eli, tämän päivän suunnitelma; 1. keitä puuro. 2. laita Sepolle, kissanpennuille ja koiranpennuille ruokaa. 3. juo itse kahvi ja käy nurkan takana tupakalla. 4. tyhjennä sohvat, tuolit, pöydät, lattia. 5. imuroi. 6. moppaa. 7. käy kaupassa ja postilaatikolla. 8. siivoa kuisti. 9. tyhjennä pesukone, laita samalla seuraavat pesuun. 10. vie pyykit toiseen rakennukseen kuivuriin ja ota edelliset mukaan. 11. laita puhtaat vaatteet kaappeihin. 12. toivo tässä vaiheessa kellon olevan sen verran vähän, että ehdit levähtää ennen vieraiden tuloa. 13. laita vieraille kahvit ja muuta höppöset, seurustele vieraiden kanssa.
Kun nämä 13 kohtaa on hoidettu loppuun kunnialla, voidaan miettiä illan ohjemaa. Kyllä lähtee...
Olen jäänyt koukkuun. Yhteen blogiin meinaan. Olen lukenut sitä vajaa viikon, välillä monta tuntia kerrallaan. Kirjoittaja kertoo elämästään ja kirjoittamisestaan. Monia kiinnekohtia löydän omaan elämääni blogista. Olen kommentoinut hänelle ja samalla miettinyt, että nämä asiat pitäisi kirjoittaa omassa blogissani. Ja nyt kun kirjoitan, ei ole yhtää ajatusta päässä.
Pitäisi jotenkin jäsennellä asiat,joista haluan kirjoittaa, ottaa kynä ja paperia ja laittaa ylös ne asiat joista minun pitäisi kirjoittaa. Josko yritän tähän.
- omasta arjesta, mitä se on kun olen kotona, aikuinen työikäinen ihminen, jolla ei ole työtä
- omaishoidosta, mitä omaishoitajan päivä pitää sisällään, eli mitä teen päivät pitkät
- masennuksesta, en ole varma haluanko kertoa siitä, mutta asia on tavallaan edellisiin kuuluva myöskin, haluaisinko kertoa sen tapahtuman kun romahdus tuli kesken työpäivän ja mitä sen jälkeen tapahtui. vuosi oli 1994
- selviytymiskeinoista, joilla menen eteenpäin päivästä toiseen
- miehestäni, jota hoidan, voinko kertoa hänestä ilman hänen lupaansa, vai pyydänkö luvan, hän kun ei ymmärrä tästä bloggaamisesta yhtikäs mitään
- eläimistäni tietenkin, vaan kuuluuko ne tähän blogiin, toisaalta ne ovat osa selviytymiskeinoistani, mutta myös aiheuttavat toisinaan murhetta ja vaivaa
- entäpä lapsistani, heitä en juurikaan ole maininnut blogissani, tytär 22 vuotta ja poika 20 vuotta, uskomatonta he ovat jo aikuisia ja juuri äsken he olivat pikkuisia, mihin se aika on mennyt
- entäpä kuollut vauvani, kuuluko sekään tähän blogiin, olen aikoinaan laatinut oman bloginsa hänelle, en vaan ole sitäkään kirjoittanut aikoihin, vuosiin, kumpaan kirjoitan hänestä ja pitääkö asiasta ylipäätään kirjoittaa
- haaveistani, haluaisin maalata tai kirjoittaa, mielellään molempia, kumpaakaan en ole harrastanu myöskään vuosiin, koskaan en taida saada aikaan näyttelyä mistä olen haaveillut
- käsityöharrastuksestani, ei ehkä, käsityöblogeja on täällä aivan kyllästymiseen saakka, niitä on kiva katsella ja muutaman olen tainnut laittaa jopa seurattaviin, mutta ei ehkä ole minun juttu, ellen sitten tee jotain aivan erikoista joskus
- onko vielä jotain mainitsemisen arvoista ?
Ensinnäkin, minulla ei taida olla lukijoitakaan, ehkä sekin vaikuttaa, mutta jos en koskaan mitään kirjoita, eihän ole mitään lukemistakaan, että silleen. Jos nyt joku kuitenkin tätä lukee, olisi kiva saada teiltäkin vinkkejä, mitä noista edellisistä asioista kirjoittaisin. Mikä kiinnostaa ja mikä ei. Vaikka enhän toki tee tätä blogia vain lukijoita varten, itseni vuoksi tätä teen. Aikapula, väsymys, välillä myös masennus, laiskuus, mikä sitten onkin, rajoittaa kirjoittamista. Itse asiassa kun mietin, eihän minulla mitään aikapulaa ole, sitähän minulla juuri onkin liikaa. Mies ei tarvitse joka hetki minua, pääasia että olen kotona ja lähettyvilla, jos hän tarvitsee minua. Monesti vain lorvin omissa oloissani, enkä tee yhtään mitään. "Suunnittelen", eli tuijotan työhuonettani ja mietin mistä alkaisin, "pitäisi" siivota muita huoneita, mutta en osaa päättää mistä alkaisin. Kaikki paperini ja taulunphjani suorastaan huutavat värejä itseensä, masennun kun katson kaikkia ihania värejäni, pastelliliituja, akvarelli ja akryylivärejäni, oljyvärejäni, temperavärijauheitani, ja muita. Siinä alkaa toivottomuus, minulla olisi niin paljon asiaa sisälläni, mutta en saakaan sitä ulos.
Unistani, niistä olenkin jotain kirjoittanut. Ja nyt sen mainitsin, voin kertoa, että on se aika vuodesta, jolloin näen vauvaunia. Vauvani syntyi kuolleena 26.9.00, joka vuosi näihin aikoihin alan nähdä samankaltaisia unia, viimeksi viime yönä. Mitä lähemmäksi tuo päivä tulee, sitä rankemmaksi unet muuttuvat. Niitä jatkuu suurinpiirtein 14.10 saakka, jolloin vauvani haudattiin. Vauvan laskettu aika oli siis 1.10, eli hän ei ollut keskonen, eikä raskaus ollut keskenmeno.
No hups, yllättäen siis sain jostain langasta kiinni, vaikka ei todellakaan listani ensimmäinen asia. Toisaalta ehkä onkin, minun arkeeni kuuluu vuosi vuoden jälkeen, synnyttää uudelleen ja uudelleen pieni enkelipeikko tyttäreni, surullinen kuolemannaamio kasvoillaan. Kaunis pieni mustatukkainen pikkupeikkonijoka muuttui enkeliksi. Tulee mieleen tarina Pessi ja Illuusia.
Tämän päivän arki siis alkoi näin, hellalla keittyy pikkukissoille aamupuuro, johon laitan purkkiruokaa lisäksi. Mies vielä nukkuu, on ollut tavalliseen tapaansa viiden jälkeen hereillä ja ottanut aamulääkkeensä, jotka laitan illala valmiiksi lääkemukiin odottamaan. Itse olen vielä yöpaita päälläni. Aamukahvit olen itselleni keittänyt ja yhden kupposen juonut, kissanruuan annettuani voin nautiskella lisää kahvia. Odotan, että kello tulee 11.10 ja alkaa lempiohjelmani, Naapureina Madririssa, josta tänään tulee toiseksi viimeinen jakso ikinä. Huomisen jakson jälkeen täytyy suunnitella päivärytmi uudelleen, koska puolentoista tunnin ohjelma jää pois. Saan varmaan vieroitusoireita ohjelman vuoksi. Täytyy keksiä sijaistoiminto tuolle ajalle.
Mutta nyt, pikkupennut kiljuvat nälkäänsä ja vatsani vaatii lisää kahvia, joten aloitetaanpa tämäkin päivä.
http://www.iltasanomat.fi/persoonallisuustesti/
Sovittelija
Kuvaus
on idearikas ja itsenäinen auttaja. Luonteeltaan hän on mietteliäs, vähämeluinen, tiedonhaluinen, empaattinen ja usein lojaali uusille ideoille. Hän on kiinnostuneempi mahdollisuuksista kuin käytännön kysymyksistä.
No ideoita ainakin riittää, eri asia onkin sitten niiden toteuttaminen ja toteuttamiskelpoisuus. Mielellään mietiskelen, melua kyllä minusta lähtee, "en ole utelias, vain tiedonhaluinen", juu ja lojaali ideoille. Käytäntö, mitä se on.
Vahvuudet
- Ystävällinen
- Vaatimaton
- Hyvä kuuntelija
- Sovun rakentaja
- Hyväksyy erilaisuuden
- Työhön omistautunut
- Idealisti
- Kekseliäs
Yleensä ystävällinen, toisinaan vaatimaton, "kerro vaan, lupaan olla kuuntelematta", rauha, rauha, erilaisuus on hyvä, työ ?, kekseliäs idealisti, joo.
Kehittämiskohteet
- 'vaikeneminen on toki perinnetiedon mukaan kultaa', mutta kommunikoi enemmän muiden kanssa
- kokonaisuus on hallittava, mutta huolehdi tärkeistä yksityiskohdistakin ja hoida myös rutiinityöt
- vaikka arvosi olisivat 'kiveen hakatut', yritä ymmärtää myös muiden arvoja
- vahvoista arvoistasi huolimatta ole objektiivisempi ja realistisempi
- rauhallinen yksinolo lataa akkujasi, mutta kehitä ja käytä myös suhteita
Kommunikoida kyllä osaan, eri asia sitten onkin teenkö sen oikein. Kokonaisuus, kuka sitä pikkuasioihin jaksaa perehtyä, rutiinit - auts. Aina ei jaksa ymmärtää toisten arvoja, kun ei aina ymmärrä omiaankaan. Objektiivisuus ja realismi ei taida kuulua sanavarastooni. Aah, ihanaa olla omassa rauhassaan, suhteita en osaa käyttää.
Tyypilliset ammatit Suomessa:
- Sosiaalialan erityisasiantuntija
- Taideteollisuuden työntekijä
- Muun alan erityisasiantuntija
- Liike-elämän tai lainopillinen erityisasiantuntija
- Opettaja peruskoulussa tai lukiossa
- Sähkö-, elektroniikka- tms. asentaja tai korjaaja
- Pappi tai muu seurakunnan työntekijä
- Muu työntekijä
- Yliopisto- tai korkeakouluopettaja
- Koulutuspäällikkö, -suunnittelija tms.
- Lääkäri
- Arkkitehti tai muu rakennusalan erityisasiantuntija
- Myynti- tai vientisihteeri
- Koneasentaja tai -korjaaja
- Johdon sihteeri tai osastosihteeri
Vai tällainen minä olen. Ehkä aika hyvin pitää paikkansa. Sosiaalialalla olen tavallaan työskennellyt ja vielä joskus nykyäänkin. Taidetta tekisin mielelläni, jos osaisin paremmin. Opetan sijaisena peruskoulussa ajoittain. Erityisasiantuntijana olisi kiva olla, ihan melkein minkä alan vaan. Arkkitehti ?, mieluummin sisustussuunnittelija. Ei sihteeriainesta ollenkaan.
Sellainen testi se sitten oli, aikani kuluksi tämänkin tein. Olen idealisti.
Vahvaksi tekevät ajatukset ovat määrätietoisia: "Pystyn kyllä sietämään sen, kyllä kaikki järjestyy, tulen pääsemään läpi,ehkä tässä on minulle opetus, vastoinkäyminen kehittää luonnetta,olen luja, jos yritän niin pystyn saamaan tästä kaikesta hyötyä, kun tämä on ohi niin olen viisaampi".
Uudet ajatukset eivät tietenkään aluksi ole mitenkään totunnaisia.Ajattelutapasi on yhtä lailla opittu kuin se tyyli jolla sidot kengännauhasi. Mutta pitäydy tieten tahtoen ajattelemaan voimakkaammin, ja eipä aikaakaan, niin siitä tulee tottumus. Lopulta ihmettelet, miksi olet koskaan ajatellut toisin.
Haluaisitko olla vahvempi? Haluaisitko olla tunneperäisesti tyynempi stressaavina aikoina? Haluaisitko seistä lujana pylväänä silloin kun ympärilläsi olevat horjuvat? Varmasti haluaisit. Tässä on keino. Muuta ajatuksiasi. Tee niistä vahvempia.
Etkö usko siihen?
Siinäpä ensimmäinen muutettava ajatus.
Tämän tekstin otin Positiivarin sivulta. "Pystyn kyllä sietämään sen", entä jos sietoraja ylittyy kaikesta huolimatta. "Kyllä kaikki järjestyy", kyllä varmaan, mutta joskus se tarvitsee lähes yliluonnollisia kykyjä. "Tulen pääsemään läpi", vaatii todella voimakasta ihmistä, henkisesti. "Tässä on minulle opetus", joillekin opetus saattaa olla liian rankka kestettäväsi. "Vastoinkäyminen kehittää luonnette", niin se varmaan tekee, vaan jos voimat eivät riitä. "Olen luja", luja on yhtä luja kuin on heikoin lenkkinsä. "Jos yritän niin pystyn saamaan tästä kaikesta hyötyä", miksi? "Kun tämä on ohi niin olen viisaampi", todennäköisesti, mutta oletko pystynyt pitämään itsesi järjissäsi taistellessasi.
Yleensä olen samaa mieltä Positiivarien tekstien kanssa, mutta nämä laittoivat minut ajattelemaan. Näitä kaikkia olen asioita olen joutunut tekemään jo kauan. En ole lainkaan varma, että olisin vahvempi. Tunneperäiset tilani ovat yhtä stressaavia, ellei jopa enemmänkin kuin ennen. Olen seissyt jo niin kauan, niin monelle lujana pylväänä, haluaisin joskus nojata itsekin edes aidanseipääseen.
Muuta ajatuksiasi, todella vaikeaa. Tee niistä vahvempia, vahvat ajatukset eivät riitä jos rahat ovat vähissä. Auto hajoaa. Olet kivusta kippurallaan. Olet, yksin oma heikko itsesi. Minusta ajatus ei yksinään auta, teot auttavat, ystävät, jos niitä on vielä. Tukihenkilöt, jos löydät niitä. Monesti juuri edellämainittuihin ajatuksiin on pakko tukeutua. Loppuun asti. Kunnes olet lopulta loppuun palanut.
Mitä mieltä ovat lukijani, jos teitä on. On teitä, monet eivät vain ilmaise itseään. Siis, Lukijani, Ole Vahva ja Kerro Mielipiteesi. Hyvää Yötä jälleen kaikille.
Asunko väärässä maanosassa vai mikä on ettei päivä riitä minulle vaan sitä pitää jatkaa pitkälle yöhön. Vai pitäisikö minulle rakentaa oma vuorokausi, jossa olisi noin 30 tuntia kellonkiertoaika. Kun menen nukkumaan, nukun pitkälle aamuun, rakas on jo juonut aamukaffeet aikoja sitten, ne mitkä olen ladannut illalla pannuun valmiiksi. Ottanut aamulääkkeensä, ne mitkä olen lääkekuppiin valmiiksi laittanut kahvikupin viereen, ja syönyt jopa jogurtin tai leivän.
Nukun levottomasti, sitten kun menen nukkumaan, näen paljon unia, ja omituisia unia. Johtuneeko oudosta vuorokausirytmistä vai mistä. Toisaalta aamulla kun herään, en jaksaisi nousta millään ylös, koska tuntuu etten ole nukkunut lainkaan. Vaikka olisin siis mennyt ihan ajoissakin nukkumaan. Aamulla on kädet aivan tukossa, joka sormi kuin nivelnuken sormet jotka ovat nivelistään ruostuneet. Rutina ja narina vaan kuuluu varmaan naapuriin saakka kun rusauttelen sormia liikkeelle. Ja miksikö näin, olen varmaan unohtanut kertoa, tai ehkä olenkin vaan en muista olenko, että sairastan fibromyalgiaa. Siksi tuossa vieressä niitä sivuja mainostankin.
Siis että teen raskaita töitä välillä,opettajan hommia siis (ai sekö muka raskasta, no on se, käy hermon päälle oikein pitkän kaavan mukaan) ja niitä hoitajan töitä, jotka siis lopetin jo yli kymmenen vuotta sitte. Olen omaishoitaja, asun talossa, johon pitää kantaa lämmityspuut sisälle, kun lämmitys on pönttömuurien varassa. Kas kun ei sentään vettä kaivosta, tai vielä parempi josko tuolta joesta, joka ei edes näy tähän kohtaan, mutta siellä se laaksossa "siintelee" jossain. Niin kaiken tämän monen muun asian lisäksi siis sairastan fibroa, sairautta, joka tarvitsisi kevyttä työtä, jos lainkaan työtä. Tasaista lämpöä vuorokaudet ympäriinsä, talvella se tasaisuus on pakkasesta, tuulista ja myrskyistä riippuen iltalämmön +25 ja aamulämmön +13 välillä. Enkä siis puhu ihmisen lämmöstä vaan talon sisätilan lämmöstä. Kesällä taasen helteillä lämpö on pysynyt tasasen +25 - +30 asteen välillä. Juuri nyt on parhaat ilmat meneillään lämpö on pysynyt suurinpiirtein +20 asteen tuntumassa. Ok, se siitä lämpöanalyysistä.
Mistähän tämä edellinen kappale oikein piti kertoa, sori tais ajatus katketa. Nou hätiä mitiä. Taisi olla tarkoitus vain kertoa, että minulla ei todellakaan ole loisto-olosuhteet sairastaa fibroa. Tai siis fibrolla itsellään on loisto-olosuhteet. Mun raks fibroni suorastaan nautiskelee näistä asioista. Joskus pitää itkua pidellen pukeutua, ei pysy kahvimuki kädessä, pakko pitää molemmin käsin, kuin vanha vapiseva juoppo-ukko ensimmäistä loiventavaa aamuryyppyä ottaessaan. No johan oli vertaus, mutta näin se on nähtävä. Aamupalan jälkeen olet niin uupunut, että on pakko mennä päivän ensimmäisille päikkäreille ( kello onkin jo kymmenen aamupäivällä). Ja tähän malliin se päivä sitten jatkuukin. Aika hyvä selostus tuli tehtyä päivänkulusta jo vuonna 2008 heinäkuussa, lunttaa sieltä.
Silloin ei ollut omaishoidettavaa, poikani asui vielä melkein kotona. Muutti sitten saman vuoden syksyllä keskustaan, niin, juuri sinne, sinne mihin on matkaa vain vaatimattomat 24 km. Siis tämän maalaiskaupungin keskustaan. Jossa ne kaikki työpaikat, kaupat, koulut, kela, terkkari, työkkäri jne sijaitsevat. Siellä ei niin vain piipahdeta käymään. Jos aiot lähteä asioimaan, pitää tehdä kuin kauppalista: "Vie kelaan matkakorvaushakemus. Käy uusimassa työkkärissä työttömyytesi, muista ilmoittaa samalla ne viimekuun kaksi työpäivää. Vie kotihoitoon läsnäololappu. Kirjasto. Apteekki. Tilaa lääkäriaika teekoosta. Ruokakauppa, huom lista erikseen. " Että siihen malliin, ja auta armias, jos olet unohtanut listalta sen uuden pankkikortin hakemisen. Ja muistat unohtaneesi muistaa asian vasta kun olet ajanut kotiin 14 km. Äh, taidan olla valmis menemään nukkumaan, että pääsis ylös taas johonkin aikaan aamupäivästä. Öitä.
Kuinkas tämä näin meni. Lähes vuosi pulkassa ja yhtäkään tekstiä ei ole tullut tehtyä. Oliko muka niin kiire vai tuliko oltua liian laiska. Luulen että kumpaakin.
Töitä oli kiitettävän paljon lukuvuoden aikana, itse asiassa enemmän kuin moniin vuosiin. Paljon uusia tyttöoppilaita tuli tutuksi, poikiakin, mutta vähemmän, koska tyttöjen käsitöitä olen opettanut. Pisin jakso oli kolme kuukautta, siinä ajassa jo oppii tuntemaan oppilaansa. Ja tietty ne lyhyet pätkät mukaan lukien. Itsekin oppinut jälleen elämästä uusia asioita samalla.
Rakkaus kukoistaa entiseen malliin. Olemme hitsautuneet yhteen entistä enemmän. Miksi en voinut tätä ihmistä tavata jo vuosia, vuosia sitten. Elämä olisi sujunut aivan toiseen tahtiin. Vaan eihän se nyt myöhäistä vieläkään ole. Muuttaa elämäntahtia.
Lyhyt ajatuskierros, täytyy yrittää kirjoittaa myöhemmin lisää. On vaikeaa alkaa päivittää lähes kokonaista vuotta yhteen kertaan.
Kesä on omituista aikaa, varsinkin jos et ole työelämässä. Sinulla ei ole mitään aikataulua, minnekään ei ole kiirettä. Et tiedä mikä päivä tänään on, vuorokausirytmi sekaisin. Nytkin kello on lähes kaksi yöllä ja olet koneella. Iltayhdeksältä et meinannut saada silmiäsi pysymään auki, innostuit kuitenkin katsomaan illan elokuvan. Senjälkeen nukkumaan, kello jo yli puolenyön. Ja mitä tapahtuu, et ole enää lainkaan väsynyt.
Mietit, mitä tekisit aamulla kun heräät, millainen on päiväohjelmasi. Niin mikä päiväohjelma. Heräät ensimmäisen kerran kun poikasi lähtee töihin seitsemän jälkeen. Mahdollisesti jopa aiot nousta ylös juomaan hänen kanssaan aamukahvit. Kahvin jälkeen menet vähän lepäämään, noin puoli tuntia. Seuraavan kerran kun heräät, kello onkin jo yli yhdeksän ja toteat aamun jo menneen. Päätät, ettei enää kannata kiirehtiä ylös. Joten vielä puoli tuntia ja sitten reippaana hommiin. Ai niin, mihin hommiin. No antaa mennä, nukutaan sitten tunti. Jälleen heräät tunnin päästä ja toteat nukkuneesi kaksi tuntia. Toiset aamukahvit tässä vaiheessa. Pari tupakkaa. Johan tulikin rehkittyä. Eikun lepäämään.
Pikkulevon jälkeen kello sitten onkin jo lähes yksi päivällä. Jaahas, mitä nyt tehdään. No tietenkin kolmannet aamukahvit ja ne pakolliset tupakat. Josko nyt olisi aika etsiä yöllä hukatut vaatteet päälleen ja alkaa tosissaan miettiä, voiko tänään lopultakaan tehdä mitään. Päivähän on jo lähes mennyt.
Jotain pientä hommaa virittelet, vaikkapa viikon lehdet lojumasta sohvilta, että mahdut siihen lepäämään ja miettimään mitä tekisi. Hyvä ajatus. Siinähän sitä sitten mietitkin tunnin verran. Ai niin, tuleekin mieleen, koska sitä tulikaan käytyä kaupassa. Poika tulee kohta töistä väsyneenä ja nälkäisenä. Onko jääkaapissa mitään ateriaksi kelpaavaa. Laahustat siis jääkaapille. Kolme perunaa, viikon vanha salaatti, tyhjä sillipurkki ja - omituista - tyhjä maitopurkki. Levitepurkista saa hyvällä tahdolla puolikkaan leipää voideltua, senkin ohuelti. Jaahas, onhan siellä makkarapaketti, avattu, jotain vihertävää siellä on. Ei voi edes koirille antaa.
Alkaa tosihommat, eli missä on lompakko, autonavaimet ja hei, puhelin, sellainenkin on joskus ollut. Ei vaan ole päiväkausiin soinut. Tuskallisen etsinnän jälkeen kaikki löytyneet. Menihän siinäkin jo taasen yksi tunti. Oukei, vihdoinkin sitä ollaan valmiita kauppaan. Jos vaan löytyisi se toinenkin kenkä jalkaan.
Kaupassa, juu, mitä sitä pitikään ostaa. Ja mistä teet nyt nopeasti ruokaa. Puoli tuntia aikaa ja lapsiparka on nälissään kotona. Pakastealtaasta löytyy helpotusta. Pari maitopurkkia levite ja jotain, joka sitten jälleen löytyy viikon päästä jännän muotoisena ja kummallisen värisenä.
Päivän työt on tehty, eli kotiin. Sohva kutsuu. Poika tulee töistään, kysyy mitä ruokaa. Joopajoo, unohdin. Kipaiset pakastelokerosta sen valmisruuan, uuni lämpöiseksi, nämäkin asiat olisi voinut tehdä toisin päin.
Ruuan jälkeen pakko päästä levolle. Parin tunnin päikkärit. Mitkä päikkärit, kellohan on jo lähes seitsemän illalla. Jos pari tuntia jaksaisi vielä niin, sitten on jo oikea ilta.
Aivan, mutta se illan elokuva alkaakin taas joko yhdeksältä tai kymmeneltä ja kestää puoleen yöhön. Pakko siis se katsoa. Oravanpyörä se on tämäkin, työttömän, vapaan, huolettoman ihmisen oravapyörä. Sano nyt siihen sitten jotain.
Sutta
Isohallava koira jolkuttelee komean talviturkkisena vahvaksi tallautunutta polkuaan pitkin kavereittensa kanssa ja pysähtyy lopulta sutena vierelle. Ei ole epäileminen ihmisen ja suden ikiaikaista liittoutumista. Suden erittelevä ja syvää yhteyttä hakeva katse vaikuttaa eläinkunnan viisaimmalta viestiltä ja vetoavimmalta.
Kaikkien koirien kantaisä pysähtyy eteensä kumartuvan puoleen ja puhuttelee samalla ymmärtävällä tavalla kuin aikoinaan kesytetyksi vähittellen tultuaan ja saalistamisen yhteyttä jakamaan.
Voisipa päästä suden matkaan oikealle suden taipaleelle, voisipa lainata hetken metsäkoiran täyttä elämää.
Sanomalehti Illka 10. joulukuuta 2005. Koko artikkelin nimi; Eläimen aikaa lainaan
Elämänlanka on ohut ja hento. Vain pieni hetki voi muuttaa kaiken. Jos kiirehdit, et aina ehdi. Joskus kiirehtimällä ehdit pelastaa rakkaasi elämän.
Et koskaan kuvitellut miten olet onnellinen palolaitoksen ensivasteauton tulosta, kun ambulanssi on kaukana. Et kuvitellut joutuvasi odottamaan jotain niin kauan. Et kuvitellut joutuvasi tuntemaan tuskaa, rakkaasi ollessasi tuskissaan lähelläsi.
Vuosi vaihtuu, melkein vaihtui koko elämä. Miten olisit päässyt Uuteen Vuoteen tuskasi kanssa. Miten olisit jaksanut elää juuri elämäsi rakkauden löydettyäsi ja samantien nähdä hänen haihtuvan pois.
