Kirjani tarkoitus on tarkastella elämäni yhtä vaikeimmista vaiheista. Mutta samalla antaa muille vastaavan kokeneille toivoa ja ymmärrystä. Kävin jopa erittäin kalliin kurssin saadakseni kirjan aikaiseksi. Näin ollen sitä ei missään nimessä saa jättää kesken. Minun olisi jo ajat sitten pitänyt lähettää ohjaajalleni ensimmäiset versiot kirjastani. Minulle annetaan ohjeet ja neuvot miten kirjaani kannattaa kirjoittaa, jos siis saisin sivuja kirjoitettua. Minulla on kaksi vuotta aikaa kirjoittaa, sinä aikana saan kaiken avun siihen. Puoli vuotta on jo kulunut. Sekä myös julkaisuun, johon myös saan neuvot ja muut tarvittavat apukeinot. Mikäli kirjani ei koskaan valmistu, on yli tuhat euroa mennyt taivaan tuuliin. Myöskään lopullinen tarkoitukseni kirjalle jää toteutumatta. Eli lukijat. Olen ollut joko laiska, saamaton tai muuten vain vastuuton itseäni kohtaan, kun en ole saanut mitään aikaiseksi.

Minun on hyvin pian aika palata kirjani pariin. Työni on tosiaan vienyt paljon energiaa, sekin vähän on jo helpottunut. Nimittäin työ, poika, jonka avustaja olen, luottaa minuun eikä vie enää niin paljon energiaani. Rakkauselämä on tasaantunut omiin ihaniin uomiinsa. Nyt olisi vain otettava itsestäni kaikki irti ja alkaa työskennellä. Se vähän mitä olen jo saanut aikaiseksi on kuitenkin jo edistystä. Kirjan alkuosuus on muototunut johonkin suuntaan. Niin sanottu pahin osuus on kirjoittamatta, eli itse vauvan kuolema ja siihen liittyvät tuntemukset. Ja koska lapsen menetys ei enää kirpaise niin paljon kuin vuosia sitten, voin tarkastella sitä jo vähän kuin ulkopuolelta. Ei muuta kuin kirjoittamaan.

On syysloma ja olin etukäteen ajatellut tekeväni innolla kirjaa koko viikon. No maanantai meni raivatessa työpöytää, kaikki muistiipanot ym uponneet röykkiöitten alle. Tiistaina luin kirjeitäni ja muita muistiinpanojani ja tein suunnitelmaa jatkosta jonkin verran. Tänään meni aamupäivä terkkarissa, minulle tehtiin silmänpohjakuvaus ja tunti siitä oli lääkäri, eri asiasta kylläkin. Joten ei meinaa tulla mitään, aikaa on kulunut niin paljon edellisestä kirjoituskerrasta, mutta ehkäpä se tästä vielä hahmottuu.

Ja itse asiassa olen itsekin aika aurinkoisella tuulella. Eilen tein noin seitsemän tunnin työpäivän kirjaani. Luin kirjeitä, joita olin olin lähettänyt miehelleni, otin niistä sopivia otteita muistiin. Asioista, jotka kuvasivat sen hetkisiä mielialoja, vauvan vointia, niistä pitäisi koostaa sopiva teksti kirjaan. Mutta sitten totesin, että myös minun saamistani vastauskirjeistä olisi myös oltava jotain. Kello siinä vaiheessa yli neljä iltapäivällä, enkä enää jaksanut. Myös kirjan alkuperäinen teema alkoi jotenkin häiritä minua yksinkertaisuudessaan. Eli, jos kirjoitan vain vauvan kuoleman ja sen jälkeiset vaiheet, tuntuu että kirja jäisi vajaaksi. Raskausajan tunnelmat ovat kuitenkin yksi osa-alue kokonaisuudessa. Ja varsinkin kun niihinkin liittyy tietynlaista tragediaa. Onneksi olen vielä niin alkuvaiheessa, että kokeilun ja suunnittelun mahdollisuus on vielä olemassa, ei tarvitse lähes valmista teosta alkaa muuttamaan. Teen aluksi yhdenlaisen version, jota on sitten mahdollisuus muokata. Ja pitääkin varmasti muokata, ehkä useampaankin kertaan.

No tänään en saanut taas mitään aikaiseksi, vaikka koneella olenkin koko päivän. Tekemässä aivan muita juttuja. Mutta tosiasiassa ne liittyvät myös tavallaan minun kirjaani. Eli olen ottanut yhteyttä yhteen odottajien rinkiin, jossa silloin aikoinaan itse olin mukana. Ja joka toimii edelleenkin. En tiedä sitten menenkö liian pohjamutiin juttuni kanssa, minun on kuitenkin aika syvältä kaivettava asioita, että saan ne järkevään muotoon. Tehtävä tulee olemaan huomattavasti vaikeampi kuin  mitä sitä aluksi ajatteli olevankaan.

Kirjani ei ole edistynyt yhtään pitkään aikaan. Tässä on ollut monenlaista muuta puuhaa, ja kun olen ollut kipeenäkin. Nyt alkaa lääkekuuri purra ja alan olla toipumisen puolella jo onneksi.Lupasin ensimmäiset tekstit luottolukijalleni elokuussa, vaan eipä taida montaa sivua saada. Toisaalta nekin vähät mitä hänelle annan, toivottavasti antavat viitteitä siitä, olenko oikeilla jäljillä kirjani kanssa. Ja onhan tätä heinäkuuta vielä jonkin verran jäljellä, joten ehdin kyllä lisääkin saada tekstiä, kunhan paneudun asiaan pikapuoliin. Liian pitkiä väliä kirjoittamiseen ei saisi jättää, ajatus katkeaa liikaa, eikä rytmistä saa taas helposti kiinni. Jospa tänään tekisi edes jonkinlaista yhteenvetoa asioista, joista aion seuraavaksi kirjoittaa. Kyllä se siitä sitten taas etenee.