Susiemo
Susiemo pitää hellää huolta pennuistaan,
mutta älä ärsytä häntä.
Silloin Susiemo puolustaa omaansa
kaikella raivollaan.
Elämä on nuorallatanssia, jokainen tietää,
että naru loppuu joskus, vaan tärkeintä on,
että tietää taiteilleensa loppuun
kaikilla taidoilla parhaimmillaan
Kissaa ja kässää, koissua ja kuvista
http://tassunhassua.vuodatus.net/
Toinen blogini, jonka olen aloittanut 18.09.2011,
sisältää harrastuksiani. Ja nimestä voit päätellä millaisista
harrastuksista mm. on kyse. Vähitellen tulen täydentämään tuotakin
blogia, paljolla kuvilla ja vähällä tekstillä.
Kirjassa vaeltava dervissi Shams-i Tabris, jakaa matkallaan sääntöjä ihmisille. Voisin niitä laittaa tänne, koska ne ovat oikeasti asiaa.
"Millaisena näemme Jumalan, heijastuu suoraan siitä, millaisena näemme itsemme. Jos Jumala tuo mieleen enimmäkseen pelkoa ja syytöksiä, se tarkoittaa, että sisällemme on kasautunut liian paljon pelkoa ja syyllisyyttä. Jos näemme Jumalan olevan täynnä rakkautta ja myötätuntoa, niin olemme mekin.
Tuossa on jo muuten melkein vastaus päivän tehtäväänkin. Ainakin osittain.
Tämän paremmin en edes minä itse osaisi luennehtia itseäni.
KESKENHEITTÄJÄ
Hän pulppuaa vettä, kiehuvaa vettä joka purskahtaa ulos kuin geysir, kuin jatkuvasti vettä sylkevä geysir, joka ei ikinä lopeta. Hän selaa muistikirjaa ja lukee otteita, hänellä on pää täynnä ajatuksia, ettei hän ehdi sanoa niitä ennen kuin ne ovat menneet. Hän pulppuaa puhetta kuin kiehuva vesikattila, johon perunat olisi laskettava, mutta kun ei ehdi. Hän kävelee kuin olisi kiire, mutta mihinkään ei ole aikaa pysähtyä. Hän kerää kaiken vastaantulevan, hylätyn pensselin maasta, vääntyneen rautalangan, usb-liitäntäjohdon. Hän kuljettaa mukanaan kameraa ja kuvaa kaiken, syksyisen lehden jossa erikoinen reunus, kiviaidan kuvion joka muistuttaa koiraa, yliajetun juomatölkin jossa näkyy hevonen. Hän kiinnostuu kaikesta, aloittaa kaiken ja kiinnostuu taas. Hän aloittaa opinnot, kurssit, työt, ihmissuhteet, ja jättää ne kesken, kun tulee muita asioita. Hän suunnittelee taidenäyttelyitä, kirjoja, musiikkia, kunnes innostuu taas uusista aiheista, ja aiemmat kasaantuvat hänen mieleensä kuin karsta moottoriin. Hän ehkä kärsii. Hän suunnittelee keskenheittäjien Suomen mestaruutta. Hän odottaa, että tulisi joku, joka siivoaisi asunnon, järjestäisi työn, kirjoittaisi kirjan, synnyttäisi lapsen ja peittelisi illalla nukkumaan, mutta sellaista ei tule. Sellaista ei ole.
Kirja sivut 101-102.
Tuossa tarinassa on kaikki muu, paitsi tuo synnyttäminen, kuin minä. Tällainen minä siis olen.
Pitäisikin johon sivulaatikkoon laittaa Luetut kirjat-osio. En ole aikoihin lukenut mitään, erinäisistä syistä, kuten varmaan ymmärrätte. Nyt kun taas saanut itseni tarttumaan kirjoihin, ne ovat aivan erilaisia kuin ennen lukemani. Lähinnä dekkareita, draamaa, sopivasti romantiikalla maustettuna, kauhuakin jopa olen lukenut aiemmin. Mutta ei mitään sellaista mitä nyt käsiini suorastaan tipahdellut. Kai niiden/näiden aika on juuri nyt. Osana uuden elämän alkua ja vanhan taakse jäämistä, mitä lie. Ja kirjan olen aiemmin valinnut myös sen mukaan mitä paksumpi kirja, sitä parempi, kestää kauan lukea. Nyt hyvä kun vihkon vahvuisia. En ehkä jaksa vielä lukea pitkiä kirjoja, keskittymiskykyni ei vielä riitä.
1. Nuoret ihmiset, varsinkin yläasteikäiset, joiden kanssa olen ajoittain työn puitteissa, eli kun olen sijaisena yläasteella. Heidän osittainen lapsenomaisuutensa ja kuitenkin jo aikuisuutta häivähdys. Heidän vilpittömyytensä ja rehellisyytensä. Vaikka suoria sanoja sanotaankin, jopa opettajalle, on oikeanlainen keskustelu joskus hyvinkin antoisaa. Heidän nuoruuden aito iloisuutensa ja taito olla vain omia itseään. Suurimmalla osalla on onneksi vielä näin. Tässä iässä on nuorella kaikki mahdollisuudet vastaanottaa uusia asioita, ja meidän aikuisten tehtävä on antaa hyviä asioita, kannustusta ja tukea. Ikävä kyllä edes omat vanhemmat eivät sitä aina osaa antaa. Arvostakaamme juuri tätä ikäluokkaa. He eivät ole itsestään vielä ”pahoja”, ympäristö muovaa heitä, toisten käyttäytyminen heitä kohtaan. Sanonta ”Nuoruus ja tyhmyys, vanhuus ja viisaus”, minusta ei pidä paikkaansa. Monesti vanhempi ikäluokka käyttäytyy jopa huonommin toisinaan kuin nuoret, mistä siis nämä nuoret ottavatkaan mallia, juuri näiltä ikäluokilta. Joten eiköhän katsota peiliin, ennen kuin nuorisoa aletaan moittimaan. Olen aina vilpittömän onnellinen niistä työpäivistä, kun saan työskennellä 13-16 vuotiaiden kanssa.
2. Hassut tapahtumat ja kommellukset. Jos ne vain osaa ottaa hassuina. Blogissani olen välillä kertonut näitä minulle sattuneita kommelluksia. Koska olen aika ”rento tyyppi”, kuten moni asian ilmaisee, en aina ehdi ajatella mitä teen tai sanon, aiheutuu niistä monesti koomisiakin tilanteita. Kaupan kassalla törttöilyn osaan kääntää asian huumoriksi. Naureskelen kassan kanssa, kun pinkoodi ei osu kohdalleen. Voin sanoa poliisisetälle, etten tasan sitten aja autolla, josta viedään kilvet kesken matkan, kun ajoneuvovero on ”vain” kaksi viikkoa myöhässä maksattamatta. Siitä on kirjoitus jossain kohtaa täällä. Myönnän, olen blondi ja myönnän että käytän sitä hyväkseni, mutta vain hyvässä mielessä. Minun blondiuteni antaa muille ihmisille hyvät naurut usein. Olen viisaasti blondi = olen positiivinen. Joskus tietenkin minullakin on huonoja ja vieläkin huonompia päiviä. Mutta pääasiallisesti olen Positiivinen Blondi.
3. Vapaus/yksin oleminen. Yllätys, yllätys, jopa minulle itsellekin. Siis tuo yksin oleminen, ei yksinäisyys. Monia vuosia aiemmin yksin oleminen ahdisti minua, piti olla koko ajan menoa ja meininkiä, en osannut pysähtyä ja kun jouduin pysähtymään, oli pakko keksiä jotain tekemistä. Nykyinen-entinen/nykyinen tai mikä lie mieheni, Olli kuitenkin, sai minut olemaan jotain aivan muuta kuin olisin halunnut olla. Alkoholismi, lievä(?) narsismi, ja kaikki se paska mitä hän aikoinaan syyti päälleni sai minut voimaan pahoin sekä henkisesti ja fyysisesti. Hän oli kuitenkin pitkiäkin aikoja töissä, viikkokunnassa jossain päin maata, aloin oppia nauttimaan yksinäisyydestä ja vapaana olemisesta. Seppo opetti minulle rauhallisuutta, kiireettömyyttä. Hänen sairautensa aiheutti rajoituksia koko ajan enenemässä määrin ja se rajoitti minunkin elämääni. Ja taas ahdisti aluksi. Silti jossain vaiheessa aloin oppia nauttimaan rauhallisuudesta ja kiireettömyydestä. Sepon muuttaessa pois, minulla oli vapaus, tavallaan. Olin vapaa päättämään mitä teen, minne menen, koska menen jne. Minun ei tarvitse ottaa töitä vastaan, ellen jaksa/halua tai minulla on jotain muuta tiedossa. Silti on ihanaa mennä töihin tai juuri siksi. Minulle riittää lyhyet keikat, talous on epävakaasti turvattu, mutta olen pärjännyt. Kotona viihdyn nykyisin yksin ja teen asioita joista nautin, ne ovatkin pitkälle niitä mitä listasin edelliseen kymmenen listaan. Tästä asiasta voisi kirjoittaa ihan oman postauksen.
4. Kauppojen hyllyt. Liittyy tavallaan tuohon edelliseen, kiireettömyyteen. Ruokaostokset teen vain olosuhteiden pakosta ja silloin en osta kuin sen mitä tarvitsen,nopeasti. Joskus menen kauppoihin vain katselemaan hyllyjä, ihastelen tavaroita ja värejä itsekseni. Ihan kaikkea, leluista moottorisahaan. Lankahyllyt vetävä puoleensa aina, samoin lehti- ja kirjahyllyt. Hyllyt, joissa on koriste-esineitä, enkeleitä , nukkeja ja pellejä. Niitähän keräilen, haudoille vien enkeleitä. Toisessa blogissani on näitä minun keräilyjuttujani esitelty hieman. Kirpputoreilta kuitenkin lähinnä ostan niitä, koska ovat toki halvempia siellä, ja löytyykin paremmin. Mutta enkelit saattavat normikaupoisakin maksaa euron pari,siis pienet, niitä vien haudalle, Pilvillä on siis jo 21 ja Sepolla jo seitsemän. Kotona tietenkin muutama arvokkaampi enkeli. Hyllyjen väleissä on hauska vaeltaa ja miettiä samalla asioita. Mutta kiire ei saa olla minnekään, enkä ole todellakaan silloin ostomielessä matkassa, jotain pientä saatan ostaa, joskus en osta mitään.
5. Blogi, bloggaus, toiset bloggaajat. Tämä blogi on tullut aikojen kuluessa aina vain enemmän tärkeäksi. Olen aina yrittänyt kirjoittaa päiväkirjoja, jotka ovat vähitellen hiipuneet muutamaan sanaan noin kolmessa kuukaudessa viimeistään. Tämä on pysynyt ja elää minun elämääni. Toisen blogin laitoin alulle, koska en tähän en halunnut sotkea harrastuksiani ja keräilen sinne kuvien kera asioita käsitöistäni, eläimistäni ja muista vastaavista asioista. ”Kaksoiselämää”, no olenhan kaksonen jo horoskoopiltani. Joskus olen ajatellut, jaanko liikaa omia asioitani kaikkien luettavaksi, mutta palautteet, joita ajoittain olen saanut, eivät ainakaan negatiivisia ole olleet, onneksi. Jossain vaiheessa minulla oli varmaan kolmisenkymmentä blogia seurannassa, mutta osa niistä ei päivittynyt juuri ollenkaan, osassa ei ollutkaan minua kiinnostavaa asiaa, joten olen niitä vähitellen poistanut. En ole nyt laskenut paljonko on jäljellä, mutta on niitä silti toistakymmentä varmasti. Toisen blogin seurattavat liittyvät kaikki käsitöihin ja vastaaviin, muutama eläimiin ja siellä on todella runsaasti minulla niitä.
Olisiko siinä jo riittävästi. Luulisin, ne keille annoin haasteen, ovat varmaankin niitä, jotka päivittävät blogiaan suhteellisen usein ja heidän elämänsä jollain tavalla koskettaa myös omaani. Ja nyt kolme teistä on tehnyt tämän haasteen, ja huomaan, että moni asia on samankaltainen kuin minun hyvän mielen asiat. Toivottavasti kukaan ei jatkohaasta minua enää, koska tässäkin oli jo miettimistä, viidessä asiassa. Ja olen käsitellyt asiat melko laajasti, että tavallaan tässä on enemmänkin kuin viisi.
Hyvän mielen haasteen
“Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä
Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa
(jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää).
Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle.
Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi
(linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).”
1. Aurinko. Olen niin Aurinko-ihminen. Kesän lapsi. Nyt juuri paistaa Aurinko ja vaikka loska lentää koska eilen satoi lunta, tulen hyvälle tuulelle kun Aurinko paistaa.
2. Kirjat, melkein minkälaiset kirjat vain, jo kirjan kädessä pitäminen tuo hyvän mielen. Kirjan muoto. Olen heti kiinni kirjassa, jos muoto on epätavallinen. Vanhat kirjat, niiden tuoksu tai haju, niistä voi haistaa ja tuntea monien ihmisten jäljet, jotka ovat kirjaa käsitelleet.
3. Ystävät tietenkin, siis tosi-tosi ystävät. Liian monesta ”ystävästä” onkin löytynyt myös vihollinen tai petturi.
4. Omat lapset ovat aina tärkeitä ja heidän kanssaan voin jakaa, antaa ja ottaa hyvää mieltä, tasapuolisesti kaikkea molemmin puolin.
5. Eläimeni tuovat aina minulle hyvää, tietenkin harmittaa jos ovat vahinkoja tehneet, mutta ne ovat silti vain viattomia luontokappaleita, eivätkä tahallaan halua aiheuttaa harmeja. Joskus vain katselen kun neljä peippoa lentelee orrelta toiselle, tai kissoista jokin tekee hassujaan, tai on vain hauskasti muuten. Koirien kanssa temmelletään taas omalla tavallaan.
6. Käsityöt, käsillä tekeminen, silloin varsinkin kun ei ole mitään pakkoa tehdä. Uuden tekniikan opettelu tai vanhan uudistaminen.
7. Kirpputoreilla tulee hyvä mieli, joskus on niin ihanaa ja kivaa tavaraa, että harmittaa kun ei voi ihan kaikkea ostaa. Mutta jo kauniiden esineiden koskettaminen ja katselu saa hyvän mielen aikaan. Jokin esine saattaa tuoda muistoja jostain kaukaa.
8. Musiikki, melkein millainen musiikki vain, riippuen mielialasta ja mitä muuta olen tekemässä samaan aikaan. Musiikki voi tuoda ikäviäkin asioita mieleen, mutta silti tavallaan hyvällä tavalla.
9. Värit. Että on värejä. Vaatteissa, luonnossa, värikynissä. Pulloissa, purkeissa, värinapeissa. Joka puolella.
10. Kirjoittaminen. Ajatteleminen. Kirjoittamisen ajatteleminen. Kirjaimet, joiden avulla voi kirjoittaa ja ilmaista tunteitaan.
Tämä haaste oli siis blogissa Enkelin silmin. Kirjoittaja ei ollut haastanut ketään, vaan jättänyt haasteen avoimeksi vastaan otettavaksi. Minulle ei ole koskaan tullut haasteita, en tiedä mitä mieltä olisin jos niitä alkaisi solkenaan tulla, mutta tämä kolahti. Minulla on viime kuukaudet todella rankkoja ja vaikeita, joten halusin kokeilla itseäni, onko minulla asioita, jotka tuovat minulle hyvää mieltä. Millaisia ne ovat, mistä saan voimaa ja halua jatkaa, ennen kaikkea mikä saa minun voimaan hyvin. Ja löytyihän niitä, ei oikeastaan tarvinnut kovin paljon ajatella. Lopulta hyvän mielen tuovat aika yksinkertaiset ja pienet asiat. Minulla on mahdollisuus mm. noiden asioiden avulla selviytyä, varmaan on muitakin, mutta tuossa ensimmäiset kymmenen, koska kymmenen piti listaan laittaa.
PUOLEN HEHTAARIN METSÄ
mörököllin ajatukset
Koruttoman Kaunista
enkelivauvan äitinä
http://parastaennen.vuodatus.net/
" Kävin taas tänään luonasi, kuten joka perjantai tätä ennenkin monta kuukautta. Minulla oli aivan taas omituinen päivän alku tänään. Ensin heräsin viiden maissa kun sängyssä tapahtui JOTAIN, että HÄ. Räväytin valot päälle, no Juice panee Lissua tai ainakin yrittää. Ja äkkiä pois sängystä, tehkää tuota jossain muualla mutta ei mun sängys, ja varsinkin siinä. Kissit ulos ja lisää unta palloon. Heräsin kasin jälkeen, aivan kuin olis ollu kaamee kapula, voiko novellea juoda liikaa? Mä juon sitäkin jo liikaa. Ok, kahvinkeitin kuntoon, vessaan, prkl, lamppu rikki, johan se olikin jo kolme vuotta vanha. Keittiöstä kuuluu lorinaa, mitä ihmettä, no sama juttu ku sullaki, se törötin pitää kääntää sinne suppiloon päin. Kaikki vetet lattialla. Siivosin, ja laitoin uudet vedet. Tein voileivän ja otin sitä kahvia ja Aku Ankan. Siis luulin ottaneeni, edessäni oli Voileipä mutta EI kahvia vaan lasi vettä ! HÖ. Uusiksi meni sekin. Kesken aamupalan, muistat varmaan, on käyny monesti ennenki, tulee isohätä. Taas sinne pimeän vessaan. Kopeloin paperia,arvaa vaan oliko rullassa ko yks-kaks palaa. Tiät missä pidän paperipakettia, selän takana, pytyn takana, sieltä sitten epätoivon vimmalla rullaa yritin, no sain, mutta loput mitä niitä sielä olikaan tuli kans. (noin kymmenen)
Ohhoh, sain viimeinkin sekä aamupalat ja vessa-asiat hoidettua. Mun piti siis mennä kirkolle, päivä näyttää keväiseltä, ja sä tiet että kun on mun kevät, niin pieni hame ja muutenkin pientä kivaa päälle ja värikästä kans. Laitoin ne vaaleenpunaset legginsit, jotka on sukkahousukangasta, kahet sukat molempiin jalkoihin, valkoset ja kultaset, . Toisessa jalassa siis ensin valkonen ja sitten kultanen ja toisessa toisin päin. Ne sellaset pitkät jotka saa hauskasti makkaralle. Harmaa minihame, vaaleenpunanen pikkupaita ja puna-valkoraitanen takki, ja kaikki sormukset ja rannerenkaat mitä vaan käsiin mahtuu. KEVÄT-olo, kylläs muistat. No sain kiskottua nuo kaikki päälle ja katoin ulos kevääseen uudelleen. Ikkunasta ei näkynyt sitten yhtikäs mitää.Räntää, lunta, loskaa mitä lie satanut, mutta ikkunan takaa näky vaan valkosta ja juur äsken paisto aurinko.
Tuli vaan mieleen noiden aamun sattumien jälkeen, että mitenkähän loppupäivä sujuu. Kun alkaa jotenkin hassusti, niin jatkokin saattaa mennä hassusti.
Ennenko lähin katoin peiliin, naama oli hailun näkönen. Päätin siis laittaa edes ripsaria vaikka yleensä en niin nykyään tee. Avasin ripsiväripuikon, et usko, siitä lähti jonnnekin hevon nevedaan sellainen pala millä harjaan jää vain sopiva määrä, sitä siis meinaan suorastaan pursui ulos. Ei voi olla totta, tämäki vielä. Missä on silmälasit, mäen näje kun ei ole näkimiä. Löysin lasit ja aloin ettiin toista ripsaria ja onneksi löysin. Huh, viimeinkin valmis, vai olenko, missä laukku, missä puhelin, onko avaimet ja miksi helkkarissa mä yleensä olen minnekää menoss ja itse asiassa onko minulla minnekää asiaa. Ei väliä, olen tällänny itteni, ainaki sun luona käyn.
Autossa ei vikaa ja osasin peruuttaa kuten ennenki, se tie on vaan ihan velliä kun se naapuri joutuu,( miten niin joutuu, sillä on kulkuoikeus,) menemään raktorilla pellolleen ja kyllä se sitä oikeuttaan on jo käyttänykki. Sais edelleenki tuoda sitä soraa siihen tiehen, jonain päivänä mä vielä... No se siitä. Postilaatikossa oli vain kunnanlehti ja ilmoitus jonnekin tutkimukseen, mulle siis, mä meen samaan tutkimukseen ku säki joskus kävit, luuntiheys, mun luut kun kuulemma on läpikuultavia. No, se siitä. Niin joo, kun olin oman tien päässä suikkaamassa tielle niin Bloo tietenkin syöksysi eteen, hyvä etten törmänny, sama typerä ilme naamallla kun aina on, jopa nosti kättä tällä kertaa.
En välittäny vaan jatkoin matkaa. Pääsin notkon yli ja toiseen päähän - mitä helkkaria - keskellä baanaa seisoo rekka, niin joo se varmaan oottaa jotain autoo että pääsee eteenpäin. No minuutin kuluttua tuli auto ja rekka seisoo vaan. Nyt ei ole kaikki ok, nukkuuko toi kuski vai mitä? Oikealta ei pääse ohi sen verran reunassa kuitenkin, no se talo joka on vasemmalla, siinähän on pihaa ohittaa jos toi ääliö ei lähe liikkeelle. Ei lähe, mikä toi oikein on? Varovasti hiivin autolla ohi, kuski on kuin jostain, kylläs tiet, pyöritteli siellä päätään ja en tie. Omituista. Oli kuitenkin sen verran kaukana tienpäästä että pääsin ohi mennessä jopa omalle kaistalle. Kaikkea sitä. Kävin kaupalla ja sanoin emännälle, että onko toi rekka ollu tossa jo kauanki, käytiin jopa ovesta kattomassa ja P nauroi, ei voi olla totta, kuski kävi viis minuuttia sitte kaupassa ja nyt se on tuossa . Ostin, taas novellea ison ja pienen pullon, ajattelin että telon matkalla sen ison pullon kanssa, kun niin hyvin alkoi päivä muutenkin ja kerroin samalla P:lle mun aamusta, myös J tuli siihe eli itse kauppias. Seki kävi ihmettelemässä rekkaa. Ja sano jotta on nuijia ja tosinuijia, sanoin että taitaa olla myös tositosinuijia, tuollaseen paikkaan jättää Rekan!. Oli ollu vissiin joku ulkomaanelävä joka sitä ajo. No, tein lähtöä, SE rekka meni ohi Linja-auton perässä, totesin että sillä taisi olla vain kaverin puute, piti löytää suurinpiirtein samankokonen auto seuraksi, että voi jatkaa matkaa. Ja olin vasta kaks puol kilsaa kotoa päässy! Mitähän vielä. P otti hinnan mun ostoksista naurunsa välissä ja huomasi että oli laskuttanu liikaa, olin siis ostanu, ison pullon novellea ja pienen pullon myös ja yhden askin tupakkaa, oli vahingossa laskuttanut kaks tupakkaa, J sanos jotta otanko toisen tupakkiaskin, sanoin että en otan rahan ja P anto rahan. Autoon, tupakki huuleen huikka ja toinen novellea, ja rauhallisesti matkaan.
Ei mitää omituista, vaan sitten tulee vastaan pakettiauto, vilauttaa lisävaloja,HÄ. No kai oli joku tuttu tai mä kuvittelen, taas muutama kilometri, toinen Pakettiauto vilauttaa Lisävaloja. Nyt ei ole kaikki kohallaan, Muistat varmaan sen kun kerran lähin sua keskussairaalaan kattoon joku vuosi sitte ja matkalla läks kaikki valot ja piti ostaa uudet lamput joka veen kohtaan. Aattelin, että sama homma, ajoin bussi pysäkille, eiku hä, valot ON päällä. mitä v*****. Nyt ei tämä blondi tajua. Jatkan matkaa eikä ole enää vilkutuksia. Vaikuttiko pysäys ja se että räpläsin valonippulaa, että valot alko toimii? Joo, ei, kyllä tämä tästä.
Kävin pänt. postilaatikolla, kuten olin luvannu, ei ollu sitä ilmotusta tullu. Menin eltsun luona käymää ja kerroin sille miten mun aamu meni, (lähetti muuten sulle terveisiä), ja oli pahoillaan miten meidän kävi. Kirjastossa kävin, lainasin taas ihan liikaa kirjoja kuten aina. Tilasin instrusta viimeinkin vain ne lukulasit ja VAU minkäväriset, voi kun voisit ne nähdä. Kun siis pitäs vaan vasemman silmän linssi uusia vanhoissa, mietin sitä vielä miten sen kaa teen. Sä osaisit neuvoa kuten aina, nyt pitää miettiä ihan ite. Sitten kauppaan, jossa tapasin entisen työkaverin, itse asiassa kaksi, toiselle sanoin, että voisin listan tai kaksi tehdä kesällä jos tarvii, mutta kroppa ei kestä kovin paljoa, joten en enempää lupaa enkä pysty tekeen,mut jos pulaa on niin menen. toisen kanssa juttelin vaikka kuinka kauan, sinustakin vaikka et ehtiny siihe tutustua. Mukava muija. Sen kanssa vois vaikka joskus käyä jossai bailaamassa, tai niillä on kyllä sie pänt. niin paljo tilaa et sie voi bailata iha porukalla.
Sit kävin kirpparilla, ku ensi olin käyny pankkiautomaatilla, sä tiet että sie ei voi ostaa kortilla, toin sulle tänään ton lasienkelin ja sydämen missä on kynttilä, se oli sie jo valmiiksi. Ja se enkeli ON lasia, ne pienet on jotain muovia. Kukaa muu ei ole tainnu käydä, I on tuonu haudan päälle havuja ja se näytti vielä viime viikolla nätiltä, mutta ei tänään. Sun pitää osata nyt uida, koska sun haudassa taitaa hana vuotaa tai jotain, oli meinaan vesi sen verran korkealla. Silti korkkareissani otin monta kuvaa ja yhden niistä julkaisen tässä, ne mitä olen tuonut sinulle ovat kuvassa, näetkö. Tottakai näjet. Vielä kaukaa katsoin miten vilkutit minulle sen kynttilän kautta, en uskonut että se palaa edes, kun se vain tuikku ja vähä oli tuultaki. "
Kävellessäni katsoin monta kertaa taakseni, kynttilä vilkutti edelleen. Pysähdyin ja Ajatus, tuolla on riutunut, kidutettu, loppuunkulutettu kylmä ruumis. Seppo ei tarvitse sitä enää, Seppo on nyt Vapaa. Hän ei tarvitse enää sitä ruumista, jonka vankina oli vuosia. Hänen ei tarvitse enää kärsiä. Hän voi olla täysin kokonaan oma itsensä. Suoraan sanoen, en edes tiedä mitä olen kirjoittanut. En ole vielä itsekään lukenut, luen kun julkaisen, kaikki tämä tuli suoraan selkäytimestä, sydämestä, sielusta kuka mitenkin sen haluaa sanoa. Ja kaiken lisäksi kaikki mitä kerroin Sepolle tuossa, tapahtui oikeasti tänään. Minulle kun joskus sattuu niitä päiviä, että ihan mitä tahansa voi tapahtua, olen edelleenkin Siriuksen koemarsu. Ihanaa, olen ihana. Minä olen joku.
Minun ensimmäinen ikoni, jonka olen koskaan maalannut.
Olen maalannut ikonia koko syksyn. Seppo asui silloin vielä kotona, kun aloitin tuon. Maalaaminen jäi melkein kokonaan, kun Seppo muutti. Jossain vaiheessa en käynyt edes kurssilla varmaan neljään viikkoon. Torstaina, eli eilen, otin viimeinkin keskeneräisen työni laukausta. Minulla olisi ollut hammashoitolaankin aika, vuositarkastus, mutta peruin senkin, ettei nyt hyvä tekemisen fiilis keskeytyisi. Tein varmaan ainakin kuusi tuntia ellen enemmänkin työtäni.
Kun sain mielestäni työn niin valmiiksi kun osasin ilman opettajan ohjausta, laitoin ikonin keittiössä nojamaan mikron eteen, laiton kuvan Seposta viereen. Samalla sekunnilla alkoi aurinko paistamaan suoraan ikoniin ja kuvaan. Koko päivän oli ollut tasaisen harmaata. Taas AURINKO. Siitä tiesin, että työni on valmis. Muutama pieni kohennus piti tehdä illalla kurssilla, kun opettaja näki työn. En ollut muistanut, että kuvan reunaan pitää maalata "kehys", eli tuo tummanruskea ohut reunus. Väri olisi voinut olla muukin, mutta itse sen sai päättää.
Kun siinä auringonpaisteessa vertailin ikonia ja Sepon kuvaa, totesin, ettei ikonin nimi välttämättä ole Kristuksen Tulinen Katse, mikä on tuon virallinen nimi. Ikonin silmät ja Sepon silmät näyttivät aivan samalta, vain silmien väri on eri, Sepolla on/oli siniset silmät. Nimesi ikonin itselleni uudelleen Sepon Lempeä Katse. Olin alitajunnaisesti maalannut ikoniin myös Sepon. Ja Aurinko todisti tämän olevan nyt tässä. Seppo on tuossa ikonissa mukana, minun sydämeni on tuossa ikonissa, minun rakkauteni on tuossa ikonissa, minun ikäväni on tuossa ikonissa, minun suruni on tuossa ikonissa. Sain ison osan rakkauttani, suruani, ikävääni tuohon ikoniin. Miten voikin jokin pieni asia olla niin suuri. Minulla oli helpottunut olo. Nyt voin jatkaa taas pari askelta eteenpäin.
Tälläinen kirjoitus on löydetty tanskalaisen linnan entisöinnin yhteydessä sakastin seinätiilten välistä - ( muurattu 1642).
Sinun ei tarvitse kertoa minulle kuinka suuresti minua rakastat, jos vain jaksat hidastaa askeltasi omiini sopiviksi, kun aika tekee minusta hitaan ja vanhan.
Sinun ei tarvitse myöskään kertoa, että olen sydämesi valittu, jos vielä vuosienkin jälkeen silmilläsi jaksat väkijoukosta etsiä minun silmäni, ja jäädä niihin kiinni.
Jos vain jaksat ymmärtää minua silloin, kun en itsekään itseäni ymmärrä..., ja pysyä samassa huoneessa kanssani silloin, kun itse itsellenikin olen sietämätön, en koskaan vaadi sinua todistamaan rakkauttasi minuun.
Sinun ei tarvitse kertoa minulle, kuinka suuresti minua rakastat, mutta kerro, Rakkaani, silti. Kerro usein, jotta rakkauden kipeä korvani kuulisi sen, mitä vapiseva sydämeni jo tietää."
minä en ymmärrä miksi Sinä et enää halua pitää minuun yhteyttä. mitä tein väärin, en haluaisi kuin ystävyyttä, jota meillä oli joskus. hauskoja juttuja, joita kirjoittelimme toisillemme. minä olen tukehtumassa tähän mitä minulla on nyt. olen Hänen omaishoitajansa 24/7. minä en pääse kotoa enää minnekään. vain pakollisille asioille, töissä olin viimeksi kesällä joskus ajat sitten. Hän ei halua, että menen edes töihin, ellei ole pakko. eikä kukaan ole kyllä kysynytkään enää aikoihin töihin minua. kaikki varmaan tietää, etten voi lähteä täältä minnekään. olen sidottuna mieheen, joka tekee kuolemaa, mutta saattaa silti elää vielä kymmenen vuotta. minä en tiedä miten minä jaksan. ystäväni, ne vähät mitä minulla enää onkaan, eivät hekään kohta jaksa, koska en pääse edes käymään heidän luonaan koskaan. en jaksa puhua puhelimessa, jos sattuvat soittamaan.
minulla ei ole enää parisuhdettta, minulla on hoitosuhde. ei siinä mitään, kyllä minä hoitaa voin, mutta kun kaipaan muutakin elämää, muitakin ihmisiä. olen koko ajan vain kotona, olen koko ajan vain Hänen kanssa. laitan aamupuuroa, annan lääkkeet, päiväruoka, taas lääkkeitä. olen koko ajan saatavilla, jos Hänellä alkaa henkeä ahdistaa. pesen pyykkiä, tiskaan, lämmitän taloa, leikkaan nurmikkoa, talvella luon lunta, ruokin kissat, koirat, Hänet, kerran viikossa pesen Hänet. ja aloitan joka aamu samasta ja lopetan samaan. olen puhunut asiasta muutamalle ihmiselle, eivät ihmiset ymmärrä, jotka liikkuvat muualla. että miten olen täällä koko ajan yksin, aamusta iltaan. illasta aamuun. joka päivä. ja Sinäkin kehtasit jättää minut yksin. minulla ei ihan oikeasti ole kohta enää ketään. Hänen lapsensa eivät auta minua yhtään, ovat tyytyväisiä, kun hoidan isää, mutta eivät tajua miten yksin olemme täällä. mitään apua ei tule koskaan keneltäkään vaikka pyytäisin, vain vittuilua saan osakseni.
Sinulta olen saanut monesti enemmän voimaa, kuin varmaan ymmärrätkään. teit minut iloiseksi moneksi päiväksi. ilon aiheet on nykyään niin vähissä, että jopa oma lääkärissä käynti on suuri tapahtuma, eilen kävin lääkärissä. joka piikitti minut täyteen kortisonia, koska minulla ei taida olla enää niveltä mikä ei olisi tulehtunut. olen niin kipeä sisältä, ettei siihen kipuun auta kortisonit eikä buranat. viimeksi olet sanonut minulle; lopeta häiritseminen. et selittänyt miksi. se teki todella kipeää, muutenkin minun kipeään sisimpääni.
käsittääkseni Sinäkin muutit jonnekin lähes vastaavanlaiseen paikkaan kuin minä asun, etkä Sinä kaipaa enää mitään. ketään. vai kaipaatko niin paljon, että Sinä aiot erakkona elää loppuelämäsi. minä en haluaisi vielä. täällä on hyvä asua, mutta joskus olisi pakko saada muitakin ihmisiä ympärille ja lähelle, sanoja, läheisyyttä, olemassaoloa.
olisit ystävällinen ja vastaisit minulle. kertoisit miksi et enää halua pitää minuun yhteyttä ja onko se edes totta. en voisi millään uskoa siihen, en sen jälkeen mitä kaikkea olemme kokeneet yhdessä, vaikka emme ole koskaan yhdessä olleetkaan. siksi oletkin aina tärkeä ollut minulle. ettemme olleet liian läheisiä, vaikka sitäkin tietenkin monesti ajattelin joskus silloin aikoinaan. tiedän, että olemme niin erilaisia, ettemme varmaan toimisi parina, toisaalta, olemmeko niin erilaisia. emme koskaan ole tutustuneet toisiimme kunnolla. minä näyttelen paljon ja hyvin kun olen ulkopuolisten kanssa tekemisissä, vain hyvin läheiset ystävät ovat nähneet nämä minun kipupisteeni, ja Sinulle olen niistä niin paljon kertonut, että olen laskenut Sinut läheisiini. siksikin oli järkytys, kun lakkasit olemasta minun elämässäni. Sinä kuulut minun elämääni. tavalla tai toisella. tiesin sen heti ensimmäisenä päivänä kun olen Sinut nähnyt joskus vuonna kauan.
rakastan Sinua tietyllä tasolla, sitä en kiellä, mutta niin rakastan montaa muutakin. olenhan kaksonen. rakastan ihmisissä heidän tiettyjä ominaisuuksiaan. ja Sinussa rakastan Sinun rauhallisuuttasi, omalaatuista huumorintajuasi ja hellyyttäsi. enkä voi lopettaa rakastamista,kun olen kerran rakastanut.
voitko Sinä?
minä, ei enää Siriukselta, vaan yksinäisten planeetalta, Lonely Planet
On se vaan niin kivaa tää syksyinen viima, veto ja kosteus. Mun ihminen oli perjantaina jossain ihme kokoontumisessa, jossa ne höpisi ihan outoja asioita. Mää en niistä piitannut yhtää, mutta yhtäkkiä hokasin hauskan asian. Kun ne ihmiset istu siinä pöydän ympärillä semmosessa isossa huoneessa, niin siitä oli melkein suora yhteys eteiseen. Ja arvatkaa mitä, siellä oli ulko-ovi sepposen selällään. No mähän otin oikein vauhtia sen kylmän viiman kanssa ja kiersin sitä mun ihmistä oikein kunnolla, varoiksi muitakin, mut mä en tie miten tehosin niihin, kun en ole nähnyt niitä sen jälkeen.
Mä siis oikein kieputtelin ja riepottelin siinä huoneessa elämäni kyllyydessä. Ai jukupätkä, että mulla oli hauskaa. Arvaatte varmaan, mähän en oikein kunnolla saakaan riehua usein, kun ihminen aina suojaa ittensä kaikenmaailman huiveilla ja vanhoilla nallekangas turkeilla. Sit se kävi kaupoissa ja vielä hautuumaallakin, sie ei tuule kovin paljon, mutta muuten oli mukavan raikas syysilma, semmonen sopivan kostea.
Illalla mää sitten pääsin oikein vauhtiin, sain varmaan olkapäihin vähän tulehduksen poikastakin aikaiseksi, kun se ei saanu enää käsiään liikuteltua kunnolla. Se puki kuustoista huivia ja viistoista takkia päälleen, (taas mää liiottelen) otti ibua 600 milliä ja paraa 1000 milliä, ja toivoi että lähtisin. Hahaa, enpäs mä niin helpolla vaan lähekkään. Se oli aivan väsynyt päivän reissuista ja raatona makoili sohvalla, melkein itkiki jo välillä. Siis just tosta asenteesta mä tykkään. Se sai oikein kunnolla säälitellä itteensa ja kirota mut alimpaan jonnekin. Mä en kyllä tie missä semmonen on, enkä kyllä välitäkään. Se laitto miehen laittamaan jotaki geeliä kans joka paikkaan, lämmittihän se mukavasti sitä, mutta emmä niin siitäkään miksikää aikonu muuttua.
Kyllä mä sitte vähän myöhemmin pikkasen annoin periksi, kun se alko olla niin kivulias, vähän armahdin sitä. Se on ostanu jotaki elukka balsamia, mikä lie leijona tai tiikeri. Sitäkin se melo niihin olkapäihinsä ja käsivarsiinsa. Muuten haisi kummalliselta se aine. Siinä se ilta meni levätessä ja minä sain olla aivan rauhassa, kun sekään ei sitte mitää vaivautunu tekemään sen kummempaa. Ennenko se meni nukkumaan, se otti toisen ibun ja joku sirda-mikälie. Sillä se kuulemma saa sitte nukuttuakin paremmin, kun se väsyttää se lääke.
Mun oli pakko antaa myöten taas kerran, mä yritin kyllä pysytellä hereillä koko yön, mutta se sirda alkoi painaa munkin silmäluomia, siis jos mulla olisi silmäluomet tai edes silmiä. Aamulla ihminen oli aikas kankeessa kunnossa ja hitaasti ja varovasti se aamuhommansa tekikin. Se keksi että jos ottaa niitä ibuja kolme kertaa päivä, niin se saa häädettyä mut paremmin. Ja tässä viimesillä voimillani nyt yritänkin kirjottaa tätä. Eilen illalla mä joudun pudottautumaan sen olkapäiltä, vaikka kuinka sinnittelin. Kyllä mulla vielä tänäänkin pikkunen ote on mutta heikkoo alkaa oleen. Mutta kun mä illalla aloin putoomaan, niin keksin että juutun edes johonkin. Mä yllätin sen ihmisen ja iskin kuin hyeena sen oikeaan pikkusormeen, kahteen niveleeseen. Mä sainkin aivan mahtavat fiilikset siitä. Se sormi aivan turpos puolta suuremmaksi, eikä se saanu sitä taitettua mitenkään, ja mä pistelin sitä neuloilla ja nauloilla ja vaikka millä. Kun se sitten illalla taas naputteli koneella, ei se saanu oikein hyvin koko oikealla kädellä kirjotettua. Mutta aina vain pitää kyllä myöntää, että sinnikäs muija se on. Se silti vain teki juttunsa, mistähän sitten tekikin, vaikka sitä koski ihan pirusti siihen sormeen. Mä on muuten siinä vieki kiinni. Ja aion ainakin tänä päivän sinnitellä itekki. Mutta jos se niitä ibuja nyt muka muistaa ottaa sen kolme kertaa, ja vahingossa vaikka parankin jossain vaiheessa, ja illalla sen kamalan sirdan, niin kai mun täytyy väkisin sitten väistyä taas joksikin aikaa parantelemaan haavojani, siis lähinnä henkisiä sellaisia.
Mun mielestä tämä on jo kiusaamista, kun kunnollista työtä tekevää sairautta pitää tuolla tavalla kohdella, mihinkähän EU-komissioon mun pitäs tästä ilmottaa, että tämä kiusanteko loppus. Mutta kyllä mä vielä palaan ja uusin ehoin voimin, mähän en periksi anna, vaikka ei anna kyllä toi muijakaan. Toisaalta onha se kiva munkin huilipäiviä pitää välillä, niin jaksaa sitten taas paremmin. Nonni, son moron sitte taas hetkeksi, alkaa voimat ehtyä..........ääääääääää
Jee, mää pääsin sittenkin voiton puolelle. Ihminen on nyt kolmisen viikkoo kärvistelly mun jutuissa. Olen sen päätä eri puolilta hieronu sisäpuolelta kivuliaasti. Se on syöny ihan sikana särkylääkkeitä, eihän ne mitää enää auta kun niitä oikein purkkitolkulla vetää. No, ehkä mää vähän ny liiottelen, mutta joka tapauksessa sen pää on kipee. Tänä aamusta se heräs jotain seittemän paikkeilla, ai, että mulla oli hauskaa. Se heti hokas, jotta nyt ei oo kaikki kohillaan. Niska ihan jumituksissa, päässä soi sirkkelit ja moottorisahat. Sydän pauhaa niinku Lauri Tähkän laulussa. Hahaaa. Mä en voinu olla nauramatta. JES.
No se kävi sit vessas, ja samalla aatteli, että nyt pitää ottaa särkyä ja mennä nukkumaan jos saa nukuttua. Mää sekotin sen ajatuksia sen verran, että kun se oli sängyssä ja asettunu hiljaa ja varovasti kippura-asentoon ja asentanu sen särkevän päänsä tyynyjen uumeniin, niin se huomas ettei ottanu sitä särkyä. Siltä meinas päästä poru. Melkein kävi jo sääliks sitä. Mutta kun se oli niin kauniisti asettunu peiton alle, se ei enää jaksanu nousta uudelleen ylös. Sen verran sitä armahdin, että annoin sen nukkua.
Se heräs sit jotain puolen päivän aikaan, armoton jytinä päässään. Sitä harmitti vietävästi, kun se oli unohtanut sen särkylääkkeen. Va-ro-vai-ses-ti se hiipi keittiöön, otti aamulääkkeensä, joihin kuuluu yks särky, sit se nappas vie Miranaxin. Se joi pari kupposta kahveeta, käväs tietokoneella, yritti kai jotenkin väistää mun olemassaolon. Mutta siitähän mää vaan yllyin. Ei auttanu, se kävi nappaas sen Sumatripanin, upposi sohvan uumeniin ja sano miehelleen, ettei tee tänään mitää, että sillä on karmee migreeni. Sen mies tietää mikä se on, kun sen toisella tyttärellä on kans Migu. Siinä se sitte rättinä lojus aikansa, ja tunnusteli oloonsa, vähitellen taisin väistyä syrjemmälle, se Suma on vähän hankala selätettävä, mutta mää sanosin, että olis ottanu aamusta sen Miran ja säryn, niin olisin voinu väistyä paremminkin. Nyt jäin vähän niinko taka-alalle vie jumputtamaan. Luulen, että selviän tästä vie ja alan paukuttaa oikein kunnolla, kunhan syöksen tuon Suman vaikutuksen hevon kuuseen ensin. Mää olen päässy jo vähitellen takas ohimolle ja semmosta pikkusta kilkutusta siinä pidän. Pistin sen vie kuitenkin töihin, kun mulla näit käsiä ei oo, niin joudun käyttään ihmistä tässä kirjotushommassa. Mää sanelen ja se kirjottaa. Homma hoidossa. Tasapuolisesti, mää autan sitä ja se auttaa mua.
Jaa, että mitenkä mä muka autan sitä. No siten, että sen on pidettävä huilipäiviä välillä mun takia. Kun se ei muista nykyään mennä edes ajois nukkuun, naputtelee koneella ties mitä vie kolmen aikaan öisin, kai mää ny vähemmästäkin hermostun. Niin ja toinen asia, kun sen mies on kipee, niin sen on annettava MUN ihmiselle vähän armoo sillon kun mä tahon huomiota. Mies vois kans vähä ajatella, että muijaki tarvii vähän lomaa, vaikkakin sitte vaikka Migun kanssa, jos muu ei auta. Toi Fibro on meinaan vähän huono tuossa lomanantamisessa, se ei jumita niin kovasti ihmistä paikoillen ko mää.
Niin ja viimeksi kyselin niitä kamuja mukaan. Lenssu lähti messiin ja nyt me siis kolmisteen ollaan saman ihmisen kropassa. Tie sitte onko siinä mitää järkee,mutta täytyhän sitä meiänki töitä joskus tehä. Ammattiliitto vie erottaa meidät ja mitäs me sitten tehtäis, ei sitä vallan työttömänä voi meikäkään olla. Joo kattellaan, mihin suuntaan tästä mennään, varsinki kun sillä joku ihme projekti meneillään ja tänä pänä joku Oikea Polku-päivä. Mää ainaski polkuni tunnen.
Niin ja me ei nyt sitten palkata enempää sairauksia tällä hetkellä messiin. Meillä on nyt hyvä putki päällä, eikä tahota ketään enää sotkeen meiän projektia.
Toi mun kamu fibro kirjotti ihmiselle kirjeen, määki haluun kertoo mun juttuni. Mulla on ihan eri tekniikka kiusata ihmistä kun tolla fibrolla, mutta varmaan ihan ihanan inhottava. Mää teen näin, ensin mää noin viikon ajan annan oireitä itestäni näin; Ihmisellä on sellaset niin sanotut leskenlahdet päänahassaan. Sillä on siis sellaset kaljut paikat otsan yläpuolella, samanlaiset kun monillä äijillä, ne se on periny isältään. Niihin mä siis isken ensimmäisenä, teen niihin semmoset kipupisteet, jotka tuntuu kun niihin koskee. Niitä ei siis vielä tässä vaiheessa varsinaisesti säre. Ihminen hieroo niitä varovasti, jotta veri lähtis kiertään päänahassa paremmin, mukamas, arvatkaa vaan välitänkö siitä.
Ihminen tietää, jotta jos ne kipupisteet ei lähe poies, niin pian iskee SE särky. Varooksi se ottaa jo Miranaxia muutaman päivän, jotta mä lähtisin kälppiin. Ja hitto vie, se lääke kyllä vähän pelottaa mua, ja mun on pakko väistyä, ainakin väliaikaisesti. No perhana, seuraava suunnitelma on jumittaa sen niska ja siirtää kipupisteet takaraivolle, sille se ihminen onkin voimattomampi tekeen mitää. Jos mää pääsen sinne niskan puolelle, on asia klaari. Joskus mää jään vain oikeelle puolell päätä, mutta mää olen huomannu, että se ei tehoa kovin hyvin. Lääkkeistä se saa aika hyvän poistoavun siihen paikkaan. Vasen puoli onkin ihan eri juttu, mää huomaan kun ihminen voivottelee ja kauhistuu, kun huomaa jotta mää oonki menny vasemmalle puolell. No, yleensä mää oon ollu jo sie oikeella puolella, joten antaa sen olla sie ja jatkan vaan vasemmallekin.
Tässä vaiheessa se ihminen onkin sitten jo myyty mulle. Se ottaa Miranaxia tuplana, se ottaa Ibuksiinia, se ottaa Panadoolia, se ottas vaikka mitä että pääsis musta eroon. On sillä semmonen täsmälääkekin, mikähän vaikee nimi sillä olikaan Sumatripaani. Senkin se ottaa. Harvoon mää kuitenkaan niistä lannistun. Mulla on vie pari muutakin kivaa juttua, jolla kiusata ihmistä. Mää oon keksiny sen vasta tässä muutama vuosi sitten. Mää meen ja teen sen nenänpään araksi, siitä se tietää varmasti, että on mennyttä kalua, jos sen nenänpää on arka. Tää on hauskaa. Samoin teen sen leukapielille. Mää en siis tee samanlaista särkyä niihi kun päähän, vaan teen sen nahkan niistä paikoista niin araksi, ettei se voi edes kunnolla pestä naamaansa. Ja pyyhkeellä pyyhkinen vasta hankalaa onkin. Ai, että mä nautin. Se kituu ja valittaa, yrittää rauhoittaa ittensä,olla paikallaan, menee pimeeseen huoneeseen, aina se ei oo mahdollista, varsinkaa kesällä. Se ei kestä mitää ääniä, se kävelee hiipimällä ettei vaan koskis kovin lujaa, sydämentykyset tuntuu patarummun paukkeelta. Yleensä mä jaksan tätä noin kolme päivää. Ennätys on ollu seittemän päivää, mutta se tais olla liikaa sille. Se raukka oli niin uupunu sen jälkeen,jotta olen siihen kolmeen neljään päivään nykyään tyytyny.
Mä olen nyt noin viikon kiusannu sen leskenlahtia, tänä aamuna päätin iskee sinne niskaan ja nenänpään otin kans mukaa. Ja hei, sillä on nuha, kiva kiva, se joutuu niistämään ja siihen tekee kipeetä, siis nenänpäähän. Me päätetiin ton fibron kanssa alkaa tää syksy tälleen yhdessä, fibro on vieny siltä kädet, kyllä se niillä silti kovasti yrittää jotain tehdä, kirjottaa tätäkin ny mun puolesta, ja mää vien siltä pään. Kärsiköön ny hetken aikaa meistä molemmista, niin se huomaa sitte kuinka onnellinen se onkaan, kun me häivytään. Ei se onnellisuus ja tyytyvääsyys tunnu miltää, jos ei välillä oo tosi kamalaa. Niin ja saa meidän porukkaan tulla muitakin kipuja, jos joku ehtii ja haluaa tulla kiusaamaan ihmistä.
Terveisin Migreeni
"Jes, taas on SE aika vuodesta. SE, kun minä saan taas oikein pahuuttani kiusata Ihmistä. Aamuisin Se herätessään on jo valmiiksi uupunut. Vaikka Se menisi ihan mihin aikaan tahansa nukkumaan, ja vaikka Se nukkuisi puoleenpäivään, Se on uupunut. Aivan kuin Se ei olisi nukkunutkaan. Se vääntelee itteänsä kyljeltä toiselle ja yrittää löytää asennon jossa Se voisi vielä vähän nukkua. Sen kädet ei saa otetta peiton reunasta kunnolla, kun Sen sormet on aivan jäykät ja nivelet kipinöi kivusta. Ai, että minä nautin. Ihminen ajattelee, että ei tästäkään päivästä taas meinaa hyvä tulla. Eikä tulekaan, jos minä saan päättää asiasta. Se on monta kertaa tuumannut, että särkylääke pitäisi olla aamulla valmiina yöpöydällä, ettei sitä tarvitsisi erikseen nousta ottamaan. Jostain syystä Se ei vielä ole koskaan laittanut sitä lääkettä valmiiksi, ja niin Sen pitää nousta ottamaan se. Siinähän onkin oma juttunsa, kun Se nousee. Ensin Se vääntäytyy vasemmalle kyljelleen, miettii hetken aikaa, kuinka saisi ittensä ylös, mihin kohtaan kättään Se voisi tukea. Ok, jostain on aloitettava ja kivusta huolimatta on noustava. Ensin varovasti istualleen, selkäänkin koskee aivan järjettömästi. Ai että, kun mä saan fiboja siitä, kun Ihminen manaa asiaa. No, pääseehän Se jaloilleen, nilkat on seuraava kohde ja polvet tietysti. Se kävelee kun vanhus töpöttämällä ensimmäiset metrit. Ja pääsee kuin pääseekin vauhtiin. 'Kyllä tämä tästä', Se ajattelee. Sitten vaan kohti keittiötä ja kahvinkeitintä. Kaksin käsin kiinni kahvipannusta, ettei vaan putoaisi, kun käsistä tuntuu voima puuttuvan. Keittimen lataus, vesi loiskuu ja kahvipuruja pöydällekin. Huh, Se on tyytyväinen, onnistuihan se jotenkin taas tänä aamunakin, Se miettii. Sitten ne lääkkeet, joista mitään apua ole, kun minä olen päättänyt vastustaa niitä kaikin keinoin. Mutta hitto, sitkee muija Se on, pukee päälleen sukat ja aamukalsarit, villatakin, ottaa kahvikuppinsa jo varmemmalla otteella. Tupakka-aski, sytkä ja croksit jalkaan, sitten Se painelee ulos. ULOS ! Tuohon ihanan kosteeseen kylmyyteen, josta Minä nautin. Se istuu rappusille tyynyn päälle, vetää henkoset ja toisetkin, kahvia päälle. Se miettii, mitä tänään aikoo puuhailla. Kattelee, kun kissanpojat leikkii emonsa kanssa. Särkylääke alkaa vaikuttaa. No voi hiivatti, minun on pakko antaa periksi toistaiseksi, Ihminen veti taas pidemmän korren. Se selätti minut pelkällä ajatuksella, ohitti minun jykevän jytkyni nivelissään ja Se AIKOO tänäänkin tehdä jotain. Tämä on henkien taisto, iltaa kohti minä kuitenkin saan taas tilaisuuden, Sen lääkkeet menettää tehonsa, ja toivottavasti unohtaa ottaa seuraavan särkylääkkeen ajoissa."
Terveisin Fibromyalgia
