iimeinkin. Avomies lähti maailmalle töihinsä, ja nyt voin keskittyä itseeni ainakin seuraavat pari viikkoa. Välillä kaikki oma juttuni tuntuu turhalta, kun en saa kunnolla kannustusta ja tukea. Asiat, jotka ovat minulle tärkeitä, eivät olekaan hänelle. Asia on varmaan myös toisinpäin. Olemme menettämässä /menettäneet yhteyden toisiimme. Elämme liiaksi erillämme, ettei enää aina ymmärretä toistemme juttuja. Mutta, anyway, huomenna alan kokoamaan vähitellen kirjani seuraavaa osuutta. Siihen tulee varmaan sivujakin enemmän kuin mitä tähän saakka olen kirjoittanut. Siitä saattaa tulla melko rankka osuus. Raskausviikosta 20 lähtien olin yksin kahden kouluikäisen lapseni kanssa, mieheni ollessa poissa erinäisistä syistä johtuen. Mutta ne syyt löytyvät kirjani sivuilta. Se kesä ja syksyn alku eivät olleet todellakaan helppoa millään tavalla. Mutta eivät onneksi olleet kuitenkin perimmäinen syy vauvan kuolemaan. Siihen löytyi aivan muu syy.