Raskaita tunnelatauksia viikonloppu täynnään. Yhden ystävättäreni kanssa istuimme koko perjantain ja lauantain välisen yön ulkona meillä kotona. Puhuimme, puhuimme ja puhuimme molemmat itsemme puhki. Otettiin muutama lonkku ja siiderikin, mutta  ne eivät olleet pääosassa. Me molemmat purimme meille molemmille viime aikoina tapahtuneita asioita. Asioita, joista itse asiassa emme voi edes muille jutella. Välillä kunnon jurppimista, itkua, säälittelyä ja välillä taas isoja naurunkohtauksia. On se kumma miten itseekin helpottaa, kun saa sisältään purkaa asioita toisen kanssa. Yksinään ajatellessa kaikki näyttää aina niin epätoivoiselta. Näin kävikin sitten seuraavana yönä minulle. Uni ei ollut tulla sitten millään, ikävöin erästä ystävääni kovasti. Kuuntelin Kaija Koo:ta, Tuulten viemää levyä, ja sekös nyt sitten ei ainakaan parantanut ikävääni. Päinvastoin, tekstailin ja kuljeskelin ympäri taloa. Tällä tyttökaverillenikin lähetin viestin, hän oli omissa porukoissaan pitämässä hauskaa ja mulla ei ollut yhtään hauskaa. Hän sitten soittikin minulle ja yritti piristää. Ilmeisesti onnistui, koska sen  puhelun jälkeen sain viimein unen päästäkin kiinni, jossain neljän maissa yöllä. Tänään olen vain ihmetellyt asioiden saamia käänteitä. Minulla on epävarmuus sisälläni, mitä tapahtuu. Odotan jotain hyvää tulevan ensi viikolla, mutta samalla pelkään saavani ikäviä uutisia. Olen liian kiintynyt erääseen ihmiseen. Enkä tiedä miten sen asian suhteen toimisin. Niin moni asia liittyy niin moneen muuhun asiaan, etten voi kun odottaa mitä tuleman pitää. Onneksi on kuitenkin ystäviä, joiden kanssa voi omia salaisia ajatuksiaan puntaroida, vaikka ne eivät sen enempää sillä muutu. Ehkä ajatuksiaan voi kuitenkin järjestellä paremmin toisen kanssa kuin yksinään.