Pari päivää on ollut niin syksyinen ilma, että pitää oikein ihmetellä, oliko kesää lainkaan. En tiedä miten muualla Suomessa on, mutta täältä kesä on tainnut poistua. Eilen kävin perunamaallani, ja kuinka ollakaan, siellähän ON perunoita, vaikka kuinka isoja jo. Miten en aiemmin ole hakenut ruokaani suoraan pelloltani, ei kai ole tullut mieleen, että kesä on mennyt ja syksyllä saa perunaa omasta maasta. Tämä ei ole kivaa, rakastan kesää, olenhan kesän lapsi. Toivottavasti saan kesän pysymään sydämessäni.

Eräs miesystäväni taitaa olla rakastunut minuun. En oikein tiedä miten asiaan suhtautua. Halusin vain jutella hänen kanssaan, kun tuntee minun ja exäni tilanteen. Purkaa sydäntäni. Saada ymmärrystä. Hän on empaattinen ja hellä ihminen. Minä vain en todellakaan ole valmis syöksymään uuteen suhteeseen, kun edellinenkään ei ole vielä loppuun saakka viety. Tai siis minun osaltani on, hänen mielestään ei ole. Hän on kuitenkin ymmärtänyt pysytellä poissa luotani, joten ehkä alkaa tajuamaan tilanteen. Toivottavasti. Ystävältäni saisin hellyyttä ja läheisyyttä, mutta olenko valmis sen vastaan ottamaan? Vilpittömästi. Suhteen loppuessa sitä on niin herkillä joka suhteessa, vaikka onkin jättävä osapuoli, tai ehkä sen vuoksi. Minä olen kuitenkin joutunut vuosia kokemaan kylmyyttä ja tunteettomuutta, raakoja sanoja, kovia kosketuksia. Komentelua, syyllistämistä, orjuutusta. Kaiken kokemani jälkeen haluan tietenkin aivan päinvastaista. Mutta en näin pian, ajaudun ehkä tilanteeseen, jossa huomaan omien tunteideni olevan aivan muuta kuin rakkautta. Miten sen jälkeen voin kohteliaasti kertoa ystävälleni, että kiitos avusta, mutta nyt olen löytänytkin uuden ihanan miesystävän. Vaikka olen onnellisempi kuin vuosiin ystäväni ansiosta, olen silti levoton. Mihin kaikki lopulta johtaa? Uusiin pettymyksiin vai uuteen tulevaisuuteen? Onko kenelläkään vastausta tähän.....? Minulla ei ole.