Hups, melkein kaksi viikkoa etten ole kirjoittanut mitään tänne. Olen ollut puoliksi kipeenä ja väsynyt koko ajan. Ei meinannut flunssa tai mikä lie, lainkaan antaa periksi. Mutta nyt ollaan paremmalla puolella. Työrytmiinkin alkaa sopeutua kunnolla. Viionloppusinkin herää samaan aikaan kuin arkiaamuina vaikka saisi nukkua, toisaalta hyvä niin. Työ on edelleen mielenkiintoista ja antaa uutta joka päivä. Koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Välillä tulee ikäviä asioita oman oppilaani kanssa, ja olen edelleen epätietoinen miten voisin häntä parhaiten auttaa. Luottamus minuun on hänellä kuitenkin syntynyt, ja se on jo suuri edistys asiassa. Siitä on hyvä lähteä jatkamaan eteenpäin. Iltapäivät ovatkin sitten rennompia, koska koulu on ohi siltä päivältä kerhossa olevilta ja voimme lukea ja leikkiä ja ulkoilla ilman aikatauluja.

Rakkaani sairaus vähän masentaa minua, hänellä ei ole helppoa sen kanssa ja tottakai minua hieman pelottaa mitä tapahtuu. Tiesin hänen kanssaan aloittaessani hänen sairaudestaan, joten mikään yllätys asia ei ole. Olisin toki voinut odottaa uuden suhteen kanssa pidempään ja voinut löytää vaikka minkälaisen prinssin vaan onko niitä enää olemassa. Ja mikä loppujen on tärkeintä elämässä. Sen olen huomannut ettei rahalla onnea saa, helpottaisihan se elämää. Olen kuitenkin oppinut viime vuosina elämään melko vaatimattomasti, joten kai sitä edelleenkin siihen tyytyy. Lämpö hellyys ja huolenpito ovat aikalailla tärkeitä asioita minulle nykyään. Uuden rakkaani myötä olen oppinut kärsivällisyyttä ja tullut rauhallisemmaksi ihmiseksi. On tietenkin eri asia jaksanko kauan olla tämä uusi ihminen. Jos hänen sairautensa pahenee, ja luultavasti niin tekee, olen kohta enemmän hoitaja kuin rakastettu. Tavallaan olin jo edellisessä suhteessa eräänlainen hoitaja, lähinnä ehkä terapeutti. Kai minun elämäni on sidottu huolenpitoon ja hoitamiseen tavalla tai toisella. Alunperin ammattini liittyikin hoitotyöhön, moneen vuoteen en sitä varsinaisesti enää tehnytkään. Vain näin kotioloissa sitten näköjään. Ehkäpä se on minun kohtaloni.

Kirjastani olen huolissani, en ole edes ajatuksissani saanut sitä etenemään. Työpäivän jälkeen sitä ei pysty tekemään ja viikonloput menevät näköjään aivan johonkin muuhun. Täytyykö minun nyt vain odottaa koulun syyslomaa ja pyrkiä silloin saamaan itseni irti muista asioista.