Juu, joulu lähes sitten vietetty. Aattona ennen kauppojen kiinni menoa viimeiset pakolliset ruokaostokset. Käynti oman äidin luona. Poika viedä tyttöystävän luo. Parin kaverin luona hyvät joulut toivottamassa ja sitten oman kodin rauhaan, viimeinkin. Kaksistaan. Annettiin toisillemme lahjoja, ei paketeita vaan rakkautta ja sellasta muuta siihen liittyvää. Joulupäivänä nukuttiin ja loikoiltiin pitkään, pitkään. Kaikessa rauhassa oleskelua, eikä meininkiäkään että olisi minnekään lähetty.

Tapaninpäivän aamun sai vielä olla rauhassa. Sitten alkoikin tohina. Keskustaan linja-autolle vastaan Sepon kahta poikaa ja omaa tytärtäni, jotka sattumoisin tulivat kaikki kolme samasta suunnasta ja samalla autolla. Samalla kyydillä tuli keskustasta poikani yksi kaveri, joka asuu naapurissa. No takapenkki hiukan täysi, kolme poikaa ja tytär, jonka piti istua kaverin sylissä. Omalle pojalle soitin ja kysyin onko tulossa kotiin,olisi jossain vaiheessa. Ok, päätös mahtuuko taakse vielä yksi. Mahtuu kun sopu sijaa antaa. Poikaa hakemaan ja auton lastaus. Takapenkki tosi täysi samoin peräloota. Sivuteitä ajellessa piti vain toivoa, ettei muutenkin lähes irrallinen pakoputki jää matkan varrelle. Eipä siinä mitään, kotiin päästiin turvallisesti. Ja yhtäkkiä talo täynnä elämää. Aika oudolta tuntui yhtäkkiä.

Ruokaa nälkäiselle nuorisojoukolle, iso kattilallinen "perinteistä" jouluruokaa, jauhelihakeittoa. Siinä sitten porukat tutustuivat toisiinsa. Poikani kaverikin päräytti jossain vaiheessa traktorilla pihaan. Aikansa sählättyään porukat päätti lähtee kyläringille keskustaan. Tyttäreni ainut täysi-ikäinen ja kortillinen. Toinen Sepon pojista ei halunnut lähtee. Nuorison päästyä muutaman kilometrin päähän, soitti poikani kaveri, miten tämä v****n mankka oikein toimii ja saman lauseeseen, "ja muuten nyt sitten ollaan ojassa". Just. Oli ollut liukasta. Eipä onneksi ollut mitään pahempaa sattunut, pojat saivat jonkun vetämään auton ojasta ja tulivat takas kotiin katsomaan vahinkoja. Joita ei onneksi tullut eikä kehenkään ollut sattunut. Vauhti oli ollut pieni ja oja täynnä lunta, vain pieni lommontapainen lokarissa. Uusi lähtöyritys ja niin sitä sitten oltiin taas rauhassa yhden pojan kanssa.

Uuteen vuoteen saakka ainakin osa nuorista on kotona. Poika lähti tänään takasin tyttöystävän luo. Tytär lähtee ennen uutta vuotta viettämään vuoden vaihtumista kavereiden luo ja samaa matkaa opiskelupaikkakunnalleen. Toinen pojista lähtee myös ennen uutta vuotta ja sitten toinen perässä parin päivän kuluttua. Näin se menee, välillä on elämää ja touhua ympärillä ja luulen että ollaan helpottuneita kun taas rauha palaa vähitellen kotiin.

Kun on tottunut tasaisen tappavaan hiljaisuuteen ja rauhaan, on hyvä ettei tätä touhua kestä kovin kauan. Välillä on toki mukavaa kun on väkeä ympärillä ja varsinkin kun ovat omia lapsia, joita harvoin näkee. Oikeestaan jo kaipaan työhön paluuta, en ole koko syksyn aikana tottunut vain olemaan, paitsi ne muutamat sairaslomaviikot, mutta nekin menivät oikeasti sairastaessa. Ja silloin ei pysty edes ajattelemaan mitään suurempaa tekemistä.

Erilainen joulu, mutta oikein hyvä joulu. Ei suurempaa hälinää ja touhua, ei kiirettä ja pakettien käärimistä. Vain pari pakollista lahjaa lähimmille. Jees ja nyt alan kattoon Reinikaista.