Olen kohta ollut lähes kolme viikkoa sairaslomalla. Aluksi ankaran flunssan takia, jota jatkettiin exäni uhkailuviestien vuoksi, koska pelkotilat olivat tulla takaisin, ja väliaikaisesti tulivatkin. No flunssa paheni, lääkärikin oli sitä mieltä, että kaikki oireeni pahenivat sen vuoksi, kun asiaan tuli edes väliaikainen ratkaisu. Eli sain pelätä pelkoni rauhassa pois, kun tiesin exäni olevan lukkojen takana.

Eilen sijaiseni ja toinen lähimmistä työkavereistani soittivat minulle. Tuntui tosi hyvältä kuulla, että minua kaivataan töissä. Ja ne kaipaavat henkilöt ovat tietenkin ne ihanat,kamalat, iloiset, hankalat ja mitä kaikkee milloinkin ovat, lapset. Ja tietenkin työtoverini, hänen piti kahden viikon tapahtumat kertoa minulla, vaikka olen sairaslomalla. Hän ilmeisesti halusi purkaa minun kanssani niitä asioita ja hankaluuksia, joita olemme lasten kanssa yhdessä kokeneet syksyn aikana. Sijaiseni kanssa ei tietenkään ole tätä historiaa takana. Ihanaa ja pelottavaa palata töihin maanantaina. Kohdata kaikki samat ilot, surut ja vaikeudet, joita työssäni kohtaan. Nyt olen saanut itseni sekä henkisesti että fyysisesti kuntoon, ja olen valmis kohtaamaan kaiken mitä eteen tulee. Oikein jo kaipaan työtäni ja se on hyvä merkki se.