Kun oma jaksaminen on vähissä, alkaa oireet. Särkyä, kipua, tuskaa. Väsymystä. Kotona yksin. Suru ja itku purkautauu viimeinkin. Ja kipu, järjetön kipu. Se on kaikkialla. Välipäivä sairaalasta. Rakas on toipumassa. Nyt on minun vuoroni. On annettava itselle aikaa. On levättävä - ja kärsittävä. Ehkä huomenna jo parempi päivä. Haluan viettää koko päivän hänen kanssaan. Vielä on vapaata kaksi päivää.

Miten kykenen töihin kaiken tämän jälkeen. Jaksanko. Pystynkö. Onko minun jäätävä lomalle ennenkuin edes menen töihin. Jatkuuko kipu ja särky. Koskaan en ole oman perussairauteni vuoksi pitänyt sairaslomaa. Onko nyt ensimmäinen kerta. Miltä maailma näyttää keskiviikkona.

Kun joku ottaisi kipuni ja särkyni pois. Veisi kauas kipeiden käsieni ulottumattomiin. Miksi on oltava asioita, joihin et voi itse vaikuttaa. Kärsimystä, josta on kuitenkin ammennettava voima jatkaa eteenpäin. Ei saa antaa periksi, vaikka joskus vain haluaisi vaipua pois kaikesta. Antaa kaiken olla, maailman mennä omia menojaan.

Rakkaani ja minä, meidän on vain kestettävä tämä kaikki. Ehkä yhdessä jaksamme kantaa toisiamme. Vuorotellen.