En tiennyt, rakkaani eli jatkuvasti elämän ja kuoleman rajalla. Hän ei ollut tietoinen siitä itsekään. Viimein hän pulpahti rajalta ulos lähes kuolemaan saakka. Itseäni olen pitänyt pinnalla sinnikkyydellä ja rakkaudella häntä kohtaan. Hänen sairautensa on kuluttanut voimiani enemmän kuin olen osannut edes arvata.

Nyt kuljen itse jaksamisen rajalla. Kipuni on viedä minulta järjen. Säryt nousevat salakavalasti pinnan alta ja jäytävät vähäisiä voimiani. Uupumus, väsymys. En tiennyt olevani näin väsynyt. Kaksi työpäivää takana. Nyt olen jo valmis luovuttamaan. Haluaisin vain nukkua. Henkistä väsymystä, fyysistä väsymystä, en tiedä kumpaako enemmän. Vain suunnatonta väsymystä.

Mihin päädyn. Miten paljon jaksan. Onko minun pakko jaksaa. Kuka tai mikä on tärkeintä elämässä. Minä vai työni. Minä vai rakkaani. Vai me molemmat. Elämänarvot olisi laitettava uuteen järjestykseen. Minkä asian haluan pitää. Mistä olen valmis luopumaan. Mistä minun pitää luopua.

Minä itse olen kuitenkin tärkeä. Olen tärkeä ihmisille, jotka minuun luottavat ja tukevat minua. Jostain on pakko luopua. Työssäni on asioita, joista en olisi valmis luopumaan. Kotona on asioita, joista ei voi luopua. Minun pitäisi ajatella välillä silti vain itseäni. Minun jaksamiseni on monelle tärkeä asia. Hoida itsesi, niin jaksat hoitaa myös toisia.

Koska se päivä koittaa. Sittenkö kun romahdan kokonaan. Vai jaksanko vielä vähän aikaa.