Hoitajat aamukiireissään näkevät saman naisen tulevan jälleen. Pirteänä ja hymyilevänä kuten jo monena muunakin päivänä. Tytärkö kenties noin tahtoo isänsä sairasvuoteen äärellä viettää päivänsä. Nainen ja mies kohtaavat hämmentyneitä katseita. Mikä on tuo nainen, hän on miehen vieressä sairaalan vuoteella. Halailevat toisiaan ja salaisuuksia kuiskivat. Onko näin, tuo vanha sairas mies ja tuo nuori nainen ovatkin rakastavaisia. Eivät tiedä, että vain kahdeksan vuotta heitä erottaa.

Sairaus on vanhentanut miestä liikaa. Naisen positiivinen elämänasenne ja nuorekas olemus erehdyttävät luulemaan häntä nuoremmaksi. Mies kysyy hoitajalta, onko vierihoito sallittua. Hoitaja miettii tovin hämmästyneenä. Sanoo lopulta, kunhan pysytään kohtuudessa. Pysytään kohtuudessa toistaiseksi. Pakkohan se on.

Vierihoito on parasta lääkettä jonka pystyt antamaan. Tieto siitä, ettei sairaus ole vienyt rakkautta pois. Minnekään ei ole kiirettä. On loma-aika. Kun alkavat jälleen koulut, loppuu myös vapaa-aika. Naisen työt alkavat ja pitää painaa pitkää päivää. Silloin hän ei pääse koko päiväksi rakkaansa viereen. Rakkaus parantaa haavat, sanotaan, ehkä tämäkin sairaus voitetaan rakkaudella. Annat omasta elämänhalustasi ja voimastasi osan hänelle. Pidät mielen virkeänä, hänellä on jotain minkä vuoksi elää. Hänellä on lämmin koti ja oma rakas siellä odottamassa kotiinpääsyä.

Kunhan vain rakkaani voitat sairautesi pahimmat vaiheet, kun vain jaksat rauhassa toipua. Vielä ei ole pahimmasta yli päästy kokonaan. Vielä on epävarmuus. Pelko siitä, että sairaus viekin voiton. Jumalani, pyydän sinulta nöyrimmin, lähetä enkelisi varjelemaan rakkaintani. Antamaan voimaa ja uskoa tulevaisuuteen.

Jumalani, älä ota rakastani vielä pois viereltäni.