Pidän työstäni hyvinkin paljon. Silti on asioita joita en pysty tekemään vaikka haluaisinkin. Vetoan asioihin, joita en voi tehdä, ehkä väärällä tavalla. On talvi ja talviurheilun aika oppilailla. Minä en luistele enkä hiihdä. Niitä en ole tehnyt lähes kolmeenkymmeneen vuoteen. Enkä enää uskaltaisi tehdäkään. Yksi syy on etten varmaan enää osaisi, toinen syy, kunto ei taida riittää. Mutta kolmas syy, jota en ole tainnut edes sanoa työssäni, on loukkaantumiseni vuonna 2001. Luulen, etteivät he edes ymmärtäisi sitä. Vamma, joka minulle tuli silloin aikoinaan, vaikuttaa minun koko loppuelämääni. Kaaduin silloin oikean käteni niin pahasti, että minulle vajaan vuoden kuluttua ehdotettiin sairaseläkettä. Käteni murtui, olkavarren luu halkesi puoleenväliin, kyynärpää oli pirstaleina. Ensimmäisen leikkauksen jälkeen käteni oli osittain halvaantunut. Toisessa leikkauksessa halvaus saatiin korjattua, hermovamma oli aiheuttanut osittaisen halvauksen. Kolmannessa leikkauksessa poistettiin osa metallista, joitain lankoja ja pieniä ruuveja. Neljättä leikkausta ei pitänyt tullakaan. Olkavarttani tukevat raudat pitivät jäämän käteeni. Kuitenkin muutaman vuoden kuluttua toisen tukiraudan ruuvi oli katkennut ja alkoi painamaan hermoja. Neljäs leikkaus, poistettiin pienempi tukirauta, katkennut ruuvi ja kolme muuta ruuvia. Lääkäri sanoi, ettei käteni tule koskaan kestämään viidettä leikkausta.

 Toisin sanoen, jos kaadun käteni päälle, se on erittäin altis uudelle murtumalle. Kädestäni on voimat lähteneet. Osa olkavarren lihaksista on kokonaan pois leikkausten vuoksi, siihen ei siis tule koskaan lihasmassaa tarpeeksi. Joka taas aiheuttaa voimattomuutta. Kädessä on vähän väliä hermokipua, lihaskipua, siinä on lopun elämän kestävä liikerajoite. Liikkeet, jotka toisille ovat jokapäivää, vaativat minulta kärsimystä ja keskittymistä. Jopa normaalin kokoisen kauppakassin kantaminen tietää tuskaa.  Monesti teenkin asioita vasemmalla kädelläni. Joudun tukeutumaan vasempaan käteeni normaalia enemmän. Mikä taas rasittaa selkää ja hartioita, koska en voi antaa vastapainoa oikealla kädelläni.

Näitä asioita en ole kertonut töissä. He moittivat minua kun en lähde liikuntatunnilla luistelemaan tai hiihtämään. En halua riskeerata. Jos käteni murtuisi, kuka korvaisi sen? Luultavasti ei työhön liittyvä vakuutuskaan, koska minulla on ennestään jo vaaratilanne. On ikävä kuulla, miten työtoverit antavat  minulla ikävää palautetta asiasta. He tietävät kyllä, että minulla on vamma kädessäni, mutta eivät ilmeisesti ymmärrä miten se vaikuttaa kaikkeen tekemiseeni, koska teen lähestulkoon kaiken kuten "normaalikätinenkin".

Käteni vamma  aiheuttaa siis jokapäiväistä hankaluutta. Ihan hampaiden ja kasvojenpesusta alkaen. Kuitenkin hankaluuksista johtuen teen kaikkea oikeallakin kädelläni. Ellen koko ajan tekisi sillä jotain, se jumittuisi, jäykistyisi, ehkä jopa halvaantuisi. Joka päivä kättä pitää käyttää, että se pysyisi kunnossa edes jollakin tavalla. Pettymystä ei aiheuta vammani, siihen olen oppinut suhtautumaan, pettymystä tuottaa ihmisten ymmärtämättömyys. Pettymystä aiheuttaa, etteivät he huomaa mitä minä teen vastineeksi sille, etten tee tiettyjä asioita. Olen asiantuntija omalla alallani, käsityöt, askartelu, taide, ne ovat intohimoni. Niitä pystyn vielä tekemään vammaisen käteni kanssa. Jos niihin en pystyisi, elämästäni puuttuisi  paljon asioita. Silloin olisin katkera ja pettynyt käteni aiheuttamiin hankaluuksiin.