Eihän tässä mitään polkuja tänään pystynyt etsimään. Ainut polku on ollut tänä päivänä saada migreeni erkanemaan omille poluilleen päästäni. Sekin on näköjään päivittänyt omaa tarinaansa. Mielenkiintoista,opin taas senkin jujuja lisää. (Pidätte minua varmaan kohta jakomielitautisena.)

Okei, oikeesti en ole pystynyt tekemään muuta kuin aivan pakolliset. Eläinten ruokinta ja oma ja Sepon ateria. Niissäkin poluissa oli täysi työ. Kovin olivat kiviset ja monttuiset. Aina vain migreeni pakottaa päätä,mutta vain oikealta puolelta, joka siedettävämpi kuin vasenpuoleinen. Ei siltikään yhtään kivaa. Minulla oli vuosia ja vuosia välissä, ettei migreeni vaivannut. Nyt se on taas lähes joka kuukausi. Kai minulla on tavallaan jonkinlainen stressi päällä, ei se muuten vaivaisi näin kovasti. Vaikka periaatteessa kaikki on ihan OK. Siis periaatteessa. Ei ole työpaineita, kun ei ole töitä. Ei ole rahavaikeuksia, kun ei ole rahaa liikaa, olen saanut jonkin verran rajoitettua vimmattua ostohaluani. Sekin kuuluu tähän minun masennussairauteen, joka saattaa olla jonkinverran kaksisuuntaisen tapainen. Paitsi, että tällä kuulla, olen liittynyt FilmClupiin, tilasin sieltä viisi filmiä,kun ne sai halvalla. Joopa joo, ja sitten tietty en muista perua niitä kuukausifilmejä. Menin onneton Huuto.netin asiakkaaksi, kun jonkun blogista näin ja luin, mitä kaikkee kivaa oli sieltä saanut, halvalla. Jotain askartelu-käsityöjuttuja. Ihan vaan uteliaisuuttani kävin tutkailemassa. Heti kirjaosastolle ja kuinka ollakaan, taidekirjaosastolle. Ja aivan ensimmäisenä osui näkyviin kirjaläjä, jossa oli mukana Frida Kahlon taiteesta kertova kirja. Sitä kirjaa olen etsinyt vuosia. Muita kirjoja oli mm. Simberg, toinen mielitaiteilijani. "MINUN ON PAKKO SAADA  FRIDA". Ei muuta kuin rekisteröidy, äkkiä katsomaan mitä maksaa, kuinka huudetaan jne. Kirjojen hinta oli siinä vaiheessa 14 € euroo muistaakseni. Laitan oman hinnan, heti toinen vastaa, laitan uuden hinnan, toinen vastaa. Sitten vähitellen hokasin sellaisen jutun, että voi laittaa jonkin rajan sille hinnalle.Sillä toisella oli sellainen ja siksi se nousi joka kerta kun laitoin uuden. Mutta kun hinta oli 21€, ei tullut uutta vastausta. Muuta kuin parin tunnin päästä. Se toinenkin tahtoo ne kirjat. Tässä vaiheessa tein kysymyksen myyjälle, voiko tuon yhden kirjan ostaa erikseen. Ei voi. Mietintää, ankaraa mietintää. Sillä välin hintakin oli noussut taas eurolla, kerrallaan euron korotus siis. Hinta siis 22 €. Ankaraa mietintää, erittäin ankaraa mietintää. Päätin, että 25 € on minun rajani. Eli euron korotus. Nyt odottelen mitä tapahtuu, kun viimeinen hinta tällä hetkellä on tuo 23 €, ja se on minun lupaamani. Ja huutoaika loppuu vasta 21. päivä. Se toinen siis saattaa odottaa viime hetkeen saakka, käy hankkimassa pankkilainan, ja tarjoaa siitä läjästä miljoonan. Joo, mutta mä haluun sen kirjan. Aivan kuin minun elämäni olisi kiinni siitä kirjasta.

Frida Kahlo. Siinä on yksi polku, jota olen seurannut jo vuodesta 1996. En tiedä mikä hänessä kiinnostaa, mutta tunnen jotain samankaltaisuutta häntä kohtaan. Monet Fridan teoksista kuvaavat häntä itseään. Eri tilanteissa. Polion vammauttama jalka, raitiovaunuonnettomuus, monet keskenmenot ja Diego. Diego Rivera. Frida ja Diego, heillä oli Fridan kuolemaan saakka on/off suhde. Minulla on ollut yksi on/off suhde myös, loppui viimein 2008, jolloin aloitin Pilviä ja Unelmia blogini. Aloitin blogin vähän ennen suhteen loppumista. Frida oli "ruumiinsa raiskaama", jossain  tekstissä näin kuvataan. Polio vei häneltä jalan, raitiovaunu selän ja mahdollisuuden saada lapsia. Fridalla oli paljon rakastajia, sekä mies- että naispuolisia.  Näillä en tarkoita, että olisin samanlainen Fridan kanssa kirjaimellisesti, vaan lähinnä sitä, että hänellä on paljon vaikeuksia. Rakasti maataan, ja oli kapinallinen. Kommunisti. No, minä en tuosta politiikasta ymmärrä mitään. Siinäkään kohtaa en ole Fridan kaltainen, kapinallisuudessa ehkä jonkin verran.Mutta taide, jota hän teki, siinä on jotain samaa, mitä minun töissäni on. Ensimmäinen kirja, jonka sain käsiini silloin vuonna 1996 on, Taiteilija Frida Kahlo. Paljastava omakuva. Kirja on näköispainos Fridan päiväkirjasta, joka löytyi hänen kuolemansa jälkeen. Se on siis juuri sellainen,kuin alkuperäinen. Alussa on kuitenkin Carlos Fuentesin kirjoittama johdanto ja lopussa suomenkieliset käännökset kirjan teksteistä sivu sivulta. Rankan näköinen päiväkirja ja rankkaa tekstiä. Minä olen samantyyppisiä päiväkirjoja aloittanut useitakin. (Mitähän lapsirukat löytävätkään äitinsä jäämistöstä sitten aikanaan!) Opiskelin silloin askartelunohjaajaksi,olimme silloisen aviomieheni kanssa asumuserossa. Samassa asuntolassa, samassa huoneessa tutustuin Sirpaan. Me  emme aluksi kumpikaan sietäneet toisiamme. Ja meillä oli Yhteinen Huone. Apua.

En muista, eikä ehkä Sirpakaan, kuinka lopulta totesimme, että "olemme kuin luodut toistemme kämppäkavereiksi". Yllättäen meillä oli sama elämäntilanne. Kumpikin täydellisesti pudonneet kartalta. Oppilastoverit alkoivat lähes karttaa meidän touhujamme. Me olimme aina myöhässä, väärässä paikassa, väärään aikaan, mikä tunti nyt on, meillähän piti olla psykaa, miten meillä voi olla matikkaa? Kuka, mitä, missä, milloin, ai huomennako se retki sinne kuntoutuskeskukseen on, eikö se olekaan ensi viikolla? Tapasimme jopa eri aikaan eri tilanteessa samankaltaiset miehet. Ja kaiken lisäksi, olimme täydellinen majakka-perävaunu-yhdistelmä. Minä 158 cm ja Sirpa, en nyt ihan varmaksi muista oliko hän ali vai yli 180 cm. Meidän juttujamme ei kukaan ymmärtänyt, jopa ruokasalissa muut kysyivät, että voiko teidän pöytään istua. Meidän pöytään! Ruokasalisa oli ehkä kuusi tai seitsemän erittäin pitkää pöytää ja niihin penkit.Ja meillä Sirpan kanssa oma pöytä? Aivan kuin meitä olisi pitänyt jotenkin pelätä tai karttaa, tai pyytää lupa saako tunkeutua meidän reviirillemme. Me olimme vain niin täydellisesti hukassa. Ilman toisiamme emme olisi kumpikaan päässeet läpi koulutusta. Meille kävi loppukeväällä samantapainen asia myöskin. Kumpikin lähti ennen päätöspäivää koulusta. Sirpa sai työpaikan,joka piti aloittaa heti, jos aikoo sen saada, ja minä lähdin Liminkaan kesätaidekurssille, joka alkoi toukokuun lopussa. Sirpa lähti ehkä noin kaksi ennen ja minä noin viikon kuluttua siitä. Koulua oli siinä vaiheessa viikko tai kaksi jäljellä. Muut jo epäilivät meidän tekevän senkin tahallaan suunnitellusti. Ja miksi kerron ensin Fridasta ja sitten Sirpasta.

Koska se oli yksi niitä tärkeimpiä tienhaaroja, ei mitään polunmutkia. Erittäin ratkaisevia aikoja suunnan muuttamisen kannalta. Me molemmat teimme erittäin suuren muutoksen elämässämme. Silloin kun ihminen tarvitsee jotain tiettyä ihmistä, se tulee jostain. Näitähän sanotaan enkeleiksi. Näitä tilanteita. Tavallaan jokin jossain lähettää enkelin sille ihmiselle,jolla on suuri pulma ratkaistavanaan. Me olimme molemmat enkeleitä toisillemme. Kummallisia enkeleitä. Meidän oli pakko saada purkaa jollekin saman asian kokevalle omat asiamme, me tunsimme toistemme ajatuksetkin lopussa. Huomio! kurssi kesti viisi kuukautta. Se oli jatkokurssi meidän aiemmin suorittamallemme askarruttajakoulutukselle, jonka olimme suorittaneet eri vuosina samassa koulussa.

Jaahas,miten tämä kaikki nyt sitten liittyikään päivän tehtävään. Jotenkin minun polkuni johtaa aina taiteeseen ja aina Fridan kautta. Taiteen polulla olen käynyt, muutama taulu ollut näytillä joskus kansalaisopiston näyttelyssä. Sirpalla on tekstiilitaidenäyttelyitä ollut useampiakin, en tiedä tarkalleen missä yhteyksissä. Uskon myös siihen, että kun tarvitset jotain asiaa, mitä tahansa, tulee jotain tai jokin. Seppo tuli silloin kun olin juuri saanut exän pitkällisen piinan jälkeen tajuamaan, etten todellakaan enää halua häntä lähelleni. Eilen aivan sattuman kaupalla löysin ensimmäisenä Fridan kirjan Huuto-netin sivulta. Kirjan, jonka toivottavasti saan, koska vain Fridan avulla pystyn tekemään omaa taidettani. Tarvitsen sen kirjan, että saan taidepolun veräjän auki. Toivottavasti se toinen huutaja saa jonkin merkin, että joku muu TARVITSEE sen kirjan. Olenko itsekäs, ehkä se toinen tarvitsee jonkun muun kirjan siitä läjästä. Mutta niitä muita kirjoja olen nähnyt myytävän antikvariaateissa ja alehyllyissäkin. Kirpputoreilla.

Minun polkuni eivät ole vielä kaikki tallattuja, minun polkuni ovat vielä kulkijaa vailla. Osa on päätynyt umpikujaan, mutta on vielä niitäkin, jotka vievät eteenpäin. Olen puhunut, olen uupunut, tämä teksti vaati minulla erittäin paljon  ponnistusta. Hyvää yötä, kauniita unia, enkelin kuvia.