Mitä minä kuulen ensimmäisenä herätessäni? Aivan sen saman kun nukahtaessani. On siihen ääneen periaatteessa tottunut, mutta ilman sitä ääntä olisi kivempi olla. Se pauhaa, puhkuu, paukkuu, välillä saattaa pitää sirinää ja ja rohinaa. Se on täällä 24/7.  Se on happirikastin. Sepon happirikastin. Se on välttämätön apuväline Sepolle. Se tuli kotiin 21.12.2010. Ja siitä lähtien se on puhkunut ja paukkunut ja sirissyt yötä päivää. Seppo on aina ajoittain joutunut olemaan sairaalahoidossa, silloin on kone saanut olla kiinni. Mikä autuaallinen hiljaisuus silloin onkaan. Sepolla on myöskin koneellinen inhalaattori, jolla ottaa useamman kerran päivässä nestemäisen lääkkeen,koneen avulla lääke höyrystyy hengitettäväksi. Sekin pitää ikävää ääntä, lääkkeen ottaminen kestää noin kymmenen minuuttia. On vielä yksi laite, tai oikeastaan siihen kuuluu kaksi osaa. 75:n kilon nestehappipönttö on kuistilla, siitä täytetään kannettava kahden kilon laite. Täyttövaihe on minulle tuskallinen, happi noustessaan siitä pöntöstä pienempään pitää kovan, terävän suhinan. Täyttö ei onneksi kestä kuin pari kolme minuuttia, enempää en kestäisi sitä ääntä.

Olen varmaan ollut aina ääniyliherkkä. Lapsena muistan, kun isä sahasi moottorisahalla puita, järki oli lähtee siitä äänestä. Vältän mahdollisimman pitkään imurointia, eikö kukaan ole keksinyt äänetöntä imuria. Silti musiikkia saatan soittaa niin kovalla, että tärykalvot paukkuu päässä. Riippuu tietysti musiikista, ei kaikkea nyt sentään.

On hienoa, että ihminen voi kuulla ympärillään olevia ääniä, mutta rajansa silläkin miten pitkään kestää tiettyjä ääniä. Naapurin vanhapoikaisäntä, leikkaa nurmikon kesällä trimmerillä ja yleensä vielä yhdeksän jälkeen illalla. Hänen tupansa on minun yläpuolellani, asuinpaikkani on tavallaan rinteessä. Illalla muutenkin äänet kaikuvat normaalia kovemmin, entäpä se trimmeri, juuri kun olet päässyt ulos nauttimaan kesäillan hiljaisuudesta..... että voi ottaa pattiin.

Joka ilta toinen naapuri, se mummo kutsuu kissaansa, aina samaan aikaan, (kissalla kotiintuloaika?), kasikymppiseksi mummoksi sillä on ikävän kimeä ja kirkas ääni, ja taas tietysti illalla kuuluu hyvin. Hänkin asuu vähän yläpuolellani, mutta vain toisella puolella. Nauti siinä sitten illasta.

Mutta kun naapurit hiljenevät ja se autuas hiljaisuus laskeutuu maiseman ylle, ei kuulu sirkkelit, sahat, kimitykset, puhkumiset, se alkaa. Ja siitä ei pääse eroon milloinkaan, se on jatkuvasti mukana. Tinnitus. Ikävä pininä pään sisällä, yleensä sitä ei huomaa laisinkaan päivän aikana, muita ääniä on aina ympärillä. Mutta kun alan kuuntelemaan äänetöntä, sitä ei ole. En tiedä miltä äänetön kuulostaa tai tuntuu. En edes tiedä mistä saakka elämääni tuo ääni on kulkenut mukanani, mutta en ainakaan muista äänetöntä aikaa. Jotenkin olen aina luullut, että korvissa on ääni. Joskus vasta pitkälti aikuisiällä löysin sanan tinnitus. Olin varmaan jo yli kolmenkymmenen, vasta silloin tajusin, ettei kaikilla ihmisillä ole koko ajan mukanaan jotain sirinää tai pininää. Minullakin se saattaa muuttua, riippuen minkälaisessä metelissä olen kenties ollut, nuhaisena ja yskäisenä se on erilainen, päänsäryssä kuulen sydämensykkeen, kuten jossakin tekstissä kerroin, se kuulostaa patarummun paukkeelta. Stressaantuneena ääni voimistuu. Minulla ei ole koskaan hiljaista hetkeä.

Siksi varmaan olen ääniyliherkkä, joku moottorisaha tai trimmeri vahvistaa väliaikaisesti tinnitusta, se jää ikäänkuin pään sisälle ja lähtee hiljalleen pois ja vaimenee omaksi normaaliksi pininäksi. Ymmärrättekö? Onko olemassa ihmisiä, jotka todella kuulee hiljaisuuden,kuulee ettei kuulu yhtään mitään, ei ympäriltä, ei pään sisältä, ei mistään.

Kun Seppo joutuu olemaan sairaalassa joskus, ja tulen kotiin yksin, hiljaisuus tuntuu ensin painostavalta, vain pininä päässäni. Rikastin ei pauhaa, teevee ei ole auki. Kahvinkeitin ei porise, Sepon hengityskin on äänekästä, johtuen ahdistuksesta. Sellaisina päivinä,kun hän on poissa, en avaa televisiota, ellei sieltä tule jokin yksittäinen ohjelma jonka ehdottomasti haluan nähdä. Vältän kaikkien muidenkin koneiden käyttöä mahdollisuuksien mukaan. Ellei ole pyykkiä kovin paljon, ei konetta käyntiin. Tiskikonetta en omista, en varmaan voi sietää sitä, koska keittiö on niin pieni ja siitä on suora yhteys olohuoneeseen. Musiikkia saatan kuunnella. Adiemus, Era, Cantores Finlandia, vai mikä sen nimi oli. Sir Elwoodin hiljaiset värit. Tai sitten Kaija Koo, Erin Anttila. Joe Cocker.  No niitä on paljon, aika kummalisiakin levyjä.Tai jos haluan purkaa päästäni jotain sontaa, ahdistusta ja pahaa oloa laitan Ruoskaa, napit kaakkoon täysiä! Paitsi, etten laita enää,levy on kateissa. Pitäisikin pyytää Miikaa latamaan uudelleen Ruoskaa minulle, kun joskus muistaisi.

Kun ompelen huoneessani tai teen jotain muuta käsityötä tai askartelujuttuja, niin minulla on yleensä Radio Nova auki. Mutta jos luen kirjaa, varsinkin jotain oikein mielenkiintoista kirjaa, en kuule yhtään mitään, en edes päässäni olevaa sirinää. Keskityn niin kovasti lukemaani, etten kuule jos joku puhuu minulle. Minut pitää oikein herättää siitä lukemisen hurmiosta, ennen kuin tajuntani tavoittaa ketään.

Iloitsenko äänistä, tottakai. Mutta vain mukavista äänistä, en millään saa jokaiseen ääneen yhdistettyä sanaa positiviinen tai iloinen. Tuo pauke nytkin takanani on ikävää kuunneltavaa, mutta siihen on pakko sijoittaa se positiivisuus, että se auttaa Seppoa. Muuta positiivista siinä ei olekaan. Joskus hermostun siihen puhkumiseen ja sirinään, että tekisi mieli heittä koko mööpeli huitsin nevadaan. Seppo itsekin hermostuu siihen välillä, mutta lähinnä sen vuoksi, että joutuu kuljettamaan rikastimesta lähtevää happiletkua mukanaan nenässään. Kuinka monta kertaa olen ollut vähällä kompastua siihen piuhaan. Siivotessa se on tiellä ja Sepon pitää vaihtaa paikkaa sitä mukaa kun imuria tai moppia käytän.

Hiljaisuus on se ääni, jonka haluaisin joskus kuulla oikeasti, sellainen ääni, ettei ole ääntä, ei yhtään mitään ääntä. Minun ei auta laittaa korvatulppia kuullakseni sen. Kun tukin korvani muilta ääniltä, pääni sisällä ole vinkuva ääni jää joka tapauksessa jäljelle, siihen ei tulpat auta. Tietääkö kukaan, voiko tinnituksen parantaa? En ole koskaan tullut kysyneeksi sitä lääkärissäkään, en muista silloin asiaa,koska en kuule sitä samalla tavalla, keskustellessani jonkun kanssa ja ympärillä olevat äänet peittävät sitä sen verran.

Kaipaan sitä hiljaisuuden ääntä, joka kuuluu kun ei kuulu mitään. Haluaisin tietää miltä se tuntuu. Haluaisin upota hiljaisuuden pehmeään peittoon. Haluaisin.