Terveydessä olisi todella parantamisen varaa. Osaa ei pysty parantamaan, osaa voi hallita ja hillitä lääkityksellä, osaan voisi itsekin vaikuttaa.

  • keskivaikea masennus ja depersonalisaatiohäiriö nämä olivat täysillä joskus 1990-luvun alussa
  • fibromyalgia, vaivannut jo 80-luvulla, todettu virallisesti 90-luvulla
  • raskausdiabetes, 2000
  • diabetes, todettu olevan edelleen muutama vuosia myöhemmin
  • korkea verenpaine, 2008
  • selässä nikaman välilevy kulunut, en muista koska todettu, ehkä 2000-luvun alussa, nyt ei tietoa missä kunnossa on
  • nivelrikkoa epäilty muutama vuosi sitten, ei vielä diagnosoitu toteen

Erilaisia pikkuvammoja muutama

  • oikean käden olkavarsi ja kyynärpää murtuneet pahasti, olkavarren luu pitkittäissuunnassa halki, kyynärpäässä erittäin vaikea pirstalemurtuma, sekä olkavarren luun ja kyynärpään välinen nivelmurtuma, aiheutunut jäätiköllä kaatumisesta selälleen, vastaanottajana oikea kyynärpää. Neljä leikkausta ja  6+6 viikkoa kipsissä. 7 kuukautta sairaslomaa. Lääkäri suositellut sairaseläkettä.
  • kissanpurema oikeassa ranteessä, paha tulehdus noin kuukauden
  • koiranpurema vasemmassa jalkaterässä,lievä hermovamma jääänyt
  • kaksi auto-onnettomuutta, joissa autot lunastukseen. Vammat lähinnä henkisiä.
  • nenäluun murtuma kaksi kertaa

Muuta

  • ensimmäinen synnytys aiheuttanut peräsuolen sulkijalihaksen osittaisen halvauksen
  • toisessa synnytyksessä välilihan leikkaushaava jäänyt vuotamaan kudokseen, viisi minuuttia myöhemmin olisi revennyt voimakkaasti, tiette kyllä mikä
  • kohtukuolleen lapsen synnytys 2000, raskausviikkoja 39+1
  • tuulimuna, ehti edetä 10+ viikolle vuonna 2001

Voipi olla parempi, etten jatka listaa enää, mutta siinä ehkä eniten elämääni haitanneet ja vaikuttaneet. Osaan näistä auttaisi säännöllinen liikunta, mutta olen aina ollut epäliikkuja. Siis kuntoilumielessä, muuten olen liikkeessä lähes koko ajan. Ylipainoa ei ole, en syö rasvaista ruokaa, suosin kasvisruokaa, suolaa en juuri käytä, ostan kerran vuodessa suolapaketin, en pidä pullasta tai muustakaan makeasta. Karkkeja syön harvoin.

Lääkäritkin ovat tästä syystä ihmetelleet diabetestani ja verenpainettani. Väitän, ettei minulla ole kumpaakaan. Ne ovat olleet stressin aiheuttamia väliaikaisia kohoamisia. No, minulla on nyt kuitenkin molempiin lievä lääkitys. Särkylääkkeitä menee, sekä lääke joka vaikuttaa sekä mielialaan, että fibromyalgiaan. Käteni sain kovalla työllä jumpparin kanssa toimintakuntoon, liikerajoitusta on jonkin verran ojennuksessa ja enemmän taivutuksessa. Olen oppinut elämään rajoitukseni kanssa. Selän kipu rajoittaa toisinaan erittäin paljon liikkumista. Mielialat saattavat vaihdella edelleenkin kovasti lääkityksestä huolimatta. Sitäkin kokeiltu monia vaihtoehtoja vuosien aikana.

Synnytyksistä aiheutuneet vammat vaivaavat toisinaan. Paras synnytykseni oli Pilvi Unelman synnytys, siis fyysisesti, henkiset vammat eivät koskaan lähde. Tuuli piti myös synnyttää, sen jälkeen romahdin henkisesti täysin. Onneksi minulla oli hyvät tukijoukot ja pääsin siitäkin yli.

Pilvin syntymän/kuoleman jälkeen avomies, jo ennestään alkoholisti, alkoi muutaman vuoden jälkeen juomaan erittäin runsaasti. En laskenut enää kuinka paljon joi, vaan kuinka kauan oli selvin päin. "Paras" vuosi oli, yhteensä kaksi viikkoa ilman viinantippaakaan. Mies alisti, luhisti ja nitisti minut täydelliseen apatiaan. Kun hän sanoi minua lattiarätiksi, heräsin viimein ja sain kerättyä viimeiset voimani saadakseni hänet ulos talostani.

Uusi rakkaus antoi paljon uusia voimia, joita nyt tarvitaan, kun hän on täysin minun apuni varassa. Olen vaarassa koko ajan pudota kuiluun. Minun eläimeni ja käsitöiden tekeminen, pitävät minut hereillä. Ystävyyssuhteet ovat vaarassa kadota. Minun on oltava kotona lähes 24/7. Muutaman tunnin poissaolo aiheuttaa Sepolle paniikkikohtauksen ja pahan hengenahdistuksen, en tiedä kuinka paljon siinä on henkistä paniikkia ja ahdistusta. Minut on sidottu tällä hetkellä pieneen tilaan.

Exä sitoi minut tiukkaan pieneen tilaan. Aviomies aikoinaan vaati minulta mahdottomia. Minun piti olla edustusvaimo, jolla on edustuslapset. Edustuskoti. Ja niin edelleen. Exä vaati kaljaa ja tupakkaa, ne eivät saaneet talosta loppua. Oli onneksi paljon poissa, mutta ennen hänen kotiin tuloaan,minun piti siivota talo, jääkaapissa ei saanut olla pilaantunutta ruokaa. Ulkorakennuksen ovet eivät saaneet olla edes raollaan ja auta armias, jos siellä oli jossain valo unohtunut päälle. Pyykkipussi oli otettava vastaan kuin paraskin lahja. Minun piti kuunneltava huutamista ja rähjäämistä. Viinanhouruista karjuntaa, kuorsaamista ja ja ja....

Ja entäs nyt, onko tilanne periaatteessa muuttunut,minun tilanteeni. Mies vain on erilainen, ei huuda -kun ei pysty - ei vaadi kaljaa, tarvii happea ja lääkettä. Siivoaminen olisi nyt tarkempaa, mutta hän ei jaksa katsella sitä ja antaa mieluummin olla. Minä saan tehdä omia juttujani tehdä rauhassa,kuten nyt kirjoittelen, kunhan huomioin hänet tarpeen tullen. Teen voileivän, haen lääkkeen, vien villasukat.

Pää hajoo. Välillä tuntuu, ettei ajatukset kulje minnekään päin. Minulla ei ole oikeastaan elämää ollenkaan. Niin kuin nyt tänäänkin, mitä kirjoitin aiemmassa tekstissäni, en taida enää edes osata kommunikoida ihmisten kanssa, niin etten aiheuttaisi ongelmia. Kun lähden täältä, olen kuin ulkomailla.

Olen ollut hyvin sosiaalinen ihminen ja aina valmiina kokeilemaan uusia asioita, käynyt kaikenlaisilla kursseilla,jos en muuten niin ihan muiden ihmisten vuoksi. Uusien tuttavuuksien ja kokemusten vuoksi. Moneen vuoteen en ole edes kansaisopiston kursseilla käynyt. Nyt pitkästä aikaa ilmoittauduin yhteen koko vuoden kestävään kurssiin, Ikoni-kurssi. Joskus ajat sitten aloitin Ikoni-kurssilla, asuin silloin eri paikkakunnalla, kaikkien muiden kiireiden vuoksi se jäi silloin. Nyt ajattelin kokeilla uudelleen. Maalaminen ja piirtäminen on jäänyt vallan pois. Olen aina piirtämällä tai maalaamalla purkanut asioitani, sanonkin taulujani ja piirroksiani päiväkirjoikseni. Nyt päiväkirjani on siirtynyt nettiaikaan.

Ikonin maalaus ei ehkä ole paras vaihtoehto, pitäisi olla jotain reippaampaa, mutta luulen etten jaksaisi tällä hetkellä tehdä mitään reippaampaa. Ainakin saan maalata jotain. Ja samalla opin uuden tekniikan. Ostin uuden sukkakirjan tai siis tilasin sen, tuli tänään postissa, Varresta varpaisiin, sekin on tämän bloggailun ansiota. Täältä, netistä saan nykyään tietoni ja taitoni. Seuraa en sillä tavalla saa kuin henkilökohtaisesti saadaan, mutta on todella ihanaa, kun ihmiset kommentoivat näitä juttujani. Päivän kohokohta on kun alan tarkistaa niitä ja samalla lueskelen mitä muut ovat tehneet.

Mutta ettei menisi vallan valittamiseksi,niin voin sanoa, että periaatteessa minulla on kaikki hyvin. On koti, on mies, on kissat ja koirat, on käsityöt ja kirjat, on tietokone. Auto, jolla pääsen kauppaan ja asioille. Rahaakin juuri sen verran, että pystyn lainat maksamaan ja laskut, muuhun ei tarvikaan kun ei missään kuljekaan. On lapset, jotka eivät ole unohtaneet äitiään, ainakaan vielä. Poika käy joka kerta kun on lomilla armeijasta, tytär harvemmin, mutta tulee aina vähän pidemmäksi aikaa, muutamaksi päiväksi, kerrallaan. Luulen, että olen kutakuinkin hengissä, pysähtyneessä tilassa, mutta hengissä. Jonain päivänä voi olla vielä toisin.

En tiedä miten tämä kaikki purkaus nyt sitten tuohon terveys-tehtävään liittyy lopulta, mutta tällainen tästä tuli.

Terveyttä ja voimia kaikille. Voimahaleja.