No niitähän minä aina teen. Lähes joka päivä keksin jonkin hullun idean, mutta se toteutus onkin sitten jo aivan eri asia. Joskus kyllä ideoin vain ideoimisen ilosta. Sellaisia juttuja, jotka aivan oikeasti ei ole mahdollista edes toteuttaa, siis fiktiota. Mutta niillä saa monta kertaa päivän piristyksen. Mies kun on sairas, eikä pysty mitään tekemään, eli oikeat ideat jäävät häneltä toteuttamatta. Niin silloin on kiva ideoida hänen kanssaan vaikka Marsiin muuttamisesta. Pääasia on, että jutellaan ja hän saa huomiota ja läsnäoloa. Ja minä maalailen puhumalla ne ideat "oikeiksi", vähän niin kuin satuja kertoilisi.  Olenkin monesti ajatellut, että miksi en ideoisi näistä tarinoista oikeita tarinoita, siis kirjoittaisin ne kirjaksi.

Mutta, tässä tulee se iso Mutta, mun ajatus kulkee niin nopeasti, etten millään pysty kirjoittamaan samaan tahtiin, vaikka nopeasti osaankin kirjoitta. Ja jos alkaisin niitä kirjoittamaan, ne jotenkin lässähtävät, kertomalla ne on paljon hauskempia ja laajempia ja ja... Oen miettinyt joskus pienen nauhurin ostamista, jonne sitten kertoisin tarinat, siitä olisi helpompi jo kirjoittaakin. Kokeilinkin sitä joskus, kun lainasin äidiltäni nauhuria. Eihän siitä mitään tullut, kun ei ne tarinat tule silloin kun niitä yrittää. Ne vain tulee satunnaisesti eikä silloin ole edes lyijykynänpätkää mailla ei halmeilla. Ja vaikka olisikin, enhän voisi keksiä tarinaa ja kirjoittaa sitä yhtäaikaa. Ja kun olen tarinan kertonut, se on siinä ja sillä siisti. Miten tää juttu nyt tähän meni, suunnitelmista piti kertoa.

Ainakin osa elämästä on mennyt suunnitelmien mukaisesti. Kehitysvammaisten hoitajakoulutus, askarruttaja- ja askartelunohjaaja koulutus sekä tekstiilialan artesaani koulut. Taidekouluun olisin halunnut hakea asuessani Kankaanpäässä, koulu oli ja on Kankaanpäässä. Aviomieheni mielestä täysin turha koulutus ja se jäi siihen. Jälkeen päin tietenkin on kaduttanut, että kuuntelin ja uskoin häntä. Myöhemmin eron jälkeen hakeuduin samaiseen kouluun taideterapeuttikoulutukseen, pääsin kolmannelle varasijalle. Meitä pääsi kuusi varasijalla olevaa, vajaan vuoden kestävään taidekurssikoulutukseen, ja kaikki kouluun päässeet myös ellei ollut käynyt taidekoulua. Sen koulutuksen aikana ensin kaksi varsinaista päätti olla lähtemättä koulutukseen ja tietenkin kaksi ensimmäistä varasijalla olevaa saivat paikat. Vähän ennen koulutuksen päättymistä kolmas ilmoitti peruuttavansa. Minä olin se kolmas varasijalla oleva. Menin keskustelemaan opinto-ohjaajan kanssa, että olen ilmeisesti nyt se kolmas aloittava. Mutta, ja taas Mutta, he olivat rehtorin ym kanssa yllättäen päättäneetkin pitää uudet pääsykokeet jäljellä olevien varasijojen kesken !!!! Mitä helvettiä, eihän niiden kahdenkaan tarvinnut uudelleen paikastaan kilpailla. Se oli niiiiin väärin. Kaikki minun jälkeeni olevat olivat tietenkin myös ihmeissään, että miten näin voidaan tehdä kesken kaiken. En tiedä miksi se otti minuun niin kovasti, että sanoin, antaa olla, pitäkää tunkkinne (vanhan vitsin mukaan). Luovutin siis paikkani suosiolla, ihan vaan mielenosoitukseksi. Uutta hakua ei muuten laitettu sen jälkeen vaan neljäs varaihminen pääsi suoraan. Minut haluttiin vain pois joukosta, tiesin sen siinä paikassa, kun kertoivat minulle uudesta hausta. Olin ollut töissä kyseisessä koulussa vuosia tietyin väliajoin, eikä rehtori pitänyt persoonastani. Helppoa ja yksinkertaista päästä eroon ihmisestä,josta ei pidä. "Reputin" jo ensimmäisessä haussa englannin. Ja huono piste parista muusta, kuten esimerkiksi mielenterveydestä. Hakutilanteessa nimittäin oli entisen hoitopaikkani sairaanhoitaja arvioimassa tulevat oppilaat. Olin silloin ollut masennuksesta hoidossa avoimella. Rehtori ei muuten olisi pitänyt oppitunteja meille. Että näin. Työpaikka/koulukiusaamista, olisi pitänyt ottaa johonkin yhteyttä ja ottaa selvää saako noin tehdä.  No se siitä.

Avieron jälkeen en paljon asioita suunnitellut, voimat vähissä ja paskaa tulossa. Vaihdoin miesystäviä liian usein ja aina väärin perustein otin seuraavan. Elin boheemisti ja rajusti, jonkinlaista uutta nuoruutta, yli kolmekymppisenä. Ja aika tasan 12 vuotta. Silloin tosiaan heitin sen viimeisenkin alkkiksen talostani, jonka kanssa jouduin näkemään nurjaa puolta elämästä. Vasta vuonna 2008 aloin suunnitellla uudelleen elämää. Silti ex-alkkikseni kanssa teimme lapsen, Pilvin, koulutin itseni artesaaniksi, pääsin koululle sijaiseksi, eli ihmeen paljon sain senkin yhdeksän vuoden aikana aikaiseksi. Mutta epäilen monessa kohtaa exän vaikuttaneen töiden saantiin tai ylipäänsä niiden olemassaolonn. Minuun ei välttämättä luotettu, kun asuin ja elin alkoholistin kanssa, joka sai lähes joka vuosi linnatuomion rattijuopumuksesta. Ja kortitta ajosta tietenkin siinä samassa. Minut luokiteltiin hänen mukaansa, ja minä onneton en sitä aluksi tajunnut, myöhemmin kylläkin. Ja yritinkin moneen kertaan erota.

Nyt ei ole suuria suunnitelmia. Eikä tällä hetkellä tarvitse ollakaan. Olen saanut kovan työn jälkeen omaishoitajuuden, kova työ sen vuoksi, ettei sitä tajua miten montaa sataa paperia ja selvitystä sitä pitääkään osata tehdä. Kaksi kuukautta meni pelkkään paperisotaan, plus tietenkin kaikkea muuta siinä rinnalla.

Nyt olen kotona ja menen välillä töihin jos kutsutaan, enkä aina silloinkaan, riippuen juuri Sepon tilanteesta. Tämä kuukausi on mennyt tähän saakka ilman sijaisuuksia. Haluaisin kyllä välillä sinne koululle, nuoret ihmiset ovat vielä raikkaita ja innovatiivisia, vaikka osasta onkin hankalia. Mutta olisi sekin vaihtelua. Yritän tehdä täällä kotona kaikkea pientä remppaa, olen kesän aikana saanut kuistin maalattua, olen viimein ostanut ne linnut, joista olen kauan haaveillut. Suunnitelmat ovat pieniä tällä hetkellä, mutta pieni on elämäkin. Nyt on aikaa olla rauhassa, hätiköimättä, siitäkin olen aina haaveillut, saisi tehdä omaan tahtiin omia asioita. Ja aloitin eilen Ikoni-kurssin, josta en täällä aio sen enempää kertoa. Kerron tassunhassua-blogissani siitä, se kuuluu sinne.

Kello on jo kolme, enkä ole vielä lukenut tämän päivän tehtävää. Olen nukkunut puolipäivään ja jotenkin uupunut olo. Mutta, eteenpäin kuin mummo lumessa. Hyvää päivän jatkoa kaikille.