Ja sitähän minulla ei todellakaan ole. Tehtävässä sanotaan, että varaa reilusti aikaa. No ainahan minä sitä varaan, vaan mihin se vara katoaa yllättäen. Niissä kouluissa esimerkiksi, mitä olen käynyt, muut oppivat jo tuntemaan tapani hyvinkin pian. Opettaja kysynyt missä **** on. Muut katsoneet kelloa ja sanoneet, tulee vartin päästä.  Se ihmeellinen vartti. Vaikka lähtisin ihan mihin aikaan tahansa, olen sen vartin aina myöhässä, vaikka lähtisin tuntia aiemmin, olen sen vartin myöhässä.

Töihin, silloin kun niitä on, lähden tietenkin ajoissa. Silti olen se viimeinen, joka tulee työmaalle, mielellään vielä minuutti kaksi myöhässä. Ja kaikki jo tietää sen etukäteen, jos olen pidempään ollut samassa paikassa. Minä en ymmärrä sitä itsekään. Kotona katson kelloa, oukei, mulla on vielä melkein tunti aikaa tehä sitä ja tätä. Katson kelloa puolen tunnin päästä, siis mielestäni. Se melkein tunti on jo ylittynyt. Kauheella kiireellä, missä mun kengät, laukku, puhelin, lompakko, mihin hiivattiin olen sen lompakon taaaas laittanut. Missä olen käynyt viimeksi, kun olen tarvinnut lompakkoa. Hei, mulla OLI äsken puhelin kädessä, mihin hemmettiin mä sen jo kerkesin pudottaa. Soita toisella puhelimella siihen, vaan missä se toinen puhelin, en ole sitä viikkoon nähnytkään. Seppo soita mun puhelimeen, aijaa tossahan se on, mihin mä sen lompakon muuten laitoin. Hoh, se siis ihan joka kerta sama, vuosikymmenestä toiseen ilmeisesti. Kotona pidän autossa avaimen koko ajan virtalukossa, asutaan onneksi paikassa missä näin voi tehdä, muuten senkin hukkaisin. Ja olen muuten silti hukannutkin perusteellisesti. Veljeni sai kerran repiä koko virtalukon autosta pois ja laittaa nappikäynnistyksen, kaksi kertaa olen tilannut uuden avaimen, enkä ole ikinä hakenut, koska avain on lopulta löytynyt, kun uusi avain olisi ollut haettavissa.

Menen ja tulen koko ajan sellaista tahtia, etten kertakaikkiaan muista mikä missäkin on. En pysähdy pahemmin ajattelemaan. On kumma, että olen ylipäätään minnekään koskaan ehtinyt ja mitään saanut aikaiseksi.Silti esimerkiksi lasten kanssa aivan eri juttu, kun he olivat pieniä. Kysyivät missä mikäkin on, saatoin sanoa siltä istumalta, keittiön pöydällä sokerikupin takana lehden alla.  Tai muuta vastaavaa. Vaan kun pitäs omia tavaroita löytää. Ei tule mitään. Ne vaan putoo jonnekin kädestäni, enkä voi tietää millä välillä, meno- vai tulomatkalla jostakin jonnekin.

Aikataulut on hirveitä, en välillä osaa edes lukea niitä. Kun lukee 14.30 se on tietenkin puoli kaksi. Just joo, ainakin olen ajoissa. Kerran olin jopa lääkärissä ajoissa, päivämäärä 13. jotain kello 15.00, ei muuta vikaa, mutta heitti kuukaudella. Ja olin siis ajoissa, kuukauden etuajassa. Joo, sellasta.Ikävä kyllä, tytär on perinyt nämä pahat tapani. Hänellä on sama ongelma aikataulujen kanssa, tavaroiden tallessa pitämisen kanssa.  En usko, että tästä asiasta tarvitse enempää kirjoittaa. Enkä usko myöskään, että saisin mitenkään parannettua tätä asiaa. Yrittänyt olen, vaan ei se miksikään muutu. Parempi vaan lähteä seuraavaan tehtävään. Olen se jo aamusta lukenut, mutta tämä piti ensin kirjoittaa. (aikataulu, jokin järjestys se sentään pitää olla).