Olen jäänyt koukkuun. Yhteen blogiin meinaan. Olen lukenut sitä vajaa viikon, välillä monta tuntia kerrallaan. Kirjoittaja kertoo elämästään ja kirjoittamisestaan. Monia kiinnekohtia löydän omaan elämääni blogista. Olen kommentoinut hänelle ja samalla miettinyt, että nämä asiat pitäisi kirjoittaa omassa blogissani. Ja nyt kun kirjoitan, ei ole yhtää ajatusta päässä.

Pitäisi jotenkin jäsennellä asiat,joista haluan kirjoittaa, ottaa kynä ja paperia ja laittaa ylös ne asiat joista minun pitäisi kirjoittaa. Josko yritän tähän.

- omasta arjesta, mitä se on kun olen kotona, aikuinen työikäinen ihminen, jolla ei ole työtä

- omaishoidosta, mitä omaishoitajan päivä pitää sisällään, eli mitä teen päivät pitkät

- masennuksesta, en ole varma haluanko kertoa siitä, mutta asia on tavallaan edellisiin kuuluva myöskin, haluaisinko kertoa sen tapahtuman kun romahdus tuli kesken työpäivän ja mitä sen jälkeen tapahtui. vuosi oli 1994

- selviytymiskeinoista, joilla menen eteenpäin päivästä toiseen

- miehestäni, jota hoidan, voinko kertoa hänestä ilman hänen lupaansa, vai pyydänkö luvan, hän kun ei ymmärrä tästä bloggaamisesta yhtikäs mitään

- eläimistäni tietenkin, vaan kuuluuko ne tähän blogiin, toisaalta ne ovat osa selviytymiskeinoistani, mutta myös aiheuttavat toisinaan murhetta ja vaivaa

- entäpä lapsistani, heitä en juurikaan ole maininnut blogissani, tytär 22 vuotta ja poika 20 vuotta, uskomatonta he ovat jo aikuisia ja juuri äsken he olivat pikkuisia, mihin se aika on mennyt

- entäpä kuollut vauvani, kuuluko sekään tähän blogiin, olen aikoinaan laatinut oman bloginsa hänelle, en vaan ole sitäkään kirjoittanut aikoihin, vuosiin, kumpaan kirjoitan hänestä ja pitääkö asiasta ylipäätään kirjoittaa

- haaveistani, haluaisin maalata tai kirjoittaa, mielellään molempia, kumpaakaan en ole harrastanu myöskään vuosiin, koskaan en taida saada aikaan näyttelyä mistä olen haaveillut

- käsityöharrastuksestani, ei ehkä, käsityöblogeja on täällä aivan kyllästymiseen saakka, niitä on kiva katsella ja muutaman olen tainnut laittaa jopa seurattaviin, mutta ei ehkä ole minun juttu, ellen sitten tee jotain aivan erikoista joskus

- onko vielä jotain mainitsemisen arvoista ?

Ensinnäkin, minulla ei taida olla lukijoitakaan, ehkä sekin vaikuttaa, mutta jos en koskaan mitään kirjoita, eihän ole mitään lukemistakaan, että silleen. Jos nyt joku kuitenkin tätä lukee, olisi kiva saada teiltäkin vinkkejä, mitä noista edellisistä asioista kirjoittaisin. Mikä kiinnostaa ja mikä ei. Vaikka enhän toki tee tätä blogia vain lukijoita varten, itseni vuoksi tätä teen. Aikapula, väsymys, välillä myös masennus, laiskuus, mikä sitten onkin, rajoittaa kirjoittamista. Itse asiassa kun mietin, eihän minulla mitään aikapulaa ole, sitähän minulla juuri onkin liikaa. Mies ei tarvitse joka hetki minua, pääasia että olen kotona ja lähettyvilla, jos hän tarvitsee minua. Monesti vain lorvin omissa oloissani, enkä tee yhtään mitään. "Suunnittelen", eli tuijotan työhuonettani ja mietin mistä alkaisin, "pitäisi" siivota muita huoneita, mutta en osaa päättää mistä alkaisin. Kaikki paperini ja taulunphjani suorastaan huutavat värejä itseensä, masennun kun katson kaikkia ihania värejäni, pastelliliituja, akvarelli ja akryylivärejäni, oljyvärejäni, temperavärijauheitani, ja muita. Siinä alkaa toivottomuus, minulla olisi niin paljon asiaa sisälläni, mutta en saakaan sitä ulos.

Unistani, niistä olenkin jotain kirjoittanut. Ja nyt sen mainitsin, voin kertoa, että on se aika vuodesta, jolloin näen vauvaunia. Vauvani syntyi kuolleena 26.9.00, joka vuosi näihin aikoihin alan nähdä samankaltaisia unia, viimeksi viime yönä. Mitä lähemmäksi tuo päivä tulee, sitä rankemmaksi unet muuttuvat. Niitä jatkuu suurinpiirtein 14.10 saakka, jolloin vauvani haudattiin. Vauvan laskettu aika oli siis 1.10, eli hän ei ollut keskonen, eikä raskaus ollut keskenmeno.

No hups, yllättäen siis sain jostain langasta kiinni, vaikka ei todellakaan listani ensimmäinen asia. Toisaalta ehkä onkin, minun arkeeni kuuluu vuosi vuoden jälkeen, synnyttää uudelleen ja uudelleen pieni enkelipeikko tyttäreni, surullinen kuolemannaamio kasvoillaan. Kaunis pieni mustatukkainen pikkupeikkonijoka muuttui enkeliksi. Tulee mieleen tarina Pessi ja Illuusia.

Tämän päivän arki siis alkoi näin, hellalla keittyy pikkukissoille aamupuuro, johon laitan purkkiruokaa lisäksi. Mies vielä nukkuu, on ollut tavalliseen tapaansa viiden jälkeen hereillä ja ottanut aamulääkkeensä, jotka laitan illala valmiiksi lääkemukiin odottamaan. Itse olen vielä yöpaita päälläni. Aamukahvit olen itselleni keittänyt ja yhden kupposen juonut, kissanruuan annettuani voin nautiskella lisää kahvia. Odotan, että kello tulee 11.10 ja alkaa lempiohjelmani, Naapureina Madririssa, josta tänään tulee toiseksi viimeinen jakso ikinä. Huomisen jakson jälkeen täytyy suunnitella päivärytmi uudelleen, koska puolentoista tunnin ohjelma jää pois. Saan varmaan vieroitusoireita ohjelman vuoksi. Täytyy keksiä sijaistoiminto tuolle ajalle.

Mutta nyt, pikkupennut kiljuvat nälkäänsä ja vatsani vaatii lisää kahvia, joten aloitetaanpa tämäkin päivä.