"Jes, taas on SE aika vuodesta. SE, kun minä saan taas oikein pahuuttani kiusata Ihmistä. Aamuisin Se herätessään on jo valmiiksi uupunut. Vaikka Se menisi ihan mihin aikaan tahansa nukkumaan, ja vaikka Se nukkuisi puoleenpäivään, Se on uupunut. Aivan kuin Se ei olisi nukkunutkaan. Se vääntelee itteänsä kyljeltä toiselle ja yrittää löytää asennon jossa Se voisi vielä vähän nukkua. Sen kädet ei saa otetta peiton reunasta kunnolla, kun Sen sormet on aivan jäykät ja nivelet kipinöi kivusta. Ai, että minä nautin. Ihminen ajattelee, että ei tästäkään päivästä taas meinaa hyvä tulla. Eikä tulekaan, jos minä saan päättää asiasta. Se on monta kertaa tuumannut, että särkylääke pitäisi olla aamulla valmiina yöpöydällä, ettei sitä tarvitsisi erikseen nousta ottamaan. Jostain syystä Se ei vielä ole koskaan laittanut sitä lääkettä valmiiksi, ja niin Sen pitää nousta ottamaan se. Siinähän onkin oma juttunsa, kun Se nousee. Ensin Se vääntäytyy vasemmalle kyljelleen, miettii hetken aikaa, kuinka saisi ittensä ylös, mihin kohtaan kättään Se voisi tukea. Ok, jostain on aloitettava ja kivusta huolimatta on noustava. Ensin varovasti istualleen, selkäänkin koskee aivan järjettömästi. Ai että, kun mä saan fiboja siitä, kun Ihminen manaa asiaa. No, pääseehän Se jaloilleen, nilkat on seuraava kohde ja polvet tietysti. Se kävelee kun vanhus töpöttämällä ensimmäiset metrit. Ja pääsee kuin pääseekin vauhtiin. 'Kyllä tämä tästä', Se ajattelee. Sitten vaan kohti keittiötä ja kahvinkeitintä. Kaksin käsin kiinni kahvipannusta, ettei vaan putoaisi, kun käsistä tuntuu voima puuttuvan. Keittimen lataus, vesi loiskuu ja kahvipuruja pöydällekin. Huh, Se on tyytyväinen, onnistuihan se jotenkin taas tänä aamunakin, Se miettii. Sitten ne lääkkeet, joista mitään apua ole, kun minä olen päättänyt vastustaa niitä kaikin keinoin. Mutta hitto, sitkee muija Se on, pukee päälleen sukat ja aamukalsarit, villatakin, ottaa kahvikuppinsa jo varmemmalla otteella. Tupakka-aski, sytkä ja croksit jalkaan, sitten Se painelee ulos. ULOS ! Tuohon ihanan kosteeseen kylmyyteen, josta Minä nautin. Se istuu rappusille tyynyn päälle, vetää henkoset ja toisetkin, kahvia päälle. Se miettii, mitä tänään aikoo puuhailla. Kattelee, kun kissanpojat leikkii emonsa kanssa. Särkylääke alkaa vaikuttaa. No voi hiivatti, minun on pakko antaa periksi toistaiseksi, Ihminen veti taas pidemmän korren. Se selätti minut pelkällä ajatuksella, ohitti minun jykevän jytkyni nivelissään ja Se AIKOO tänäänkin tehdä jotain. Tämä on henkien taisto, iltaa kohti minä kuitenkin saan taas tilaisuuden, Sen lääkkeet menettää tehonsa, ja toivottavasti unohtaa ottaa seuraavan särkylääkkeen ajoissa."

 

Terveisin Fibromyalgia