Eilisen päivän tehtävä alkoi todella hyvin, mutta jatko epäonnistui täysin. Oikeastaan tämän päivän tehtävä olisi sopinut huomattavasti paremmin. Oikeasti olin tosi tyytyväinen aamuun. Sitten alkoikin kaikki mennä pieleen. Olin Virpin kanssa puhunut edellisenä iltana pitkän puhelun. Silloin sovimme, että kun saan liiton rahan, menemme yhdessä käymään lähikaupungissa jonain torstaina, jolloin siellä on toripäivä. En sanonut mitään tiettyä torstaita, koska en tiedä milloin liiton päivärahani maksetaan. Sehän riippuu liitosta, paljonko siellä on hakemuksia, koskaan päivä ei kuitenkaan ole mikään tietty. Viime kuulla sain odottaa rahaani yli kolme viikkoa, mikä on mielestäni täysin kohtuutonta.Heinäkuussa raha tuli 17.päivä ja elokuussa lopulta 25.päivä. Hakemuksen laitan sinne jokaisen kuukauden viimeinen päivä. Kukaan palkkatyöläinen ei suostuisi tällaiseen maksatusjärjestelmään. Mutta eihän työttömällä ole väliä, eihän sillä ole menojakaan. Vai?

 

  No, eiköhän tämä neitokainen sitten lähettänyt viestin, että mikä päivä se olikaan, kun saat rahan, ja tarkoitinko tämän viikon vai ensi viikon torstaita. Voi jumalauta, enkö mä juuri illalla selittäny asian juurta jaksain. "Mä en sanonu mitään tiettyä päivää rahan tulolle, enkä sanonu mitään tiettyä torstaita. Miksi vitussa sä et koskaan kuuntele loppuun saakka, mitä mä sanon!" Ja siitä se lähti, se moitti mua, etten selittäny kunnolla ja hän on nukkunut niin huonosti, ettei jaksa keskittyä kunnolla kuuntelemaan. Johon totesin, että en ikinä mene sen kanssa yhtään minnekään ja sitäpaitsi kun perjantaina tulen keskustaan, haen mun hälle lainaamat kirjat takas, enkä halua ikinä olla sen kanssa missään tekemisissä.Annoin tulla kaiken muunkin paskan mitä mun päässäni liikkui. Sitten tuli Laura käymään, toi mulle koiranruokasäkin,jota olin sen pyytänyt hankkimaan.Oletin, ettei Laura ole kauan,koska olin aikonut siivota. Eikä, Laura vaan oli ja oli ja oli. Kolme tuntia.Laurakin siinä valitteli välillä yhtä ja toista. Ja viimein kun lähti, olin jo aivan uupunut. Aloin tehdä ruokaa ja kun alettiin syömään, tuli naapurin muori "katsomaan koiranpentuja,kun Hilima on kuulemma monta kertaa pyytänyt!" Muori ilmeisesti osaa puhua koirankieltä. Ei siinä mitään, se muori on ihan kiva ihminen ja käy meillä noin kerran puolessa vuodessa, mutta että juuri eilen. Sekin vain lopulta istahti sohvalle, eikä kulumallakaan pois. Asuu yksin, eikä varmaan liialti puhekavereita, mutta että juuri eilen päätti tulla.

Lopulta hermostuin vielä Seppoonkin illan päätteeksi, kinusi asioita, joita sen ei kuulu tehdä, eli tupakkaa. Hermostuin, lopulta niin, että otin siltä happilaitteet pois ja sanoin, ettei tarvitse niitä, jos kerta kykenee tupakkaa polttamaan. Hänen keuhkoahtaumansa on tullut 45:n vuoden tupakoinnista.

 

  Siis kerta kaikkiaan, mä en enää jaksanut. Onneksi edes poika oli tyytyväinen konetta hakiessaan, kun olin saanut sen hoidettua kuntoon. Sanoin kyllä, että voisi pienen korvauksen mulle siitä joskus antaa, kun jouduin niin monta puhelua ja osan maksullisia, soittamaan sen takia. Se maksullinen puhelu olikin eilisen päivä hyvä asia, sain asiatuntevaa ja asiallista palvelua ja nopeasti ilman turhia jonotusaikoja.

 

  Illalla sitten Virpi kuitenkin alkoi viestitellä uudelleen, ja kun aikamme läheteltiin viestejä, saimme asiat sovittua ja sain sanottua, mitkä asiat mua vaivaa. Moni muukin asia, kun vain hänen käyttäytymisensä.

 

Ja nyt, aamulla kello yhdeksän (hups, olen kirjoittanut tätä yli tunnin), olen jo valmiiksi aivan väsynyt, uupunut, masentunut ja vaikka mitä. Eli päivän tehtävä sopii oikein, eikun lepoa vaan. Paitsi että, Sepolle tulee pari vierasta ja vähän pitäisi jaksaa sen vuoksi. Juuri äsken pyysin anteeksi Sepolta eilistä käytöstäni ja yritän ottaa nyt rauhallisesti ja hermostumatta. Menen omaan huoneeseen ja ovi kiinni jos meinaan saada jonkun "kohtauksen".

  Syyskuut on aina joka vuosi kamalia. Syyskuussa vuonna 2000 olin onnellisesti raskaana ja odotimme innolla tyttöä syntyväksi. Sairaalaan mennessäni 25.9 ei ollut enää tyttöä vaan tytön ruumis, joka syntyi yöllä kuolleena. Joka vuosi asia painaa yhtä paljon sydäntä ja sielua. Ihmiset, joille joskus siitä juttelen, vähättelevät asiaa. "Eihän se ehtinyt edes syntyä elävänä, miksi sitä surra." "Eikös se ollut keskenmeno". Keskenmeno!!!! Neljä päivää ennen laskettua aikaa!  Ei keskosiakaan sanota keskenmenoksi.  Ja " Siitähä on jo yli kymmenen vuotta, mitä sitä nyt enää kannattaa ajatella". No ei varmaan kannatakaan, en minä tahallani Pilviä ajattele, se vain tulee, lupaa kysymättä Pilvi tulee joka syyskuu. Jos yritän torjua Hänet,  ajatukset, ne tulevat kahta rajumpana jossain vaiheessa  kuitenkin. Kun lokakuun 14. päivä koittaa, niin ahdistus alkaa vähitellen helpottaa. Tuo päivä oli päivä, jolloin Pilvi Unelma haudattiin.