Jee, mää pääsin sittenkin voiton puolelle. Ihminen on nyt kolmisen viikkoo kärvistelly mun jutuissa. Olen sen päätä eri puolilta hieronu sisäpuolelta kivuliaasti. Se on syöny ihan sikana särkylääkkeitä, eihän ne mitää enää auta kun niitä oikein purkkitolkulla vetää. No, ehkä mää vähän ny liiottelen, mutta joka tapauksessa sen pää on kipee. Tänä aamusta se heräs jotain seittemän paikkeilla, ai, että mulla oli hauskaa. Se heti hokas, jotta nyt ei oo kaikki kohillaan. Niska ihan jumituksissa, päässä soi sirkkelit ja moottorisahat. Sydän pauhaa niinku Lauri Tähkän laulussa. Hahaaa. Mä en voinu olla nauramatta. JES.

No se kävi sit  vessas, ja samalla aatteli, että nyt pitää ottaa särkyä ja mennä nukkumaan jos saa nukuttua. Mää sekotin sen ajatuksia sen verran, että kun se oli sängyssä ja asettunu hiljaa ja varovasti kippura-asentoon ja asentanu sen särkevän päänsä tyynyjen uumeniin, niin se huomas ettei ottanu sitä särkyä. Siltä meinas päästä poru. Melkein kävi jo sääliks sitä. Mutta kun se oli niin kauniisti asettunu peiton alle, se ei enää jaksanu nousta uudelleen ylös. Sen verran sitä armahdin, että annoin sen nukkua.

Se heräs sit jotain puolen päivän aikaan, armoton jytinä päässään. Sitä harmitti vietävästi, kun se oli unohtanut sen särkylääkkeen. Va-ro-vai-ses-ti se hiipi keittiöön, otti aamulääkkeensä, joihin kuuluu yks särky, sit se nappas vie Miranaxin. Se joi pari kupposta kahveeta, käväs tietokoneella, yritti kai jotenkin väistää mun olemassaolon. Mutta siitähän mää vaan yllyin. Ei auttanu, se kävi nappaas sen Sumatripanin, upposi sohvan uumeniin ja sano miehelleen, ettei tee tänään mitää, että sillä on karmee migreeni. Sen mies tietää mikä se on, kun sen toisella  tyttärellä on kans Migu. Siinä se sitte rättinä lojus aikansa, ja tunnusteli oloonsa, vähitellen taisin väistyä syrjemmälle, se Suma on vähän hankala selätettävä, mutta mää sanosin, että olis ottanu aamusta sen Miran ja säryn, niin olisin voinu väistyä paremminkin. Nyt jäin vähän niinko taka-alalle vie jumputtamaan. Luulen, että selviän tästä vie ja alan paukuttaa oikein kunnolla, kunhan syöksen tuon Suman vaikutuksen hevon kuuseen ensin. Mää olen päässy jo vähitellen takas ohimolle ja semmosta pikkusta kilkutusta siinä pidän. Pistin sen vie kuitenkin töihin, kun mulla näit käsiä ei  oo, niin joudun käyttään ihmistä tässä kirjotushommassa. Mää sanelen ja se kirjottaa. Homma hoidossa. Tasapuolisesti, mää autan sitä ja se auttaa mua.

Jaa, että mitenkä mä muka autan sitä. No siten, että sen on pidettävä huilipäiviä välillä mun takia. Kun se ei muista nykyään mennä edes ajois nukkuun, naputtelee koneella ties mitä vie kolmen aikaan öisin, kai mää ny vähemmästäkin hermostun. Niin ja toinen asia, kun sen mies on kipee, niin sen on annettava MUN ihmiselle vähän armoo sillon kun mä tahon huomiota. Mies vois kans vähä ajatella, että muijaki tarvii vähän lomaa, vaikkakin sitte vaikka Migun kanssa, jos muu ei auta. Toi Fibro on meinaan vähän huono tuossa lomanantamisessa, se ei jumita niin kovasti ihmistä paikoillen ko mää.

Niin ja viimeksi kyselin niitä kamuja mukaan. Lenssu lähti messiin ja nyt me siis kolmisteen ollaan saman ihmisen kropassa. Tie sitte onko siinä mitää järkee,mutta täytyhän sitä meiänki töitä joskus tehä. Ammattiliitto vie erottaa meidät ja mitäs me sitten tehtäis, ei sitä vallan työttömänä voi meikäkään olla. Joo kattellaan, mihin suuntaan tästä mennään, varsinki kun sillä joku ihme projekti meneillään ja tänä pänä joku Oikea Polku-päivä. Mää ainaski polkuni tunnen.

Niin ja me ei nyt sitten palkata enempää sairauksia tällä hetkellä messiin. Meillä on nyt hyvä putki päällä, eikä tahota ketään enää sotkeen meiän projektia.