Oikeastaan vietän melko yksinkertaista elämää juuri nyt, kuten pitempiaikaiset lukijani varmaan tietävätkin. Tämä viikko on ollut moniin muihin viikkoihin verrattuna melko aktiivinen. Ja väsyttävä.

Kaikkihan alkoi jo sunnuntaina sen koiratouhun vuoksi. Siinä meni vielä maanantaikin shokin ja järkytyksen sulattelussa. Tiistaina terveyskeskuskeikka, eli oikea päivä - oikea paikka, väärä asia - väärä aika. No tietenkin sellainen sekoittaa myöskin hyvin suunnitellun "työjärjestyksen". Sain silti hoidettua loputkin asiat niin kuin pitikin, tai itse asiassa vielä normaalia paremmin kaikki meni. Se oli positiinen yllätys, mutta energiaa kului niiden puheluiden vuoksi, joita laskujen vuoksi tein, ja muutoksia lehtitilauksiin ja vakuutuksen säätöön. Keskiviikkona taisi olla melko normaali päivä. Mutta minun piti päästä ajan tasalle ikoniharjoituksieni kanssa. Niistä kirjoitin ja otin kuvat tassunhassuun-blogiinii. Torstaina taisin tietokoneella viettää aikaani paljon,jotenkin ei edes muista enää muutaman päivää taaksepäin. Silloin kuitenkin laitoin koiranpennuista ilmoituksen tori.fiihin.Eikä mennyt kuin 40 minuuttia ilmoituksen julkaisusta, kun puhelin alkoi soida. Viiteen asti puhelu puhelun perään. Jos olisi tuon tajunnu,t olisin laittanut ilmoituksen jonain muuna päivänä. Joka välissä yritin kerätä ikonikurssitavaroitani, ja oli jo pakko puhuessa toisella kädellä niin tehdäkin. Poikakin soitti jossain välissä ja kertoi tarvitsevansa rahaa, no niinpä tietenkin, ja minullahan sitä onkin, vaikka kadulle heitellä. Teimme treffit pankkiautomaatille viisitoista yli viisi, koska kurssi alkaa kuudelta, niin minulle ei tule kiire, ja poika pääsee jatkamaan matkaa isänsä mökille.

Ja puhelin soi ja soi. Apua, enhän minä mihinkään ehdi ajoissa. Poika soittaa sovittuna tapaamisaikana, sanon lähteväni vasta kotoa. Kysyi tietty, että miksi, sanoin vain, että jos alan selittämään, en ole ikinä missään. Ja lähdin. Automaatilla hän ei ole, mutta nostan rahat, ja soitan, että missä itte oot. Oli vähän matkan päässä. Tuli hakemaan rahat ja kerroin samalla, miksi olin myöhässä. Hänellä oli joku kaveri mukanaan, olivat menossa mökille linnustamaan. Naureskelin heille, että miten saisin kolme koiraa kloonattua ensi viikoksi noin kymmeneen, että jokainen soittaja saisi koiranpennun. Heillä ei ollut reseptiä siihen asiaan. Lähdin käymään pikaisesti kaupassa ostamassa juomapullon ja karkkipussin, minulla on aina kursseilla juomapullo ja karkkia, en tiedä miksi teen niin, mutta siitä on vuosien myötä tullut tapa. Siinä sopivaa pussia etsiessäsi, tuli viereeni vuosien takainen entinen oppilaani juttelemaan minulle. Meillä oli silloin tosi hyvä ryhmä, jonka sain kokonaisen yhden kevään vedettäväkseni. Meillä oli tosi hauskoja tunteja. Hänellä olikin paljon asiaa, ja aika kului. Tajusin, että kaikesta huolimatta taidan olla lähes myöhässä jälleen.  Eikun kiireesti kurssipaikalle. Illan aikana tuli tosi paljon uutta asiaa. Pääsen viimeinkin piirtämään itse ikonilautaan kuvaa, jonka maalaan. Alkuvalmistelut ja ohjeet sain mukaan ja nyt jatko pitää tehdä kotona, niin opettaja neuvoo itse maalaamisen aloituksen ensi viikolla.

Perjantaina, jolloin tämä yksikertaisuus tehtävä oli kohdalla, olin päättänyt tehdä osittain tehtävää 27 eli osallistumista. Saattaa olla jopa niin, että ilman sitä tehtävää en ehkä olisi tullut lähteneeksi omaishoitajien virkistysiltapäivään. Vaikka se on siis vain kaksi tuntia, mutta kuitenkin. Meitä oli siellä yhteensä kaksitoista ja Ilona jotain, "...jonka sukunimi mieleen ei jää..." sanotaan yhdessä laulussakin, oli vetäjän nimi, kaikki muutkin olivat minulle outoja. Ehkä jonkun heistä nähnyt jossain, kasvot olivat tutun näköiset parilla ihmisellä. Ensimmäiseen puoleen tuntiin en sanonut sanaakaan, paitsi kun itsensä piti esitellä. Tunsin olevani väärässä paikassa. Kaikilla muilla oli pitkäaikainen puoliso, isä tai äiti tai molemmat hoidettavanaan. Minulla miesystävä, jonka olen alunperin tuntenutkin vasta neljä vuotta. Kaikilla vanhuuden aiheuttamia vaivoja, tai dementiaa tai molempia. Minulla juuri kuusikymmentä täyttänyt ja keuhkoahtaumaa sairastava "poikaystävä". Jotenkin ei nyt ole ihan jees olo. Työelämässäkään näistä ihmisistä ei tainnut itse enää olla mukana, eikä ole ollut moniin vuosiin, itsekin jo vanhoja ja sairaita. Ehkä pari taisi olla vielä, en ole varma. Siis en puhunut mitään. Mutta mielenkiinnolla kyllä seurasin keskustelua, joka liittyi jokapäiväiseen arkeen ja hoitamisen raskauteen, intervallihoitoon, omaan jaksamiseen. Yksi nainen oli hiukan (miten niin hiukan) rasittava, hän puhui erittäin kovalla korviasärkevällä äänellä. Puhe nopeaa ja kovin kriittistä ja negatiivista. Ja joka välissä otti puheenvuoron, niin ettei oikeastaan kukaan muu ehtinytkään. Asiat menivät johonkin lääkitysjuttuihin yhden miehen saatua viimein suun auki. Siihen minun oli jo pakko puuttua, hän puhui alasta, jonka tunnen. Eli hoitajien työstä ja siitä, että hoitaja omin päin on muuttanut asiakkaan lääkitystä. Näinhän me hoitajat emme saa tehdä, vain lääkärin määräämiä lääkkeitä ja määräämillä annostuksilla saamme antaa lääkkeitä asiakkaille. Kerroin omia kokemuksiani, että tiedot saattavat olla vanhentuneita osin, tai niitä ei ole päivitetty kunnolla, tai yksinkertaisesti siitä syystä, että kaikki vanhatkin lääkitykset näkyvät tiedostoissa. Niissä pitäisi kyllä näkyä myös, koska lääkitys aloitettu, millä annoksilla ja koska lopettu, vai onko tauolla. Aina kiireessä ei ehkä huomata lukea näitä kaikkia tietoja.

Itsekin olen joutunut Sepon sairaalajaksoilla puuttumaan lääkityksiin, kun minun ja Sepon suoraan lääkäriltä saadut ohjeet eivät olekaan täsmänneet tiedoston tietoihin. Kerroinkin, että omaisella pitäisi olla koko ajan itsellään päivitetty lista mukana, kun vie omaistaan intervalliin. Mutta minulla nyt tietenkin hoitajana on kokemusta, että osaan tehdä selkeän listan ja vielä tietokoneella kirjoitetun. Meidän keittiön kaapin ovessa tällä hetkellä oleva on jo niin sotkeutunut eri muutoksista, että pitäisi taas päivittää. Mutta kun Seppo menee intervalliin se on tehtynä ja kahtena kappaleena varoiksi.

Miten tämä kaikki taas kuului siihen itse tehtävään, höpöttelen jo kaukana asian ytimesta. Eli moninkertaisen mutkan kautta päästään taas itse asiaan. Siis perjantaina oli omaishoitajien tapaaminen, sen piti kaikessa yksinkertaisuudessaan olla siinä. Kävin kaupassa tilaisuuden jälkeen, tiistaina olin aikonut viedä Pilvin haudalla neljä enkeliä lisää, että niitä olisi se yksitoista.( Aivan kuin olisin kertonut tämän jo aiemmin.) Olin menossa juuri sinne, kun poika soitti ja halusi näyttää jonkin paperin, sanoin, että tule hautausmaalle, olen kohta siellä. Pilvin haudalla sitten tapasimme. En tiedä käykö hän muuten koskaan siellä, en pakota, koska oli lapsena hänelle niin rankka paikka, mutta nyt tuli ja ihan haudalle saakka, jossa olin. Kerroin, että toin enkeleitä, haluan että niitä yhtä monta kuin Pilvillä olisi ikää. Hänen paperistaan keskustelimme pitkään, siinä jokin outous asiassa, jota en osannut ratkaista. Mutta on tosi hienoa, että hän luottaa äitiinsä ja haluaa neuvoja jopa sellaiseen asiaan, johon en välttämättä tiedä vastausta. Lisäksi hän antoi yhden heinäsorsan minulle kotiin vietäväksi. Meillä pakastimessa jo monta lintua, jonain viikonloppuna teen niistä jotain tosi hyvää.

Mutta illalla kotona alkoi aivan järjetön särky, melkein itkin kun olkapäihin sattui niin kovasti, pistävää ja polttavaa kipua, syvällä tuntuvaa, kipu jatkui hartioihin ja lapaluiden väliin sekä pitkin olkavarsia aina sormenpäihin saakka. Sellaista kipua ei ole ollut aikoihin, eikä ainakaan näin laajasti. En pystynyt olemaan mitenkään päin missään asennossa. Paidan, villatakin ja kahden villahuivin lisäksi minulla oli päälläni ikivanha teddyturkkini, jota pidän tupakkatakkina, koska en polta sisätiloissa. Makasin aivan raatona ja lääkkeiden huumaamana sohvalla, olin aivan yhtä kipua koko ihminen ja pienesti itkinkin välillä kivusta, kun yritin liikkua. Jossain vaiheessa muistin, että paikka jossa kokoontuminen oli päivällä, siellä oli ulko-ovi auki koko ajan ja raaka syysilma puhkui tuulen kanssa siään. Hyvä idea!

Koko tämän päivän olen sitten ollut puoliraato ja järjettömän väsynyt. Nukuinkin sohvalla varmaan pari tuntia iltapäivällä. Puolen päivän aikaan tultiin yhtä koiranpentuakin hakemaan, silloin olin juuri nukahtanut ensimmäisen kerran, kun puhelin soi ja he kysyivät ajo-ohjeita. Olivat enää 13 kilometrin päässä. Mukavilta ihmisiltä tuntuivat, ja toivon, toivon kaikesta sydämestäni, ettei tapahdu mitään sellaista minun pikku Nallelleni, kuin tapahtui sille pennulle, josta edellinen postaus kertoo. Nalle saa kuulemma lopulliseksi nimekseen Mosku, olivat sen jo illalla miettineet valmiiksi, kun olivat Nallen kuvia katselleet.

Olen edelleenkin kipeä ja väsynyt ja olen kirjoittanut tätä yli tunnin, kun sormet ovat niin kipeät, ettei näppäimiä meinaa kunnolla saada painettua.

Yhteenvetona siis sanon. Rankka viikko, normaalista yksinkertaisesta elämästäni epänormaalisti poikkeava viikko, on saanut minut kivuliaaksi ja väsyneeksi. En ole tänään ottanut uutta tehtävää, koska en olisi jaksanut edes kirjoittaa sitä, saati sitten miettiä ja perehtyä siihen. Päätän tämän vuodatuksen tähän tänä iltana. Menen nukkumaan ja toivon, että saan jatkaa normaalia pientä elämääni kaikessa rauhassa.