Joo, tosi on että tämä juttu oli tässä, mutta ihan pikkanen lisäys. Henkilö, josta kerroin tekstissäni, on eilen aamulla mennyt erään toisen henkilön luo ja kertonut mitä teki sunnuntai-iltana. Kävin kaupassa viiden aikaan iltapäivällä, ja siellä tuli ilmi tämä asia. Hän on rehvastellut asialla, mutta luulen, että kun asia tulee yleisempään tietoon ja juttu tietenkin leviää, kuten näillä on tapana, tuolla ihmisellä tulee olemaan vielä tukalat paikat. Hänellä ei ystäviä juuri ole juuri tuollaisten temppujen vuoksi, ja piiri taitaa nyt pienentyä entisestäänkin. En tiedä mitä mainetta ja kunniaa hän tällä asialla luuli saavansa aikaan, mutta vaikutus on kuitenkin päinvastainen. Että onnea hänelle, onko pian paikkaa enää mihin uskaltaa naamaansa näyttää.

Minun kohdaltani helpotti, kun sain varmuuden ja nyt voin unohtaa asian.

Hei muuten, kyselin sitä hyvänmielen laukkua tämän päivän tehtävässäni. Se laukku olikin lähempänä kuin luulinkaan. Se oli vajaan kolmen kilometrin omassa pikkuisessa kyläkaupassa. Hip hurraa.