On se vaan niin kivaa tää syksyinen viima, veto ja kosteus. Mun ihminen oli perjantaina jossain ihme kokoontumisessa, jossa ne höpisi ihan outoja asioita. Mää en niistä piitannut yhtää, mutta yhtäkkiä hokasin hauskan asian. Kun ne ihmiset istu siinä pöydän ympärillä semmosessa isossa huoneessa, niin siitä oli melkein suora yhteys eteiseen. Ja arvatkaa mitä, siellä oli ulko-ovi sepposen selällään. No mähän otin oikein vauhtia sen kylmän viiman kanssa ja kiersin sitä mun ihmistä oikein kunnolla, varoiksi muitakin, mut mä en tie miten tehosin niihin, kun en ole nähnyt niitä sen jälkeen.

Mä siis oikein kieputtelin ja riepottelin siinä huoneessa elämäni kyllyydessä. Ai jukupätkä, että mulla oli hauskaa. Arvaatte varmaan, mähän en oikein kunnolla saakaan riehua usein, kun ihminen aina suojaa ittensä kaikenmaailman huiveilla ja vanhoilla nallekangas turkeilla. Sit se kävi kaupoissa ja vielä hautuumaallakin, sie ei tuule kovin paljon, mutta muuten oli mukavan raikas syysilma, semmonen sopivan kostea.

Illalla mää sitten pääsin oikein vauhtiin, sain varmaan olkapäihin vähän tulehduksen poikastakin aikaiseksi, kun se ei saanu enää käsiään liikuteltua kunnolla. Se puki kuustoista huivia ja viistoista takkia päälleen, (taas mää liiottelen) otti ibua 600 milliä ja paraa 1000 milliä,  ja toivoi että lähtisin. Hahaa, enpäs mä niin helpolla vaan lähekkään. Se oli aivan väsynyt päivän reissuista ja raatona makoili sohvalla, melkein itkiki jo välillä. Siis just tosta asenteesta mä tykkään. Se sai oikein kunnolla säälitellä itteensa ja kirota mut alimpaan jonnekin. Mä en kyllä tie missä semmonen on, enkä kyllä välitäkään. Se laitto miehen laittamaan jotaki geeliä kans joka paikkaan, lämmittihän se mukavasti sitä, mutta emmä niin siitäkään miksikää aikonu muuttua.

Kyllä mä sitte vähän myöhemmin pikkasen annoin periksi, kun se alko olla niin kivulias, vähän armahdin sitä. Se on ostanu jotaki elukka balsamia, mikä lie leijona tai tiikeri. Sitäkin se melo niihin olkapäihinsä ja käsivarsiinsa. Muuten haisi kummalliselta se aine. Siinä se ilta meni levätessä ja minä sain olla aivan rauhassa, kun sekään ei sitte mitää vaivautunu tekemään sen kummempaa. Ennenko se meni nukkumaan, se otti toisen ibun ja joku sirda-mikälie. Sillä se kuulemma saa sitte nukuttuakin paremmin, kun se väsyttää se lääke.

Mun oli pakko antaa myöten taas kerran, mä yritin kyllä pysytellä hereillä koko yön, mutta se sirda alkoi painaa munkin silmäluomia, siis jos mulla olisi silmäluomet tai edes silmiä. Aamulla ihminen oli aikas kankeessa kunnossa ja hitaasti ja varovasti se aamuhommansa tekikin. Se keksi että jos ottaa niitä ibuja kolme kertaa päivä, niin se saa häädettyä mut paremmin. Ja tässä viimesillä voimillani nyt yritänkin kirjottaa tätä. Eilen illalla mä joudun pudottautumaan sen olkapäiltä, vaikka kuinka sinnittelin. Kyllä mulla vielä tänäänkin pikkunen ote on mutta heikkoo alkaa oleen. Mutta kun mä illalla aloin putoomaan, niin keksin että juutun edes johonkin. Mä yllätin sen ihmisen ja iskin kuin hyeena sen oikeaan pikkusormeen, kahteen niveleeseen. Mä sainkin aivan mahtavat fiilikset siitä. Se sormi aivan turpos puolta suuremmaksi, eikä se saanu sitä taitettua mitenkään, ja mä pistelin sitä neuloilla ja nauloilla ja vaikka millä. Kun se sitten illalla taas naputteli koneella, ei se saanu oikein hyvin koko oikealla kädellä kirjotettua. Mutta aina vain pitää kyllä myöntää, että sinnikäs muija se on. Se silti vain teki juttunsa, mistähän sitten tekikin, vaikka sitä koski ihan pirusti siihen sormeen. Mä on muuten siinä vieki kiinni. Ja aion ainakin tänä päivän sinnitellä itekki. Mutta jos se niitä ibuja nyt muka muistaa ottaa sen kolme kertaa, ja vahingossa vaikka parankin jossain vaiheessa, ja illalla sen kamalan sirdan, niin kai mun täytyy väkisin sitten väistyä taas joksikin aikaa parantelemaan haavojani, siis lähinnä henkisiä sellaisia.

Mun mielestä tämä on jo kiusaamista, kun kunnollista työtä tekevää sairautta pitää tuolla tavalla kohdella, mihinkähän EU-komissioon mun pitäs tästä ilmottaa, että tämä kiusanteko loppus. Mutta kyllä mä vielä palaan ja uusin ehoin voimin, mähän en periksi anna, vaikka ei anna kyllä toi muijakaan. Toisaalta onha se kiva munkin huilipäiviä pitää välillä, niin jaksaa sitten taas paremmin. Nonni, son moron sitte taas hetkeksi, alkaa voimat ehtyä..........ääääääääää