Edellinen tekstini kertoi epätietoisuudesta. Minä en tiennyt mitä on tapahtunut, missä Seppo on ja miksi. Soitin Sepolle torstai-illalla, kun tajusin, ettei hän ja hänen tavaroitaan ole enää luonani. Hän ei suostunut kertomaan mitään, sanoi vain olevansa omassa kodissaan tai asunnossaan, en muista miten ilmaisi asian. Tyttärelle laitoin viestin, missä Seppo on, vastaus hyvässä turvassa. Seppo lupasi soittaa seuraavaana aamuna. Ei soittanut.

Soitin itse myöhemmin iltapäivällä, eikä asia vieläkään selvinnyt. En tiennyt onko hän jonkun lapsensa luona vai missä ihmeessä ja ennen kaikkea miksi näin on asia. Lupasi soittaa myöhemmin. Vasta joskus kuuden maissa illalla alkoi vähitellen asia purkautua. Lapset olivat hoitaneet intervallijakson aikana isälleen paikan palveluasuntolaan. Ilmeisesti olisivat vieneet suoraan jo intervallista hänet sinne, mutta asuntoon pääsi vasta torstaina. Joten olivat yhdessä päättäneet muuton tapahtuvan sinä aikana, kun olen kansalaisopiston kurssilla. Jo eteiseen astuessani näin puolityhjän vaatenaulakon ja jähmetyin ensimmäisen kerran. Tupaan mennessäni kuulin vain hiljaisuuden, ei happirikastimen pauhua, sitten näin tyhjän sohvan, millä Seppo yleensä oleili. Availin kaappeja ja laatikoita, vaatteet kadonneet, valokuvat, jotka olin juuri järjestänyt näkyville, lääkkeet, kaikki koneet. Kaikki. Jähmetyin kauhusta, enkä tajunnut enää mistään mitään.

Sepon kanssa eilen ja vielä tänään ollessani yhteydessä, on selvinnyt monta asiaa. Seppo on kokenut olevansa yksinäinen täällä, koska en ole koko ajan samassa huoneessa. Hän on kokenut olevansa minulle rasite ja turha mies, kun ei pysty mihinkään. Hän ei ole kuulemma jättänyt minua, hän vain haluaa omaa aikaa joksikin aikaa. Haluaa parantua tai ainakin tulla parempaan kuntoon, ennen kuin voisi olla taas minun kanssani. Kihlausta ei ole kuulemma purkanut, pitää sormusta sormessaan. Moitti minua, etten minä ole pitänyt sormusta aikoihin. Olen jättänyt kaikki sormukset välillä pois, kun sormet on niin kipeät ja nivelet turvonneet. Ja olen moneen kertaan tuon asian selittänyt hänelle, sormusta olen pitänyt koko ajan parhaani mukaan väärässä kädessä, että olisi edes minun mukanani koko ajan, siinäkään en ole voinut aina pitää. Välillä olen pitänyt kaulaketjussakin, mutta pois en ole jättänyt.

Osoitteenmuutos on kuulemma tehty jo keskiviikkona. Tytär ostanut kaikki uudet kalusteet tietokonetta myöden Sepolle ja asunto siis noin kahden päivän aikana kalustettu. Monta käytännön asiaa ei ole edes yritetty ottaa huomioon. Omaishoitajuus täytyy lopettaa, enkä nyt tiedä mikä on oikea päivä, ehkä se on torstai se viimeinen päivä, kun Seppo oli vielä sen päivän kotona. Täytyy neuvotella asiasta toimistossa. Laitteisiin pitäisi tilata vuosihuollot, apteekin kanssa olen sopinut miten ja missä järjetyksessä lääkkeet olisi hankittava, että ne saa vielä tämän vuoden lääkekaton alle sopimaan,ovat halvempia niin. Nestehappisäiliö on vielä täällä, koska räjähdysvaaran vuoksi sitä ei voi siirtää kuin asiantunteva ihminen, ja se on tässä tapauksessa joko palokunta tai sitten säiliön toimittaja. Tytär ei tiedä miten ja mistä ja koska säiliö on tilattava. Ei myöskään laitoksessa ole siitä tietenkään tietoa. Sepolla ei nyt siis ole tarvitsemaansa nestehappea käytössä, koska kannettava säliö täytyy täyttää päivittäin. Ja sitä Seppo ei edes itse pysty täyttämään. Kukaan lapsista ei sitä koskaan täyttänyt, eivät ole olleet kiinnostuneita koko asiasta, olisin voinut sen joskus opastaa heille., mutta en nyt, en enää. Ja monta muuta asiaa, joista osan olen tämän päivän aikana kertonut olevan olemassa tyttärelle. En ole kertonut miten niiden kanssa toimitaan. Ottakoon itse selvää, niin kuin minäkin aikoinaan. Sanovat olleen huolissaan isästään, että kuolee, jos jää tänne minun kanssani. Vuorokauden ympäriinsä olevaan valvontaan?! Nyt Seppo on omillaan, palveluasunnossa käy vain tarvittaessa ja pyydettäessä apua. On siis itsellisesti asuville tarkoitettu rivitalohuoneisto. Ateriapalvelu tuo joka toinen päivä  ruuan. Joka toinen päivä, sitä on kuulemma niin paljon, että riittää kahdeksi päiväksi. Pitää vain lämmittää itse, asia, johon Seppo hädin tuskin kykenee. Kuka hänelle käy kaupasta ostamassa jääkaappiin ruokaa. Ja kuinka usein, minä kävin lähes joka päivä hakemassa jotain.

Kumpikohan vaihtoehto nyt sitten on parempi. Seppo kertoi pesuille menon pelottavan, että miten jaksaa tehdä sen, olen suihkuttanut Sepon tähän saakka kokonaan ja täydellisesti. Eikä halua pyytää apua laitoksen puolelta, vaikka sitä tarjotaan. Enemmän yksin minun mielestäni Seppo nyt on, kuin täällä ollessa. Mutta ei taida olla enää minun asiani. Mielestäni tässä tapauksessa en ole tilivelvollinen kenellekään. En ole kihloissa miehen kanssa, joka ei asu minun kanssani. No, eipä siinä mitään. Minulta vietiin rakastamani ihminen, samalla minulta meni työpaikka. Ja monta muuta asiaa. Mahdollisesti meni myös Sepolta rakastettu ihminen, mikäli nyt sitten enää rakastikaan minua, kun tällaiseen ryhtyi.

Tein kuukausia töitä, että saimme kaikki laitteet ja lääkkeet, avustukset Sepolle Kelasta, veronpalautusta sairauskustannusten vuoksi, ja paljon muuta. Kuka ne kaikki nyt hoitaa. Seppo on nyt omillaan. Kaikki lapset ovat töissä. Asuvat kyllä lähellä nyt, mutta ainakin päivät on poissuljettuja isän kanssa olemisesta, ja tuskin kukaan siellä öisinkään viihtyy. Seppo pelkäsi eniten öitä, jos tulee paha kohtaus, kun ei pysty hengittämään, puhumaan, eli siis edes soittamaan apua. Hän tulee saamaan hälytyssysteemin laitoksen puolelle, mutta sinnekin on matkaa. Siis tulee jossain vaiheessa saamaan, sitä ei ole vielä. Kukaan ei ole niin lähellä, etteikö jotain peruuttamatonta ehtisi tapahtua, ennenkuin joku on paikalla.

Minä en ymmärrä tätä ratkaisua ollenkaan. Vaikka olin ratketa välillä liitoksistani, se tarkoittanut sitä, että halusin Sepon pois täältä. Olimme etsineet ja puhuneet asunnon hankkimisesta lähempää keskustaa, mutta ainakin tämä talvi olisi vielä pitänyt täällä olla. Talvella täältä lumen ja pimeyden keskeltä kukaan ei osta taloani. Täytyy olla kesä, aurinko ja varsinkin maisema.

Seppo tuntuu olevan itsekin huolissaan ratkaisunsa oikeellisudesta, mutta kuuluuko asia enää minulle. Jos hän tulisi takaisin, olisi kaikki hakemukset, valtakirjat ym tehtävä jälleen uudelleen. Ryhtyisinkö enää moiseen. Nyt pitää hankkia itselle elämä, työ ja ja ja.....

Olen vielä niin hukassa, etten tiedä mistä aloitan, mutta onneksi on lauantai, ei tarvitse aloittaa mistään, koska asioita ei voi hoitaa viikonloppuisin. Toivottavasti selviän tästä järkytyksestä maanantaihin mennessä, koska silloin alkaa uuden elämän etsintä.