Olen taas kerran viisaampi eilisen jälkeen. Olen saanut sellaista tietoa Sepon lähtemisestä, ettei asia paina minua enää. Hän on ollut sittenkin noin kaksi kuukautta asuntojonossa. Asiaa on tosissaan suunniteltu koko aika. Tuo asunnon saaminen vain sattui sopivasti intervallijaksoon. Seppo on kertonut elämästämme täällä kotona asioita, jotka ovat aiheuttaneet lapsissa vihaa ja katkeruutta minua kohtaan. Osa asioista on epätotuuksia, osa vääristeltyjä, osa väärinymmärrettyjä, ehkä jopa tahallisesti.

Omaishoitajan arkea lapset eivät voi ymmärtää, joten kaikki valitukseni ovat menneet vain minun välinpitämättömyyteni tai haluttomuuteni piikkiin. Huomioon ei ole otettu asioita, joita olen tehnyt Sepon vuoksi. Ei itse hoitamista, huolenpitoa ym. Ehkä jopa olematonta palkkaani on kuviteltu vain hyväksikäytön vuoksi saatavaksi lisäansioksi. Jolla elän ruhtinaallisesti.

Ilmeisesti lapsista kukaan ei kuitenkaan aio varsinaisesti huolehtia asioista, joita olen hoitanut tähän saakka. He kuvittelevat ilmeisesti, että kaikki hoituu nyt palveluasunnossa automaattisesti, mikä ei pidä paikkaansa. Laitoksen puolelta kyllä käydään katsomassa onko asukas hengissä. Mutta kuka ostaa jogurtit ja maidot ja kahvit Sepon kaappiin. Kuka huolehtii lääkäri- sairaalakäynnit. Osataanko koneissa olevat letkut hankkia ja vaihtaa määräajoin. Tilataanko nestehappi niin kuin sen kuuluukin. Kuka täyttää kannettavan happipullon. Kuka suihkuttaa Sepon, hän ei halua laitoksen puolelta outoa ihmistä sitä tekemään. Pyysi jo melkein eilen minua tekemään sen.

Monta päivää tässä menikin ennen kuin nämä kaikki tulivat ilmi. Mutta kun aikansa lypsää, heruu tippa jos toinenkin. Voi olla, että ilmi tulee vielä muitakin asioita, mutta en aio niistä enää stressiä ottaa. Seppo on loppujen lopuksi kuitenkin itse kaiken tämän järjestelyn takana, hän on itse prosessin aloittanut, jonka lapset yhteistuumin ovat sitten toteuttaneet.

Minussa itsessäni ei ole mitään syytä, olen työni tehnyt parhaani mukaan. Moni ei olisi nähnyt näin paljon vaivaa sairaan ihmisen vuoksi. Tietenkin tuntuu pahalta jättää hänet nyt tavallaan oman onnensa nojaan, mutta ainakaan minä en ole sitä tehnyt. Joku muu on asian takana ja kantaa vastuun tulevasta.

Edelleenkin Seppo pitää minua avopuolisonaan, mutta sitähän en missään nimessä tosiaankaan tämän jälkeen enää ole. En tiedä pystynkö olemaan edes kunnolla ystävä kaikkien saamieni tietojen perusteella. Minulta on hänen turha pyytää apua enää. Hän itse halusi tätä ja sitä saa mitä tilaa. Hän ei nyt sitten viihdykään siellä, sanoo haluavansa takaisin tähän kylään. On jo kysynyt joltain, onko tämän kylän kunnan vähäosaisten ja alkoholistien asuttamassa pienessä rivitalossa vapaita asuntoja. Samassa rivitalossa on terveydenhoitajan ja kotisairaanhoitajan tilat, joten ei ihan paha paikka sekään. Ei muuten, mutta asukkaat ovat tosiaan alkoholistuneita, ja ovat olleet vuosikymmeniä Sepon kavereita. Siitä alkaakin sitten äkkiputous kohti helvettiä. Mutta asiahan ei minulle kuulu.

Olen helpottunut, vaikka samalla erittäin surullinen. Että näin piti käydä. Nyt ei kuitenkaan ole enää sidottu aikaan, paikkaan samalla tavalla. Alan aktiivisesti suunnittelemaan mökkini myyntiä, saattaa olla vaikeaa tämän syrjäisen sijainnin vuoksi. Mutta kunhan saisi edes velkojen verran tästä ja ehkä pikkaisen päälle. Muutto, minne tahansa tulee olemaan hankala. Minulla on niin paljon tavaraa, ettei mikään yksiö tai edes kaksio riitä meille, minulla ja kuudelle eläimelle. Niistäkin täytyy varmaan osasta luopua, ellei sitten luonnollisen poistuman vuoksi joku niistä sattumalta kupsahda.

Tämä on nyt silti todella vaikea ymmärtää, vaikea lähteä näin rakentamaan uutta elämää ja vielä tällaiseen vuodenaikaan. Pimeys ja kylmyys koettelee voimia, yksinäisyys täällä pimeyden keskellä saattaa viedä loputkin vähäiset voimani. On nyt otettava vain mahdollisuuksien mukaan elämäni ihmisiin yhteyttä ja pyydettävä tarvittaessa apua. Onneksi lapseni kannustavat minua ja ovat valmiita auttamaan, ei rahallisesti, mutta henkisesti ja fyysisesti. Tsemppaalla minua ja auttamalla raskaissa töissä. Tai sitten kun poika pääsee armeijasta, toivon että hän paneutuisi tämän talon siistimiseen myyntikuntoon. Vaikka ei tässä nyt silleen paljon siistimistä ole. Onneksi olen saanut kuitenkin remonttiakin täällä tehtyä jonkin verran.

Tästä on nyt lähdettävä, pala palalta rakentamaan uutta elämää. Vaikeaa se tulee olemaan, mutta vaikeudet on tehty voitettavaksi.