Eikä ollut todellakaan mikään hauska uni. Kun olimme lapsia, meillä oli oma kaivo käytössä, niin taisi siihen aikaan olla monessa muussakin taloudessa. Se kaivo on periaatteessa olemassa vieläkin, se on vaan suojattu ja peitetty sen jälkeen kun ollaan littytty kunnalliseen vesijohtoon.

Veljeni on minua neljä vuotta nuorempi. Unessa leikimme sen kaivon läheisyydessä, veljeni oli siinä unessa ehkä noin vuoden ikäinen ja minä sen noin viisivuotias. Jostain kumman syystä veli putosi tuohon kaivoon, enkä yltänyt häntä nostamaan ylös sieltä. Isä ja äiti tulivat jostain siihen, ja äitini yritti myöskin nostaa veljeäni kaivosta. Ei saanut myöskään, mutta hän vain siirtyi istumaan jonnekin puutarhatuoliin vähän taaemmaksi. Minä huolestuin kauheasti ja yritin uudelleen nostaa veljeäni kaivosta ja sain viimein otteen hänestä ja nostettua pois. Laitoin hänet jonkin peitteen päälle, hän eli mutta oli heikossa kunnossa. Sanoin äidilleni, että sain veljen ylös, hän vain totesi, että hyvä juttu. Mitään muuta ei tehtykään. Veli sai jonkin kohtauksen ja kuoli kuitenkin lopulta.

Tästä oli muka sitten mennyt muutama vuosi, ja minä tunsin kamalaa syyllisyyttä edelleenkin veljeni kuolemasta. Kerroin itkien äidilleni miten kovasti kaipaan veljeäni ja olen aivan murtunut,kun en ehtinyt/kyennyt häntä pelastamaan. Äitini ei oikeastaan reagoinut mitenkään tähän asiaan, aivan kuin hän ei olisi välittänyt sen enempää veljestäni kuin minustakaan.

Kaamee uni. Tuntui tosi pahalta kun heräsin siitä viiden aikaan, enkä ole mennyt enää nukkumaankaan sen jälkeen vaan keitin kahvit. En tiedä mihin tämä voisi liittyä. Mahdollisesti saattaa liittyä oman vauvan kuolemaan, hänen hautajaispäivänsä lähestyy, toisin sanoen se on kahden päivän kuluttua 14.10. Saattaa liittyä siihenkin, kun äitini sanoi vauvan kuolemasta exän siskolle:" Hyvä kun se kuoli." Siis voiko noin tosiaan sanoa. Äitini ei halunnut, että olisin tehnyt lapsen exän kanssa. Melkein joka päivä vauvan syntymän ja hautajaisten välissä soitteli minulle ja vaatimalla vaati minua jättämään exän heti kun vauva on haudattu. Hautajaisten jälkeen hän pitkän aikaa kielsi minua puhumasta koko asiasta. "Se on ollutta ja mennyttä, nyt pitää alkaa elämään eteenpäin ja unohtaa koko vauva". Miten muka.

Vuosia myöhemmin hän taas moitti, etten hoitanut vauvan hautaa, ettei sitä saa unohtaa, jotenkin ristiriitaista. Äitini ei osannut/halunnut/kyennyt ? minua tukemaan tässä vauva-asiassa. Jos olisin jättänyt exän siinä vaiheessa, olisin jäänyt melkoisen yksin asiassa, me olimme silloin parhaat tukemme toisillemme, tietenkin, lapsen vanhemmat, jotka kokivat asian samalla tavalla. Käymme vieläkin yhdessä haudalla aina silloin tällöin, vaikka emme enää olekaan yhdessä. Pilvi on kaikesta huolimatta minun ja exän yhteinen lapsi ja siitä emme koskaan pääse eroon.