Joopa joo. Ja mitähän tähän kirjottelisi. Olen ainakin omasta mielestäni liiankin spontaani ja siksi joudun niin moniin sotkuihin. En tiedä onko vaikuttanut jopa tähän viimeiseen katastrofiin tuo asia. Toisaalta tämä spontaani elämänasenne on kyllä saanut minut myös toimimaan asian puolestakin.

Olen uskaltanut ottaa selvää asioista parhaan kykyni, olen puhunut monille ihmisille asiasta, osittain purkaakseni pahaa oloani ja osittain siksi, ettei vain toisen osapuolen näkökanta tulisi esille. Koska en tiedä vieläkään minkälaista vääristelyä sieltä taholta on tehty minua vastaan. Olen jopa oman pikkukyläni kaupassa kysynyt, onko jotain juoruja/huhuja asian tiimoilta kuulunut, siis kauppiaspariskunnan kanssa. Olen sanonut heille myös, että jos joku heidän kuultensa tai heille suoraan ihmettelevät tätä tapahtumaa, saavat kertoa, mitä minä olen asiasta sanonut ja mitä mieltä olen.. Ettei kyläläiset kuvittele ihan vaikka mitä tapahtuneen. En toki nyt koko ajan huutele tätä asiaa kaikkialle, mutta ihmisille joiden on minun mielestäni tarpeen tietää.

Minua alkoi keskiviikkona kypsyttää niin kovasti, että tieto minun käynnistäni oli heti vanhimman pojan tiedossa, sai minut soittamaan kodinhoitajalle. Hänhän siis tuli vastaan minua, kun menin Seppoa tapaamaan. Vasta jälkeenpäin huomasin ihmetellä itsekseni, miksi hän palasi parin minuutin päästä, muka katsomaan jäikö häneltä jokin rasia Sepon luo. Sanoin hänelle, että sinulla oli jokin rasia kainalossasi, kun tulit vastaan. Eli hän vielä kääntyi takaisin tarkistamaan, mitä Sepon luona tapahtuu. Koska soitin vasta neljän jälkeen, oli aamuvuoro vaihtunut iltavuoroon, ja kod.hoit. joka vastasi, oli tullut juuri lomalta, eikä tuntenut vielä tapausta Seppo. Ja siksi varmaan kuuntelikin mielenkiinnolla tarinani, ja ehdotti sitä palaveria, josta ei muuten kukaan ole vielä soittanut. Että saa nähdä, tuleeko koko palaveria olemaankaan, mikäli muut "asianosaiset" eli lapset ovat asiaa kovasti vastaan. No, jos palaveria ei tule, en aio enempää asiaan sekaantua. Parempi pysytellä vain hiljaa ja nätisti kaukana. Ja toivoa parasta, että Sepon elämään saisivat muulla tavoin järjestyksen.

Mutta tehtävässä oli aivan toisenlainen spontaanius kyseessä, miten siihen vastaan. Ensimmäisenä uuden idean synnyttämä jännitys ja mielenkiinto. No uusia ideoita nyt pahemmin tässä ole päässyt syntymään, kun vanhoja asioita täytyy vielä saada kuntoon. Olen kuitenkin jo nousussa, ja miettinyt työssäkäyntiasiaa. Jos en jo tänään, niin viimeistään ensi viikolla, alan jälleen tyrkyttää itseäni entisiin työpaikkoihin innokkaasti. Hoitotyö on minulle raskasta fyysisesti ja myös henkisesti, mutta aion silti alkaa kysellä niistä, missä olen ollut aiemmin. Ehkä nyt kun Seppoa ei ole kotona hoidettavana, jaksaisin paremmin tehdäkin sitä kodin ulkopuolella. Katsotaan, siitä lähtee ainakin yksi idea, ja onhan näitä päiväkoteja, kouluja kaikenlaista kerhotoimintaa ym, missä saatetaan tarvita enempi tai vähempi tyyöntekijöijöitä. Pari päivää sitten eräs asiakas Taitokeskuksesta, jossa olin töissä monia vuosia sitten, näki minut kaupassa, tervehtii ja juttelee aina kun tapaamme, sanoi että tulisit joskus takaisin sinne, kun olen niin taitava ja asiantunteva. Se paikka ei ollutkaan tullut mieleeni. Ja sehän nyt olisikin omaa käsityöammattiani vastaavaa. Sielläkin on siis mahdollisuus.

Toisena kohtana oli myöntävän vastauksen kihelmöivä jännitys. No tietenkin, jos jostain paikasta luvataan ottaa yhteyttä, tai jopa tarjotaan heti jotain pätkää, niin onhan se jännää. Koska kolmas kohta onkin mielihyvä Kyllä-vastauksesta.

Neljäntenä nautinto asian loppuun saattamisesta, siihen on siis matkaa, puhutaan nyt asiasta kun asiasta. Mutta kun olen toimeen ryhtymässä, onhan se mahtavaa saada jokin asia päätökseen. Sen jälkeen voikin aloittaa taas ykkösestä. Koska viides kohta on täytetty, eli tyytyväisyys tehdystä työstä. Joka tietenkin väistämättä johtaa kuudenteen kohtaan, miellyttävän muiston säilyttämiseen.

Kun tämä Sepon asian saadaan loppuun käsiteltyä, siitä ei välttämättä kyllä jää todellakaan miellyttävää muistoa, mutta muisto kuitenkin. Lähinnä rauha, että vein asian loppuun, enkä käyttäytynyt kuten asian hoitaneet henkilöt, jotka eivät ottaneet huomioon, miltä minusta tuntuu kun viedään salaa ja asiaa kunnolla hoitamatta mies kotoa. Miltä Seposta on mahtanut tuntua erota rakkaasta ihmisestä tuolla tavoin. Jos se palaveri toteutuu, jäisi siitä kuitenkin minulle hyvä mieli, etten jättänyt mitään kohtaa hoitamatta, kuten eräät. Ja Sepon parasta minäkin ajattelen, he jotka tämän tekivät, luulevat myöskin tehneensä kaiken Sepon parhaaksi. Kuitenkin Sepon kanssa juteltuani, hän myöntää, ettei hänellä ole oikein hyvä olo, eikä ole nyt enää tyytyväinen ratkaisuun. On ymmärtänyt senkin, että jos hän halusi välimatkaa minuun, olisin sen hänelle suonut ja hiukan halvemmalla ratkaisulla ainakin aluksi. Olen  sanonut, että olisin vaikka etsinyt kivan paikan intervalliksi vaikka kuukaudeksi. Itse alan asiantuntijana olisin käynyt läpi kaikki mahdollisuudet, joita tiedän paikkakunnalla olevan, käynyt niissä henkilökohtaisesti tutustumassa, minkälaisia ovat ja millaista palvelua on saatavilla. Intervallijakson päivämaksu on 10,65 € / vrk. Nyt hän on joutunut maksamaan jo 900 € ja on siten sitoutunut vuoden loppuun saakka asumaan ahtaassa kuumassa komeron kokoisessa asunnossa. Yksin.

No itsepä on suostunut, siihen tyytyköön, olen sormuksesta luopunut, ja sanonut, ettei tarvitse enää takaisin tulla, aion lähteä rakentamaan elämääni uudelleen, enkä missään nimessä lähde samaan rumbaan enää. Olen kaikki sopimukset, valtakirjat ym irtisanonut ja niissä oli monen kuukauden työ takana. Siihen en missään nimessä enää aio paneutua. Lähteä uudelleen hakemaan kaikkea. Nyt etsitään uusia asioita. Tai tehdään joistain entisistä asioista nykyisiä, asioita joita väkisinkin jäi omaishoidon vuoksi pois. Niissäkin on tekemistä, että saan yhteydeyt jälleen toimimaan moniin entisiin paikkoihin ja lisäksi vielä täytyy etsiä uusia vaihtoehtoja.

Huomaan itsekin tätä kirjoittaessani olevani paljon positiivisemmällä asenteella liikkeellä nyt, mutta yli viikko tässä menikin. Eli kun rohkeasti ja spontaanisti olen vain vähitellen ottanut elämän reunasta kiinni, olen jo päässyt ainakin reunan yli. Takaisin en aio pudota, toivottavasti ei tule  vastaan mitään näin rankkaa, tässä on jo pitkän aikaa ollut kaikenlaista ongelmaa ja ylimääräistä taakkaa. Lähdenpä tutkailemaan, mikä mahtaa olla seuraavan tehtävän aihe. Minähän en ole siis etukäteen lukenut kirjaa edelleenkään eteenpäin, vaan osannut pitää salaisuutena itseltäni seuraavan tehtävän. Jossa saattaa piillä vaikka mikä yllätys. Yllättävän moni tehtävä on osunut juuri oikeaan aikaan siihen elämäntilanteeseen nähden, mikä on ollut päällimäisenä.