Viimeisten parin kuukauden aikana olen tainnut käydä läpi kaikki aakkoset alusta loppuun ja lopusta alkuun.

A - aamut ovat ankeita, asioiden aloittaminen hankalaa, angstia. B - B-vitamiinit loppu, eikä ole varaa ostaa uutta purkkia, auttaa moneen vaivaan. C - C-vitamiiniakin pitäisi saada, kun flunssakausi aluillaan. D - D-Calsoria sentään minulla on, vaikka tiedä sitten auttaako sekään mihinkään,Diapamia joka päivä. E - elämänhallinta täysin hukassa. F - järkiparka ihan finaalissa, haluaisin upota jonnekin fantasiamaailmaan. G - googlen ja gmailin kautta pysyn edes jotenkin ajan tasalla.

H - huolia ja harmia vain viime aikoina, vaikka kaipaisin vain harmoniaa. I - itkua on riittänyt koko vuoden edestä, ilonhetkiä ei ole montaakaan ollut. J - juonittelua ja juoruja selän takana, juttelen vain kissoilleni ja koirilleni. K - kaaosta ja katastrofiaa kaiken aikaa. L - luopumista ja luovuttamista, laskut erääntyy ja rahaa ei tule. M - masennusta ja maniaa vuorotellen, menetyksiä. N - nukun epäsäännöllisesti, Novelle-citronellaa mennyt litratolkulla, kun ei ole edes nälkä.

O - onnenhetkiä ja onnellisuutta kaipaan, outoja olotiloja. P - pää hajoaa, paniikkitiloja, pelkoa.Q - Qween, Show must go on. R - rauha ja rakkaus revitty, rahatilanne rajallinen. S - uusia suuntia ja suunnitelmia pitäisi saada aikaiseksi. T - tupakkaan tuhlaan ja sitä kuluu liikaa, talo pitää laittaa myyntiin. U - unia ja unettomuutta, uskallusta ja urheutta tarvitaan jatkossa.

V - vajoan synkkiin varjoihin, valoa haluan tähän pimeyteen. W - what I have to do now. X - ex-aviomies lainasi rahaa,että sain tärkeimmät laskut pois, ex-miesystävästä on tullut yllättäen tuki ja turva, en tiedä onko Seppo ex vai edelleen nykyinen. Y - ystävät, muutama tärkeä, ovat olleet tukenani näinä aikoina. Z - auttaako zeniläinen meditaatio ja ajattalutapa. Å - ruotsalainen kirjain. Ä - äitini yrittää auttaa, mutta saa minut välillä enemmän sekaisin. Ö - öitä, jolloin valvon örkkien kanssa.

Siinähän niitä U-käännöksiä erilaisina versioina. " Mieli rauhoittuu, kun tietää, että on tehnyt kaiken oikein." Silti tuntuu, etten tee mitään oikein, en saa asioita hallintaan. Osittain saan, mutta riittääkö se. Ainakin yritän parhaani. Kiitosta ei silti mistään tule.Taistelen itseni kanssa päivittäin. Kaksi miestä rakastaa minua, enkä voi olla kummankaan kanssa. Ja silti olen molempien kanssa. Eri tavalla. Haluan olla yksin, mutta en pysty siihenkään. Haluan ulos tästä sisäisestä vankilasta, silti haluan pysyä kaukana kaikesta ja kaikista. Olen hukassa, palasina, silti välillä niin kokonainen. En enää tiedä mihin suuntaan käännyn, on jo niin monta U-käännöstä, että se on jo ympyrä, kierrän kehää. Vai onko tämä labyrintti, josta ei ole ulospääsyä. Koska tämä loppuu ja alkaa se uusi alku. Vai onko tämä kaikki jo uutta alkua, miksi silti olen juuttunut samalla entiseen.