Olen todellakin jo esitellyt omat käteni toisessa yhteydessä, joten muutin tehtävää hiukan. Minun kuvakansiossani on paljon kuvia eri ihmisistä ja erilaisistä tilanteista. Tein pieniä kollaaseja kuvissa olevien ihmisten käsistä. En kerro keiden käsiä ne ovat, mutta jokin yhteys jokaisella kollaasin kuvalla on. Voin ehkä lauseen, pari laittaa kollaasin perään. Lukijat saavat itse kuvitella loput. Mitä kuvassa tapahtuu, miksi kädet ovat siinä asennossa tai muuta vastaavaa. Mielikuvitusta liikkeelle. Rakentakaa oma tarina jokaisesta kollaasista. Ja kommentoikaa jos jaksatte.

 

Sarja yksi

 

Näiden käsien omistajat kuuluvat kaikki samaan perheeseen.

 

Sarja kaksi

 

Nämä kädet ovat samassa tilaisuudessa kaikki yhtäaikaa.

 

Sarja kolme

 

Yksi käsipari ja yksi käsi ei kuulu minun perheeseni.

 

Sarja neljä

 

Näiden käsien omistajilla ei ole mitään yhteistä, kuvissa vain näkyy molemmat kädet.

 

Sarja viisi

 

Kolme kuvaa on otettu samassa tilaisuudessa, sama henkilö kahdessa kuvassa, samoin toiset kaksi ovat sama henkilö. Silti yhteensä neljän eri ihmisen kädet.

 

Sarja kuusi

Samasta tilaisuudesta otettuja kuvia, taas kahdessa samat henkilöt, kahdessa yksittäinen eri henkilö. Halikuvan tyttö, ei enää pojan kanssa, yksi käsipari liittyy läheisesti johonkin näistä henkilöistä.

 

Sarja seitsemän

Kaksi kuvaa samasta henkilöstä, yksi käsi liittyy erittäin läheisesti häneen, yksi käsipari molemmille melko läheinen.

 

Kertokaa minulle näistä tarinoita, jos jotain tulee mieleen. Olisi hauska kuulla mitä näistä saattaa tulla muiden mieleen, koska itse tiedän tarkalleen, keitä ja missä tilanteessa kuvat on otettu.