Olen ollut niin kauan poissa blogistani, etten ole edes tiennyt, että tässä on hirveästi muuttuneita juttuja, osaako tänne edes kirjoittaa enää.

Se  viimeisin tehtävä mikä jäi purkamatta, jäi oikeastaan sopivaan paikkaan. Olen todella nyt joutunut monella tavalla tarkkailemaan ihmisten käyttäytymistä. Kun Seppo lähti, hänen lastensa käyttäytymistä, sen muuttumista kuoleman lähestyessä ja kuoleman hetkellä ja sen jälkeen. Myös muiden sukulaisten suhtautumista minua kohtaan olen nyt saanut tarkkailla.

Olin töissä yläasteella kun Seppo kuoli. Minun piti tarkkailla jo tuntemieni oppilaiden muuttumista viime vuodesta, kuuteen uuteen tyttöryhmään jouduin tutustumaan ja oppia tuntemaan heidän toimintatapojaan. Sepon kuoleman tapahtuessa odotin myös työtovereilta jotain, no sain mitä sain. Tiedän taas enemmän heistäkin.

Ystävien suhtautuminen onkin sitten taas oma juttunsa. Siis ihan kaikkein läheisimpien. Teatteriporukan suhtautuminen asiaan on myös ihan oma tarinansa. Olen kaiken järjettömyyden keskellä joutunut edelleen näyttelemään "iloista leskirouvaa", joka on menossa uusiin naimisiin. No leskihän minusta tuli kesken näytelmän, iloista ei tosiaankaan. Silti rooli pitää vetää täysillä.

Ollin kanssa ollaan miten kuten ollaan, ei hän paha ihminen ole, kun on jaksanut kaikesta huolimatta yrittää ymmärtää kokemaani ja tunteitani. 

Hautajaisten järjestely ei onneksi langennut minulle, minulta pyydettiin kuitenkin, että lukisin adressit ja kortit ym. Muistotilaisuudessa oli omia jänniä piirteitään. Myös pari päivää hautaanlaskun jälkeen tapahtui asioita, joita ihmettelin. Jotenkin tuntuu, ettei tämä lopu ollenkaan.

Nuo kaikki asiat, joita tuossa edellä luettelin noin niin kuin pintapuolisesti, alan purkamaan sen viimeisen tehtävän mukaisesti vähitellen. Eli saattaa siis tulla monta erilaista tarinaa Ihmisten Tarkkailusta. Mutta sen voin teille kertoa, rakkaat lukijani, mikäli teitä vielä on, että tarinoita alkaa taas tulla. Eikä kaikki ole ollenkaan surullisia ja ikäviä. 

Taas roolihahmoni sanoin:  "Kai minullakin on oikeus elämään ja onneen. En ole vielä mikään ikäloppu."

Tiedä vaikka joku teistä sattumalta olisi käynyt katsomassa kyseisen näytelmän. Kaksi esityskertaa pitää vielä jaksaa. Mutta kuten monet minusta ovat sanoneet, olen sinnikäs, en lannistu, nousen aina uudelleen, aloitan alusta jne. Itse en vain tiedä mistä sen voiman saan. Varsinkin kun tunnen olevani joskus täysin valmis lopettamaan ihan kaiken, ja jättää tekemättä enää mitään.

Mutta vähitellen siis tämä Fenix-lintu nousee tuhkasta, loisteliaampana kuin koskaan ennen. Voi kun olisin vielä tajunnut etsiä kuvan tähän Fenix-linnusta.

OLEN hengissä, vieläkin. Ei minua niin vain sittenkään lannisteta, vaikka sitä kovasti joskus maailmaa koittelee.

Tapaamisiin.