Varmaan kaikki tietävät Jenni Vartiaisen kappaleen, Missä muruseni on. Sitä soitettiin jo silloin, kun Seppo vielä eli. Ensimmäisen kerran kuulin sen, kun olin matkalla keskussairaalaan katsomaan Seppoa. Silloin oli ensimmäinen läheltä-piti tilanne. Itkin myös silloin ensimmäisen kerran tämän kappaleen myötä, ja pelkäsin pahinta. Siitä lähtien kappale on koskettanut. Sepon kuoleman jälkeen hajosin täydellisesti joka kerta kuullessani tuon kappaleen. Ja vieläkin koskettaa, tulee koskettamaan varmaan loppuelämäni. Mutta se runo, jonka löysin tänään. Siinä on jotain samaa sanoissa kuin tuossa kappaleessa. Runo on kirjasta , Surun sisar on lohdutus. Maaria Leinonen. Kirjapaja Oy, Helsinki, 2000. 

 

 

Yksi toisensa jälkeen

menevät pois he

joita rakastit -

palaamattomiin.

Ja multa kuivuu kummulla -

siemenen ja vainajan koti

ja nurmi nousee

ja tuuli hyväilee hellästi

             nurmennukkaa

             nurmitukkaa

hellemmin kuin kukaan elämässä.

Miksi itkisin -

ethän sinäkään enää.

Miksi pelkäisin:

sinunhan on hyvä

ja sama tuuli hellästi otsallani

ja sinun nurmihiuksissasi -

hellemmin kuin koskaan elämässä.