Tätä edeltävä tehtävä, nauti matkasta sekä sen jälkeen nähty uni, ovat olleet ikääkuin päätös jollekin jo olleelle, ja tästä alkaa uusi aika. Matkatehtävän aikana siitä jo kerroin. Olen kaikesta huolimatta unestani sitä mieltä, että Seppo halusi minut omalle matkalleen mukaan, vaikka pari kommentoijaa olikin sitä mieltä, että se oli hyvästijättö. Se tunne, joka jäi unen jälkeen heti, ja myös usean päivän ja yön jälkeen siitä, oli pelko. Se oli oikeasti pelottava uni, siitä ei jäänyt hyvä olo, joka olisi hyvästijätön jälkeen jäänyt. Seuraavina öinä en meinannat uskaltaa nukahtaa, jos tuo tilanne tapahtuisi uudelleen, enkä pääsisikään irti. Minähän olin huomannut sen traumakohdan, josta kerroin. Kerroin myös päässeeni pahimmasta surustani ja voin jatkaa eteenpäin,uni tuli sen jälkeen. Seppo ei halunnut sitä. Että jatkan. Näin sen tulkitsen, sanokoon nyt kukin sitten mitä sanoo.

Mitenkähän tämä nyt liittyi ainutlaatuiseen, ei mitenkään ja silti liittyy.  Tehtävän sanoin ...sielusi on omasi... juuri tuo tunne tuli unessa, minun sieluani yritettiin viedä. Kuka tai mikä sitten liekin ollut. Ihmistä ei voi omistaa, ei pakottaa mihinkään ilman omaa tahtoaan, ja silti sitä tehdään joka päivä ympäri maailman. Sitä voi tapahtua omalla kylällä , omassa kotona. Jopa itsessään. Se, että annatko tuon tapahtua, sielun varastamisen, on itsestä kiinni, kuinka paljon laitat vastaan ja pidät kiinni omasta itsestäsi. Annatko toisen tahdon vaikuttaa omaasi ja missä määrin.

Seppo on nyt poissa ja pysyy, hän on minun sydämessäni yhtenä osaa elämääni, mutta ei voi jäädä elämään ja olemaan läsnä koko ajan. Hän ei voi pakottaa minua mihinkään. Mutta ei voi kyllä kukaan muukaan, toivottavasti. Olli,olen siis Ollin kanssa. Miehen kanssa, josta aikoinaan sanoin, etten ikinä-koskaan-milloinkaan edes alkaisi seurustella, vaikka olisi ainut mies maailmassa. Tämä oli vuonna 1998 talvella. Juhannuksena olimme yhdessä ensimmäisen kerran. "Älä koskaan sano ei koskaan". On ollut hyviä aikoja, on ollut huonoja aikoja, sitten ei ollut enää kuin huonoja aikoja ja jos mahdollista erittäin huonoja aikoja, jotka lopulta johtivat eroon. Riitaisaan eroon, en edes halua kertoa miten kaikki meni, eikä se taida olla tarpeenkaan. Yli kolme vuotta erossa, hän jossain ja minulla aivan toisenlaiset asiat, toisen miehen kanssa. Pidimme jonkinlaista yhteyttä Ollin kanssa, hän otti minuun usein yhteyttä vaikka kielsin sen. Hän ei saanut minua mielestään,olin ollut Se Ainutlaatuinen hänelle, jota hän ei saanut mielestään.

Olli on oikeastaan, voisinko sanoa näin, poikkeuksellisen tavallinen ihminen. Ja silti ei ole. Hän on jyrkkä mielipiteiltään, eikä anna periksi vaikka kuinka perustelisit kantasi ja olisit kaiken lisäksi vielä oikeassa. Tuota asiaa en ymmärtänyt niiden yhdeksän vuoden aikana, emme antaneet periksi vaikka puhuimme samasta asiasta ja jopa olisimme olleet samaa mieltäkin. Mutta me puhuimme eri kieltä, hän järjellä ja matemaattisilla kaavoillaan, minä tunteella ja intuitiolla. Samasta asiasta, samaa mieltä ja silti riitelimme. Hän yritti muuttaa minun näkökantaani omiinsa sopiviksi, järjellisiksi kaavoiksi, minä taas vetosin, että asiassa on tunnepuolen kysymyksiä. Eihän ne menneet mitenkään yhteen. Me yritimme yhdeksän vuotta muokata toista omaan muottiimme sopiviksi, viedä toiselta sielun, ajatukset ja mielentilan omaamme sopiviksi. Emme hyväksyneet toisen ainutlaatuisuutta. Emme arvostaneet toistemme ajatusmaailmoita, emme ottaneet huomioon toistemme mielentiloja.

Kolme vuotta, vähän yli kolme vuotta. Molemmat joutuneet käymään kovan koulun siinä ajassa. Olli meni oikeasti kouluun, hänhän ei aikoinaan ole opiskellut juurikaan mitään. Kuulunut sarjassamme "häirikköoppilaat". "Ei kiinnosta, ei huvita". "Paskanko väliä, kunhan vaan on hauskaa" jne. Jos hän olisi aikoinaan saanut saman avun koulussa, jota nykyisin on tarjolla, ties mikä lie olisikaan. Hän on todella viisas monissa asioissa, on käyttänyt viisauttaan vain vääriin kohteisiin ja ajautunut alkoholin ja huonon seurapiirin pariin jo nuorena. Hän on ollut muusikko, joka pelkällä korvakuulolla soittaa kappaleen kuin kappaleen ja melkein millä soittimella vain, olen sen itse nähnyt ja kuullut, säkkiplliä kuulemma ei ole vielä saanut käsiinsä. Hän voisi rakentaa talon melkein tyhjin käsin, hän on ollut ympäri suomea purkamassa ja rakentamassa, joku teistä lukijoistakin on saattanut hänen palvelujaan saada. On saattanut olla juuri se, joka on vaihtanut ikkunat asuntoonne taloyhtiön vuosiremontin yhteydessä. 

Minä taas sinnittelin tyhmänä koulussa ja jos minä olisin saanut apua koulunkäyntiin, olisin ehkä minäkin jotain muuta kuin olen. Olen ajautunut myöskin alkoholiin ja huonoon seurapiiriin, mutta myös päässyt sieltä pois. Ollilla ei ollut jossain vaiheessa enää vaihtoehtoja, koska hän ei käyttänyt hyviä tilanteita hyväkseen ja toisti omia virheitään. Jotka sitten yhteiskunta parhaansa mukaan rankaisi, kierre ja oravapyörä valmis, virhe, rankaisu, katkeruus, kosto, uusi virhe, uusi rangaistus, lisää katkeruutta.....

Ollilta vietiin yhteiskunnan toimesta sielu, ajatukset, hänet on lukittu telkien taakse niin monet kerrat, että se kovettaa ja kovertaa ihmistä. Mutta hän on myös itse syyllinen siihen  miksi on ollut telkien takana, vaikka toisin väittääkin. Ei ketään viedä minnekään, ainakaan Suomessa, jos ei jotain väärää ole tehnyt. Kolme vuotta. 2008-2011-12, vähän yli kolme vuotta. Hän on opiskellut uutta ammattia ja yrittäjyyttä, että voi harjoittaa uutta ammattia. Hän on hankkinut asioita, joita hän olisi voinut hankkia noin 25 vuotta sitten. Tämä materiasta. Hän on materialisti. Hän myöntää sen, tunteet ovat hänelle vaikeita ilmaista. Hän laskee lähes kaiken joko rahassa tai muussa materiassa. Hänelle matemaattiset kaavat ovat itsestäänselvyys, minkä matemaatikon maailman on hänessä menettänyt. Tai vastaavan missä tarvitaan matematiikka, ihan mitä tahansa. Hän on nero siinä asiassa. 

Mutta kun puhutaan tunteista, hän on hämillään, hänen järjenjuoksuunsa ei sovi tunteet, kuten minun järkeeni ei sovi numerot. Minun tunteeni voi sanoa, etten voi ostaa tuota ja tuota, ja vaikka en tarvitse sitä, niin kovasti haluaisin sen, hän laskee yksinkertaisesti, et tarvitse sitä ja sinulla ei ole varaa. Me olemme molemmat oikeassa ja samaa mieltä, mutta puhumme taas eri kieltä. Samasta asiasta, samaa mieltä, mutta voimme saada silti riidan aikaan.

Kolme vuotta. Tätä minä nyt jankutan. Lopputulos, olemme kolmen erossaolo aikana tajunneet olevamme samanlaisia,mutta myös erilaisia ihmisiä, jotka ovat samoista asioista samaa mieltä, jotka kuitenkin ilmaisevat saman asian eri kielellä. Ja nyt kun kumpikin on tämän tajunnut edes alkuun, voimme jatkaa siitä mihin jäimme vuonna 2008 heinäkuussa, jolloin heitin hänen tavaransa ulos, kun hän itse oli jo lähtenyt, mutta ei ollut hakenut tavaroitaan.