Ensiksi ollaan avoimia uusille ihmisille ja sitten kiinnytään, tehdään leikekirjaa näistä, ja kun ei saada niitä ystäviä, sitten syödään lohturuokaa. Niinkö nämä muutamat  edeltävät tehtävät nyt pitää ymmärtää. No ei nyt sentään, mutta jännästi tehtävät nyt vain menee. 

En katsoisi varsinaisesti syöväni lohturuokaa. En ainakaan silloin kun olen lohduton, surullinen, masentunut. Oikeastaan lopetan syömisen lähes kokonaan ollessani edellämainituissa olotiloissa. Sepon muuttaessa yllättäen pois ja asioiden mennessä kuten ne lopulta menivät, laihduin yli kymmenen kiloa. "Lohturuokani" oli Novelle Citronellea, riisikakkuja, joissa niukasti salaatinlehtiä ja juustoa. Niillä elin melkein kolme kuukautta, yrittäessäni syödä oikeata ruokaa, lähes oksensin kaiken. Väkisin oli jotain syötävä, kun aloin huonoon kuntoon jo mennä. Jotkut syövät lohturuokaa, jotkut eivät.

Mutta jos nyt jotain voisi kohdallani sanoa lohturuuaksi tai sen tapaiseksi, on juusto. Leipäjuustoa voin ostaa puolikkaan, eli kun ne ovat sellaisia isoja pyöreitä, sellaisesta sen puolikkaan. Siitä sitten pitkin päivää otan palasen ja hiukan suolaa päälle, ainoa ruoka johon muuten laitan suolaa päälle. Tai sitten pilkon palasiksi ja laitan hetkeksi mikroon, jolloin ne pehmenevät ja vähän sulavat, sen jälkeen suolaa vähän päälle ja sitten napostelemaan. Myös valkohomejuustoa, Brieriä, tai Aurajuustoa. Siis yleensä homejuustot. Myös ihan tavallisemmat juustotkin käyvät. Siivuja vaan juustohöylällä ja syön ne sellaisenaan.

Mitäs muuta voisin sanoa lohturuuakseni. Joskus Tuplapatukkaa, tai jotain muuta suklaata, hyvin harvoin kuitenkin. Ei tästä tehtävästä nyt oikein muuta saa irti. En vain ole lohturyöjä, onneksi, olisin varmasti satakiloinen jos olisin. On sen verran murheita ollut, että syömällä olisin saanut itseni todella lihavaksi. Joten siirryn seuraavaan tehtävään.