Mitäpä tuohon nyt sanoisi? Olen ollut sairauslomalla nyt vaikka kuinka kauan, lokakuusta lähtien, enkä ole siis näin ollen paljonkaan ihmisiä tavannut. Mitä nyt kaupassa käydessä ja muilla asioilla ollessani. Kotona on ollut myös Olli nyt vähän yli kuukauden, kun hänen työnsä loppui, toisin sanoen rakennuskohde tuli valmiiksi. 

En kyllä ole kovin paljon ihmisiä kaivannutkaan. Terapiassa käynyt joka viikko ja nyt vähän harvennettiin eli joka toinen viikko toistaiseksi. Viimeksi terapeuttini kävi kotonani. Jotenkin tuntui ihan kivalta tavata itselle tutussa ympäristössä, hänellekin varmaan avartaa asiakkaansa tilannetta, luulisin näin. 

Olen kaikesta huolimatta yllättävän tyytyväinen elämääni tällä hetkellä, ei ole paineita ja kiireitä. En ota edes joulusta mitään paniikkia, en kyllä ole moneen vuoteen mitenkään erityisesti paneutunut jouluun. Mitä sitä turhaan, kun yksikseen/kaksikseen ollaan kotona. Vähän jouluruokaa ja perusteellista löhöämistä, aivan niin kuin en sitä jo muutenkin tekisi. Talvella muutenkin haluan vain upota sohvan uumeniin joko käsityön tai hyvän kirjan kanssa. Tytär ilmeisesti viettää enimmäkseen joulunsa omilla teillään poikaystävänsä kanssa, poika tietenkin käy kotona, mutta tuskin hänkään niin tänne umpihankeen ja pimeyteen haluaa vajota. Eikä tuolla niin väliäkään. Tiedän heidän silti välittävän äidistään ja he tietävät minun välittävän heistä.

Tällä viikolla on vähän poikkeuksia. Olen käynyt syksyn ajan seurakunnan sururyhmässä. Meitä oli ryhmässä seitsemän naista ja kaksi vetäjää. Toinen heistä oli nuori naispappi. Yllättäen viimeisellä kerralla hän kysyi minulta, voisinko tehdä seurakunnan kirpputorin ikkunalle seimiasetelman. Sain melkein paniikkikohtauksen tuon johdosta. Tehdä nyt jotain kaikkien nähtäväksi keskelle kylää näyteikkunaan! Paikalla olisi kolme mallinukkea, yksi kokonainen ja kaksi torsoa, eli pelkät ylävartalot ja nekin ilman käsiä. Vauvanukke löytyy. Kaikki muu pitää haalia kirpputoritavaroista. No, otin haasteen vastaan ja olen itse asiassa erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Pienillä ja vaatimattomillakin asioilla voi saada aikaiseksi jotain hienoa. 

Kirpputoria pidetää auki vapaaehtoishenkilöiden avustamana, mutta he olivat "lomalla" jo 15.12 alkaen. Siinä sitä ikkunaa tehdessäni tietenkin ihmiset luulivat kirpputorin olevan auki, päivä oli maanantai. Ehdotinkin minua neuvonneelle diakonille, että voisin pitää putiikkia auki koko viikon. Joten täällä ollaan. Eilen kävi ihan mukavasti ihmisiä. Eilen tulin yhden maissa iltapäivällä ja ihmisiä kävi kohtuullisen paljon. Tänään tulin jo yhdentoista jälkeen, eikä ketään ole käynyt. No, eilenkin ryysis alkoi kun suunnittelin kotiin lähtöä neljän maissa, joten ehkä tänne tänäänkin vielä joku eksyy. Eikä sillä niin väliä vaikka ei ketään kävisikään, näen ainakin ihmisiä kulkevan ohitse. Eikä minulla tämän parempaa tekemistäkään juuri nyt ole. Ne vähäiset joulusiivot ehdin tehdä viikonloppunakin., eli normi viikkosiivot. Ruokaa saa kaupasta valmiina, eikä kaksi ihmistä sitä niin mahdottomasti tarvitsekaan.

Välillä kyllä tuntuu, että olenko hautautumassa omaan mökkiini liikaa, mutta ehkä nyt on sen aika. En koe olevani sellaisessa kunnossa, että jaksaisin tiuhaa työtahtia ja ihmismassoja ympärilläni. Katsotaan mihin kaikki aikanaan johtaa ja annetaan virran viedä kohti kevättä.