Minun Rakas Sepponi on kuollut tänään, 13.02.2012. En osaa muuta nyt kirjoittaa. Vain, että olen surullinen, mutta myös onnellinen. Onnellinen siksi, että Sepon ei tarvitse enää kärsiä kipuja, tuskaa ja ahdistusta. Hän oli itse valmis lähtemään ja toivoi lopun olevan helppo. Hän sai nukkua rauhallisesti pois. Ja sain saatella hänet loppuun saakka, kuten olin luvannut. Minuun jäi iso tyhjä aukko, joka umpeutuu ajan myötä. 

 Päivä 60

Seuraa maailman menoa

Toisten ihmisten tarkkailu sivusta on voi olla erittäin antoisaa.Seuraamalla heidän ilmeitään, eleitään ja liikkumistaan voi saada paljon mielenkiintoista mielenkiintoista informaatiota. Varo kuitenkin tuijottamasta, se koetaan usein ahdistavaksi. Seuraa toisia taka-alalta, huomaamattomasti.

On yllättävää, miten suuri nautinto toisten huomiointi voi olla ja miten paljon se vahvistaa muihin ihmisiin. Se voi myös saada sinut näkemään itsesi uudessa valossa. Se tuntuu hyvältä.

Jännää....

Olen kyllä nyt alittanut itseni, kun en ole kirjoittanut yli kahteen viikkoon. Vaikka ei sen puoleen, on pitänyt vähän kiirettä ja olen ollut tosi väsynyt. Näytelmäharkat on vieneet aikaani ja siihen liittyvät muut jutut. Olen korjaillut erästä mekkoa yhtä näyttelijää varten, kirjaillut siihen aikas valtavan helmikirjonnan ja on pitänyt oikeasti oppia vuorosanat ulkoa. Pari kohtausta on koko ajan tökkinyt minulla, enkä ole muistanut sanojani, ja muutenkin olen ollut vastaan niitä. Ensi-ilta oli lauantaina 4.2 ja täytyy sanoa, että ylitin itseni. Koko homma meni täydellisesti putkeen. Muistin jokaisen repliikin ja muutenkin näytteleminen meni hyvin. Ehkä yleisön mukana oleminen auttoi. Heidän reaktionsa näytelmässä tapahtuviin tilanteisiin. Myös sunnuntaina esitys meni loistavasti, yhden lauseen unohdin, mutta onneksi kanssanäyttelijäni paikkasi tilanteen nopeasti. Silti täytyy sanoa, että tuskin alan toiseen näytelmään. Osaan kuulemma näytellä hyvin, no, sen olen aina tiennyt, aihe ei vain kiinnosta minua jostain syystä. Siis näytteleminen lavalla. Olen niin kärsimätön ja eikä minulla ole pitkäjänteisyyttä. En halua sitoa itseäni näin pitkäaikaiseen projektiin. Menee kaikki viikonloput ensin harkoissa ja sitten esityksissä. Kun on vielä ehkä töissäkin, niin missä ihmeen välissä on ne vapaapäivät?

Ja tietenkin viime viikolla sain viimeinkin töitä. Käsityönopettajan sijaiseksi pääsin pitkästä aikaa. Ei muuten, mutta viime viikolla oli harkat melkein joka ilta ja sitten kolme esitystä viikonloppuna. Ensin kenraali ja sitten ne kaksi oikeaa. Kahtena päivänä koulussa neljään saakka ja sitten kuudeksi harkkoihin. Sunnuntaina esitys on onneksi iltapäivällä, perjantaisin ja lauantaisin on esitys illalla. Ja tämä viikko, perjantaina ei ole esitystä, ainut perjantai jolloin ei ole, mutta vastaavasti koulupäivä lauantaina ja illalla esitys. Yleensä aina kun alkaa jotain tapahtua, tapahtuu paljon asioita kerralla. On siis pakko  ylittää itsensä. Sunnuntaina olin aivan sairaan väsynyt ja menin nukkumaan jo yhdeksältä, mikä on erittäin epänormaalia minulta. Silti nukuin pommiin maanantaiaamuna. Kello oli herättämässä puoli kahdeksan, mutta muutaman torkun jälkeen laitoin herätyksen pois ja kun en heti noussut, niin tietenkin nukahdin. Heräsin 8.19 ja koulussa pitäisi olla 8.45. Tuli hiukan kiire. En ollut illalla jaksanut riisua kuin farkut jalastani, joten pukemiseen ei mennyt aikaa. Nopea hampaiden pesu ja ulkovaatteet ylle. Auto oli onneksi ollut lämmityksessä koko yön. Matkaahan minulla on yli 20 kilometriä töihin. Ehdin yhtä aikaa tyttöjen kanssa luokan ovelle, joten suurempaa vahinkoa ei päässyt syntymään. Päivä on onneksi lyhyt, vain kolme tuntia. Mutta että olin väsynyt, sanoinkin tytöille, etten oikein ole terävimmilläni nyt. 

Eilen illalla menin nukkumaan jo kahdeksalta, ei kertakaikkiaan jaksanut olla hereillä, sinnekin asti piti sinnitellä kovasti. No, olen ollut sitten tietenkin hereillä jo kolmesta saakka. Tunnin olen yrittänyt saada unta lisää, vaan ei onnistunut, joten nousin neljältä ja nyt siis kirjoittelen tätä. Tänään on myös kamala päivä. Ensin kahdeksaan töihin, kaksi oppituntia, kaksi hyppytuntia, joiden jälkeen olisi kolme oppituntia, vaan tänään onkin minulla niihin aikoihin ensin terapiaa tunti ja sitten minulle tehdään vatsantähystys yhden jälkeen, eli koulu on joutunut hankkimaan sijaiselle sijaisen. Mielenkiintoista. Mutta koska nuo ajat ovat jo aikoja sitten varattuna, en todellakaan niitä siirtänyt. Enhän voi etukäteen tietää, koska yllätyssijaisuus iskee. Ainakin tämän viikon olen töissä ja luulen, että myös jatkuu, mikäli olen oikein asian ymmärtänyt. Toivottavasti jatkuukin, tykkään tehdä käsityösijaisuuksia. Ja kyllä sitä muutenkin on kiva tehdä töitä välillä. Kyllä sitä tässä kotona ollaan jo yli puoli vuotta lojuttukin.

Kello on viisi, enkä tiedä mitä tekisi. Voisin ehkä syödä jotain, koska kuuteen tuntiin ennen sitä tutkimusta ei sitten saakaan syödä. Kahvia kiellettiin juomasta, nyyhkis, joten en taida sitten kahvia keittää vaikka mieli tekisi. Jos jotain jogurttia ja sellasta. Näin kauan kuitenkin piti tämän tehtävän kanssa odottaa, että sain kunnon vastauksen kirjoittaa. Oikeasti tunnen ylittäneeni itseni, ensin tuon näytelmän kanssa, josta olin melkein varma, etten tule koskaan oppimaan rooliani kunnolla, ja vedin sen lopulta lähes täydellisesti. Jaksoin koko viime viikon tehdä sekä työt, harkat ja vielä esitykset. Työkin sinänsä on tuttua, mutta kuusi uutta ryhmää seiskan oppilaita, joita en ennen ole tavannut, kolme valinnaista ryhmää, yksi kasi ja kaksi ysin ryhmää, joissa osa tytöistä jonkin verran tuttuja ennestään. Eli paljon uutta oli viime viikolla. Niin ja kaiken lisäksi aivan uusi luokkahuone, joka on otettu koulun remontin jälkeen käyttöön syksyllä. Siinäkin oli opettelemista, että missä kaikki tavarat ovat jne. Kylläpä olenkin hyvä!

 Näin tämän unen 21-22.1 välisenä yönä, eli lauantain ja sunnuntain välinen yö.

" Seppo oli muuttanut laitokseen, jossa hänellä oli oma huone. Kaksi huoneen seinää olivat kokonaan lasia ja siinä oli myös lasiovi, josta pääsi ulos. Oli kesäaika, päätellen siitä, että ulkona oli vihreää ja aurinkoista. Erittäin kaunis vihreä ja vehmas nurmikko kukkasineen. Nurmikon reunalla meni joki, johon aurinko kimalteli suorastaan häikäisevästi. Veden liplatus auringon kanssa teki kauniita kimalluksia veden pintaan. Kävin Sepon luona luultavasti päivittäin. Asuin mukamas lähellä kyseistä paikkaa. Yhtenä päivänä taas mennessäni Sepon luo, pääsi vahingossa Samuli-niminen kissa vahingossa ulos, ja olin huolissani, että jos se eksyy, kun ei ole ollut ulkona koskaan yksin. Sepon luona huomasin kissan istuvan nurmikolla lasi-ikkunan takana, ja otin kissan sisälle. Kissa jäi Sepon luo. Yhtenä päivänä taas mennessäni, Seppo makoili joen rannalla aurinkotuolilla ja ihmettelin kuinka hän oli sinne päässyt. Kertoi jonkun auttaneen hänet sinne, koska halusi ihailla vedenpintaa.

Eräänä päivänä en löytänyt häntä heti, mutta etsiessäni löysin hänet vastaanotosta, samanlainen reception kuin on hotelleissa. Seppo istui pyörätuolissa musta puku päällään. Kysyin, mitä hän siellä teki. Sanoi olevansa muuttamassa, johon minä hätääntyneenä, että mihin. Hän sanoi, ettei sinne ole osoitetta ja ettei minun kannata yrittää kysellä sitä, eikä lähteä perässä. Pyysi minua lähtemään kotiin ja pienen kinastelun jälkeen minun oli pakko lähteä,koska joku tuli noutamaan Seppoa, hänellä ei ollut mukanaan mitään tavaroita."

Tämänhetkisiä faktoja uneen liittyen. Seppo on todella nyt laitoksessa, siirretty terveyskeskuksesta palvelukotiin, jossa ympärivuorokautinen hoito ja valvonta. Huone, jossa hän tällä hetkellä väliaikaisesti on, sijaitsee yhden käytävän päässä, josta kaksi seinää ovat samalla rakennuksen ulkoseinää. Ulkona on pieni nurmikko, mutta ei sitä jokea. 

Samuli-kissa on todellinen kissa, joka minulla oli 80-luvun alussa, sisäkissa, joka oikeasti lähti kerran perääni ja jäi sille reissulle. Naapuritalon (luultavasti) lapset olivat kivittäneet kissan kuoliaaksi, kissa löytyi noin viikon päästä katoamisesta kyseiseltä pihalta. Se oli ensimmäinen oma kissa, jonka kotoa muutettuani olin ottanut itselleni. Surin todella kauan kissaa, ja en ole sitä vieläkään unohtanut.

Seppo on erittäin huonossa kunnossa, ei jaksa enää liikkua, vahva kipulääkitys jne. Sanoi minulle eilen siellä käydessäni: "Minä teen kuolemaa."

Onko tämä enneuni? Näen niitä joskus, mutta en näin selkeästi. Unesta herättyäni, minun piti pohtia unta kauan, ennen kuin pystyin nousemaan sängystä ylös.

 Päivä 59

Ylitä itsesi

Voit lisätä saamaasi täyttymyksen ja tyytyväisyyden tunnetta näkemällä vähän tavallista enemmän vaivaa tehtävissäsi. Se ei tarkoita ylitöiden tekemistä vaan sitä, että yrität parhaasi. Näin olet tuotteliaampi ja oma työylpeytesi nousee.

Niinpä, juuri kun minua on varoiteltu tekemästä yhtään mitään ylimääräistä. Eihän tämä nyt sovi ollenkaan tähän kohtaan. Ainut missä voin tehdä parhaani, on se näytelmä, vuorosanat haltuun ja tunnetta harjoituksissa ja tulevissa esityksissä. Siinä ei tarvitse toivottavasti rasittaa muuta kuin päätään, psyykettään. Ainakin selitän muille, että minun ei saa mitään fyysisesti rasittavaa tehdä. Eli en siirtele huonekaluja näyttämöllä ja muuta vastaavaa. Toivottavasti ymmärtävät. Ja jos eivät, sitten on pakko pyytää lääkäriltä jonkinlainen todistus asiasta.

Seuravanlaisen artikkelin löysin edellisen tehtävän jälkeen. Tässä ei nyt puhuta varsinaisesti kuoromusiikista, vaan musiikista yleensä. Minulla on päivät pitkät radio auki, lähinnä Novaa kuuntelen. Cd-levyjä löytyy joka lähtöön, ja jokaiseen mielentilaan, vaan kipumusiikkia en ole vielä löytänyt. Kävin lääkärissä tiistaina ja sain kortisonipiikkkejä, sain niitä jo lokakuun lopussa ja marraskuun alussa. Joulukuussa alkoi ne hirvittävät kivut uudelleen. Molemmissa olkapäissä aivan mieletön särky, kuin olisivat olleet tulessa ja jäässä yhtäaikaa, ei edes kahvikuppia aamuisin pystynyt kunnolla pitelemään. Lonkissa samoin. Istumasta ei meinannut ylös päästä ja kävely sellaista tökötystä kuin vanhuksella. No, tämä lääkäri sitten tutki ja luki edelliset käynnit. Kertoi, että minulla on kiertäjäkalvontulehdus kyseisissä nivelissä. Mikä hitto se on? No kiertäjäkalvo on olkapäissä ainakin kiinni neljässä lihaksessa, jotka ohjaavat käsien liikettä. Miten sitten on lonkissa, samaan tapaan varmaankin. Okei, hän oli onneksi sitä mieltä, että kipupiikit ovat tarpeellisia tässä vaiheessa. Ne eivät paranna vaivaa, mutta helpottavat elämää. Parannuksena ei ole kuin aika ja lepo. Särkylääkkeet, joita popsin aivan liikakin. 

Hän sanoi vaivan tulevan kovasta rasituksesta ja kyseli mitä olen tehnyt saadessani nämä vaivat. En muistanut mitää erityistä tehneeni. Vaan kun tulin kotiin, tulihan niitä mieleen. Koko kesän ajoin nurmikkoa ja meillä se on hankala, on ylämäkee ja alamäkee ja monttua ja muuta epätasaisuutta. Riivin monta pensaikkoa irti maasta melkein juurineen. Syksyllä kannoin sisätiloihin yli kuusi mottia lämmityspuita. Illat istuin sohvalla ja neuloin sukkia ja huiveja, virkkasin sitä ja tätä. Eli kädet olivat koko ajan rasituksen alaisena. Ei ihme jos alkaa vaivata jos jonkinlaiset kivut. Seppohan ei voinut näitä raskaista hommia tehdä, joten kaikki normaalien kotitöiden lisäksi tein myös niin sanotut "miesten työt". Että sellasta, vaivaan ei siis paljon musiikit auttaneet. 

Uskon kyllä musiikin parantavaan voimaan, mutta ehkä jossain muussa vaivassa. Ei onnistu kiertäjäkalvontulehduksen kanssa. Olin koko ajan kiukkuinen ja ärtynyt, mitään ei voinut tehdä ilman kipua. Nyt ei ole kipua, mutta pitäisi muistaa, etten rasita kyseisiä niveliä liikaa siltikään. Kun nimittäin tuntuu, että voisin tehdä taas vaikka jos mitä. Eilen ompelin mekon sitä näytelmää varten, lääkäri kyllä sanoi, ettei saisi pariin päivään tehdä mitään. Mutta kun en osaa olla tekemättä mitään! No, tein sitä mekkoa kyllä ihan rauhassa ja pidin taukoja. Lääkäri sanoi myös, että jos vaiva ei mene vielä ohi tälläkään kertaa, voidaan vielä yhdet piikit laittaa myöhemmin keväällä. Sekä pelotteli myös jäätyneillä nivelillä, eli liikerajoitus olisi silloin valtava, sitä en tiedä mitä sellaiselle vaivalle sitten voidaan tehdä. Toivottavasti onnistun välttämään tuon vaivan. Se jää nähtäväksi. Onneksi minulla on nyt täällä "miestyövoimaa", Olli kantaa puut sisälle ja lumityöt ja muut raskaat hommat. 

Tänään menen taas ikonimaalauskurssille, huomenna työvoimatoimistoon, jossa varmaan sanotaan, että nyt akka töihin. Olet todellakin rakennetyötön. Paskat mä mihinkään töihin mene. En ole siinä kunnossa. Mutta miten sen siellä selitän, laittavat vain karenssiin työstä kieltäytymisen vuoksi. Tänään olisi ollut psykiatrian polilla lääkäriaika, joka olisi voinut tehdä jonkinlaisen lausunnon mielentilastani, mutta sekin peruttiin jo heti aamusta lääkärin sairastumisen vuoksi. Että sellasta. Näytelmää huomenna harjoittelemaan ja koko viikonloppu, samoin seuraava. Sitten onkin viimeinen viikko ennen esityksiä harkkoja joka päivä. Onneksi sain ne kipupiikit, pystyy edes keskittymään näytelmään kunnolla. Sen voin sanoa, kuten eräässä mainoksessa Kipu rajoittaa elämää, mutta ei tässä kyllä mikään Aspirin zip auta. Eikä musiikki, anteeksi nyt vain. 

Iltasanomat Terveys

Julkaistu: 12.01.2012 10:00

Musiikki auttaa kipuun

 Uuden tutkimuksen mukaan musiikki voi lievittää kipua.

Mika Luosujärvi / Poliklinikka.fi

 Päivä 58

Kuuntele kuoromusiikkia

Kuoromusiikin kauneus ja tunteellisuus koskettaa ja tuo iloa. Sillä on nostattava voima ja se rikastuttaa elämääsi. Valitse musiikkia, jonka sanoma koskettaa itseäsi ja tunnet kuunnellessasi nousevasi korkeammalle tasolle.

No just, mitähän tähän nyt sitten sanoisi. Eipä ole mitkään varsinaiset kuoromusiikit mitenkään minua innostaneet. Onkohan Adiemus kuoromusiikkia? Tai Era? Täytyypä nyt sitten tähän perehtyä jollain tavalla kuitenkin. Tehtävä kerrallaan, eikä yhtäkään jätetä väliin.

 Älä masennu - siinäpä tehtävää kerrakseen. Koko loppusyksyn kun olin aika pahassa masennuksessa. Ja juuri erinäisten perheasioiden vuoksi. Lähinnä siis Sepon vuoksi, vaikka tavallaan ei enää perhettä olekaan. Sepon kunto on romahtunut todella pahasti. Hän on tosiaan edelleenkin terveyskeskuksessa. Erittäin kivulias, henkeä ahdistaa, ei pysty juuri edes istumaan sängyn laidalla. Kuitenkaan ei kehtaa edelleenkään pyytää apua hoitajilta edes syömiseen, vaikka ihan selvästi sitä tarvitsee. Olen syöttänyt hänet useaan kertaan, kun olen ruoka-aikaan ollut paikalla. Sänky ollut märkänä myöskin pari kertaa, eikä siitäkään ole hoitajille sanonut mitään. Kerran tullut isokin asia vaippaan ja oli siitä kovasti murheissaan. Mutta minkäs teet, kun voimat ovat vähissä eikä haluaisi olla muiden vaivana, kuten itse asian ilmaisee. Olen sanonut, että apua pitää pyytää, sitä varten ne hoitajat siellä ovat. Heitä ei häiritse vaikka mitä olisi tapahtunut, se kuuluu toimenkuvaan. Minun kanssani uskaltaa antaa tehdä hoitotoimenpiteitä., syöttämisen, lakanoiden ja vaatteiden vaihtamisen. Hän luottaa minuun edelleenkin eniten.  Sanoo, ettei jaksa jutella kuitenkaan. Minä en siitä pahoita mieltäni. Sanokin, että en tullut juttelemaan, vain olemaan lähellä. Silittelen hiuksia, pidän kädestä kiinni ja vain olen. Omaa pahaa oloani yritän olla näyttämättä kovin paljon. En tiedä, onko oikein etten sitä tee. Mutta en kertoile mitään ylimääräistä, joka saattaisi satuttaa häntä.

Jos hän kysyy jotain Ollista, kerron vain hyvin vähän. Seppo on huolissaan, miten Olli minua kohtelee ja voin onnekseni kertoa, että hän huolehtii hyvin. Hoitaa talon lämmityksen, lumitöitä tekee, huolehtii, että autoni on kunnnossa, ostaa ruokaa ja kaikkea muuta talouteen liittyvää. Koen olevani turvassa Ollin kanssa. Sepolle voin siis antaa tukeani ja myötätuntoani, hiukan hellyyttä ja huolenpitoa. Se ehkä on tärkeintä tässä vaiheessa, kukaan ei voi sanoa suoraan, mikä tulee olemaan lopputilanne. Toipuuko Seppo vielä tästä parempaan kuntoon vai joutuuko toistaiseksi vallan vuodepotilaaksi, onko loppu lähellä vai ei. Mutta ainakaan toistaiseksi ei ole parempaan vielä menty. 

Minulla on onneksi itsellä parempi olo, en enää ole niin masentunut, lähinnä ehkä tätä voisi olotilaa voisi kutsua surulliseksi. Silti hyviä päiviä on enemmän kuin ennen, olen saanut jo paljon aikaiseksi syksyyn verrattuna. Näytelmä vie oman osansa, vaikka sekin tuntuu välillä ylivoimaiselta, mutta on pakko pysytellä mukana. On pakko lähteä harkkoihin ja opetella vuorosanoja. Ei voi jäädä makoilemaan kotiin ja murehtia asioita. Vaikka sanonkin "pakko" , tarkoitan sillä lähinnä sitä, että on lähdettävä liikkeelle, on jokin tarkoitus minkä vuoksi teen asioita. Ollikin ymmärtää tätä minun mielialojen vaihtelua enemmän kuin koskaan. Todennäköisesti itse kokenut myös masennuksen, tai ainakin oppinut ymmärtämään mitä se on. 

Elämä on kaiken kaikkiaan menossa parempaan suuntaan. En sure ihan pikkuseikkojen vuoksi eikä minulta vaadita liikaa miltään taholta. Vai olenko kenties itse oppinut sanomaan EI, jos jokin asia tuntuu ylivoimaiselta. Tiedän minussa elävän masennuksen, joka aika ajoin nostaa päätään ja vie voimani, osaan kuitenkin hakeutua jonnekin hoitamaan itseäni. Osaan tunnistaa tämän asian ja yritän silloin tehdä jotain mukavaa, koska tiedän masennuksen kuitenkin häviävän minulle jos vain laitan vastaan sille. Minulla on ystäviä tukemassa minua, omasta perheestäni lapseni tukevat minua, he ovatkin ne tärkeimmät. Että he tietävät miten voin, ja pystyn kertomaan heille kuten aikuisille kerrotaan. Tyttäreni on vielä kuitenkin melko tavalla vastaan tätä uutta aloitusta Ollin kanssa. Hänellä on omat periaatteensa, eikä hän heti usko, että tämä tulisi toimimaan. No, hän saattaa olla oikeassa tai väärässä. Kunnioitan tyttäreni mielipidettä siitä huolimatta, tapahtui mitä tahansa. Hänellä on oikeus ajatuksiinsa, hän on nähnyt liian paljon huonoja hetkiä minun elämässäni, mutta hän tietenkin voisi myös muistella hyviä hetkiänikin. Onhan niitäkin ollut. 

Poikani suhtautuu ehkä avoimemmin asiaan. Toisaalta hän asuu kuitenkin lähempänä minua ja hänellä on mahdollisuus käydä useammin kotona. Ja minulla hänen luonaan. Mutta eteenpäin mennään, ei ehkä kovin vauhdikkaasti, mutta kyllä hitaammallakin vaihteella pääsee. Tästä nyt tällainen asiallinen jaarittelu, toivottavasti seuraava tehtävä olisi aivan toisenlainen. Kohta se nähdään.

Päivä 57

Älä masennu
 

Perheestä on paljon iloa, mutta eivätkö perheenjäsenten huolet masenna helposti sinuakin? On hankalaa olla vaikuttumatta rakkaiden ihmisten tunteista, mutta älä anna heidän huonojen päiviensä pilata omiasi.

Muista sen sijaan, että elämä on ilojen ja surujen vuoristorata, niin sinulla kuin heilläkin. Et voi saada toisia unohtamaan murheitaan taikaiskusta, mutta voit antaa heidän tietää, että olet heidän tukenaan ja että rakastat heitä. Muista tämä ja iloitse siitä, että voit auttaa myötätunnollasi.

Voi hyvä luoja, tällainen tehtävä! En siis todellakaan edelleenkään lue seuraavaa tehtävää ennenkuin olen purkanut edellisen. Aivan kuin olisin jo tähän tehtävään antanut osittaisen vastauksen edellisen tehtävän kirjoituksessani. Tai ainakin aloittanut jollain tasolla. Näihin ns perheenjäsenten murheisiin olen tässä jo joutunut mukaan. Sepon sairaus, Ollin murheet, ja monta muuta juttua, joista siis voin kertoa kokonaisuudessaan enemmän, kunhan tätä mietiskelen tykönäni.

Tehtävässä jo kerroin mitkä ovat lempikukkiani. Kerroin myös kukkatehtävän liittyvän erääseen tällä hetkellä menossa olevaan asiaan. Tämä asia on se näytelmä, jossa olen mukana. Totean yhdessa repliikissä näin: "Jos saisimme vielä kukat kukkimaan ja perhoset lentelemään, olisin onnellinen. Vähän romantiikkaa katsos."  Näytelmässä esitän leskirouvaa, jolla on kosija. Kosija vaan ei ymmärrä mitään romantiikasta. Mutta roolihahmoni on aivan innoissaan uudesta liitosta, ja yrittää saada miestä tajuamaan jotain naisen logiikasta. 

Jossain vaiheessa näytelmää minä kahden tyttäreni kanssa taistelen nimettömän kukkakimpun vuoksi, että kenelle meistä kolmesta se oikein kuuluu. Lopulta paljastuu, että se kuuluu kolmannelle tyttärelleni, jolle ei pitäisi kenenkään lähettää kukkia, koska ei sillä ole miestäkään. Näytelmä on muunnelma elokuvasta "Ruma Elsa". Meidän ohjaajamme on sovittanyt sen näytelmäksi ja muuttanut paljon alkuperäisestä elokuvasta näyttämölle sopivaksi. Elokuvan perusjuoni on kyllä tietenkin pysynyt samana. Jo aiemmin olen kirjoittanut, että vähän vahingossa jouduin tähän juttuun. Äitini piti alunperin olla tämä näytelmän äiti. Hän on jo nuoresta pitäen ollut mukana näytelmissä, mutta nyt kuulemma on tämä elämänosio täynnä, eikä hän enää halunnut olla mukana. Ja minua ehdotettiin mukaan. En niin kovasti innoissani ollut lähtemässä, mutta lupauduin, ellei ketään muuta löydy rooliin. Lähdin mukaan vasta marraskuun aikana, muut olivat olleet jo syyskuusta lähtien harjoitelleet. Että minulla on kova työ saada ote tähän, ja kai tää jotenkin menee. 

Ensi-ilta on jo 4.2. Koko näytelmä alkaa siten, että olen ihan yksin ensin lavalla, ennenkuin muita tulee vähitellen esiin. Noin puoli tuntia on minun ja muutaman muun roolihahmon varassa. Minä tavallaan esittelen tämän Ruman Elsan, joten siten tärkeä rooli. Kun saadaan alku ohi, niin olen vasta toisen puoliajan jälkeen melko loppuvaiheessa uudelleen näyttämöllä. Näytelmä kestää siis noin kaksi tuntia yhteensä, ehkä vähän enemmän. Repliikit välillä aivan hukassa. Pelottaa miten osaan ulkoa tositilanteessa ne. Joskus aivan nuorena olen ollut mukana yhdessä näytelmässä, joten tätä kokemusta ei minulla juurikaan ole. Välillä on jo kaduttanutkin, että menin mukaan. Virpi-ystäväni on myös mukana, ja hän oli yksi niistä, joka minua houkutteli. Virpi sanoo, että kun kerran on mukana jossain näytelmässä, asiaan jää koukkuun, ja sitten sitä ollaan mukana jokaisessa näytelmässä. Hän on itse ollut mukana monta kertaa. Ja jäänyt kuulemma koukkuun. Minua ei ainakaan vielä ole yhtään koukuttanut, toivon hartaasti vain, että saisin edes tämän vedettyä läpi kunnolla.

Roolihahmoni mielialat ovat hyvin ailahtelevia, ihan niinkuin minulla itsellänikin normaalisti. Välillä pitää olla siellä ihanassa euforiassa, kukkien tuoksussa ja perhosten lennellessä, yhtäkkiä aivan romuna, kun kosijani ei osaa rakkauden kieltä ja päästelee suustaan sammakoita. Huh. 

Mutta vähän muutakin. Seppo on joutunut terveyskeskukseen ja on todella huonossa kunnossa, pahinta pelätään vaikka kukaan ei sitä ääneen sanokaan. Sunnuntaina on tilattu ambulanssi hänelle, olen muina päivinä paitsi eilen keskiviikkona ollut hänen luonaan. Syöttänyt häntä, hän yrittää kyllä itse, mutta ei suju, eikä hän kehtaa pyytää hoitajien apua, joten jos satun ruoka-aikaan, ja tahallani yritänkin ajoittaa niin, syötän hänet. Hänelle oli sattunut vahinko yhtenä päivänä, ja vaihdoin koko miehen uusiin vaatteisiin ja kaikki lakanat. Ei hyvältä näytä. Poikani sanoi, että on ihme että näki vielä tämän vuoden ja hän on aivan oikeassa siinä. En tiedä millä ihmeellä Seppo on sinnitellyt näinkin kauan. Vaikka eihän monikaan halua ehdoin tahdoin kuolla. Ei vaikka kuinka olisi sairas, aina pitää olla pieni toivonvire. Menen taas tänään hänen luokseen. Minulla alkaa taas torstaisin ikonimaalaus kansalaisopistossa. Sitä ennen aion viettää pari tuntia Sepon kanssa.

Ollin kanssa meillä menee hyvin, vaikka välissä on yli kolme vuotta, tuntuu kuin olisi ollut vain kolme päivää. Kaikki jatkuu aivan entiseen malliin, paitsi että alkoholi on jäänyt pois. Suuresta rakkauden euforiasta en voi puhua, en tiedä mikä on tämä tunne, jota tunnen Ollia kohtaan. Kai se on jotain kiintymystä, joka on tullut niiden vuosien aikana kun olimme yhdessä, olihan niitä vuosia sentään yhdeksän silloin aikoinaan. Pitkä historia takana, jopa yhteistä lasta myöten. Ja tämän lapsen kuolema on myös yksi asia, jota kukaan muu ei voisikaan ymmärtää, se koskettaa meitä molempia yhtä paljon. Ja on varmasti asia joka myös pitää toistemme lähellä. Elämä on tasoittunut paljon syksyn kaaoksesta. Onhan tässä kuitenkin lievää ristiriitaa edelleenkin, koska Seppo on mukana elämässäni, vielä. Olli hyväksyy asian, mutta tietenkin hänellä on epävarmuus, että kummanko kanssa olen. Tunnen olevani Ollin kanssa, mutta en halua jättää Seppoa yksin enää tässä vaiheessa, kun aika alkaa olla vähissä hänellä. Olen sanonut Ollille, että hänen kanssaan olen. Mutta onhan tämä vaikeaa, meille kaikille.

"Asioilla on kuitenkin aina taipumus järjestyä, tavalla tai toisella, ja jos ei toisella niin sitten kolmannella"

Päivä 56

Muista kukan tuoksu!

Uppoudu antaumuksella kukkakimpun tai yhden kukan tuoksuun.Kukkien tuoksu tallentuu aivoihisi niin monimuotoisena, että voit palata siihen muistisi kautta aina kun haluat.

Mieti haistelevasi ruusua. Keskity ajatukseen. Eikö tuoksu olekin huumaava! Jotkut pitävät liljojen tuoksusta, entä sinä? Mikä on lempituoksusi? Nauti ja koe todellista iloa.

Sattuipas taasen sopiva tehtävä. Vaikka onkin keskitalvi, niin tämä kukantuoksu ja kukat ovat yksi keskeinen osa-alue eräässä tapahtumassa, jota olen tässä tekemässä. Vaikka ei aivan konkreettisesti vaan lähinnä ajatuksen tasolla.

Itse en pidä ruusuista tai liljoista, joista tehtävässä kerrotaan, ehkä niiden liiankin voimakas tuoksu vaikuttaa minuun negatiivisesti. Omat lempikukkani ovat neilikat, tulppaanit ja gerberat. Niissä ei ole voimakasta tuoksua, mutta jotain muuta niissä näen. Neilikat ovat jotenkin herkkiä ja tunteellisia, tulppaanit sitkeitä ja ryhdikkäitä, gerberat uljaita ja kuitenkin niin heikkoja. Gerberan varsihan suojataan ohuella muoviputkella, ettei iso ja muhkea kukka katkaise hentoa vartta. Ehkä nuo kukat kertovat minun luonteestani ja persoonastani.

Siitä on näköjään melkoisesti aikaa kun olen viimeksi kirjoittanut. En vain ole jaksanut/viitsinyt/ehtinyt?/ tai jotain muuta.

Itsekään en ymmärrä mikä on. Masennus on ollut karmaiseva kokemus, ja siitä itsensä irti repiminen on ollut tuskaisa matka. Mutta parempaan ollaan menossa jo kovasti. Joulukuu meni oikeastaan kokonaisuudessaan jonkin asteissa horroksessa. Olin kuin robotti. Mietin entistä suhdettani Seppoon, mikä se on nyt ja mitä teen suhteen kanssa. Olemme päätyneet Sepon kanssa olemaan ystäviä, käyn vähintään kerran viikossa hänen luonaan. Edelleenkin hän haluaa minut suihkukaverikseen, no minä teen sen. Minä teen sen ajan kanssa, kodinhoitajat tekevät sen nopeasti ja sen kummempia ajattelematta. Sepolle tuo hetki on tärkeä, juttelemme, odotan kun hän haluaa vain nauttia lämpimän veden alla. Käytän aikaa juuri sen verran kun Seppo sitä tarvitsee. Pesun jälkeen puen hänet lämpimään kylpytakkiin ja hän lepää sen ajan kun siistin kylpyhuoneen. Puen hänet kaikessa rauhassa, rasvaan sitä ennen kuivan ihon. Seppo tarvitsee näitä hetkiä. Yleensä teen vielä ruuan hänelle, vähän siivoilen ja tiskaan, ja mitä muuta pientä tarvitaan. Saatan mennä vierelle ja pidän häntä lähelläni. Seppo on minulle tärkeä ihminen. Hänen vointinsa kuitenkin vain menee huonommaksi. Aikaa hänellä ei ehkä ole paljon. Hän tarvitsee kuitenkin toisen ihmisen läheisyyttä ja hyväksyntää. Minä lupasin aikoinaan matkata loppuun saakka hänen kanssaan, enkä sitä lupausta aio pettää.

Siitä huolimatta minulla on toinen ihmissuhde, joka on aivan erilainen. Olemme päättäneet, tai oikeastaan minä olen päättänyt, aloittaa uudelleen exäni kanssa. Hänen käyttäytymisensä on muuttunut paljon. Ei hän persoonaltaan varsinaisesti ole muuttunut, perus-samanlainen hän on kuin ennenkin. Hän on kuitenkin huomattavasti huomaavaisempi ja rauhallisempi, lempeämpi kuin koskaan on ollutkaan. Ehkä hän on aina ollut sellainen, se olemus on vain ollut taka-alalla, alkoholi ollut esteenä, tai mikä lie. Hän on kertonut elämästään näiden kolmen vuoden aikana, mitkä olemme olleet erossa. Samoin minä, olemme molemmat kokeneet paljon, saaneet kovia iskuja ja pettymyksiä, mutta myös oppineet aivan toisenlaista elämää. Ettei kaikki olekaan niin itsestäänselvää. Jokaisen haluamansa asian eteen on tehtävä töitä. Mikään ei tule vain jostain.

Nämä molemmat miehet tietävät toisistaan, hyväksyvät tilanteen. He ovat tunteneet aikoinaan toisensa kauan, jo ennenkuin olen kummankaan elämään tullut mukaan. Silloin olen ollut poissa koko tästä pitäjästä. Ollut naimisissa ja synnyttänyt lapseni. Kuulostaa varmaan kornilta, että pidän kahta miestä tällä hetkellä, tiedän saavani varmasti hyvinkin kielteisiä tai negatiivisia kommentteja. Mutta nämä henkilöt saavat minut puolestani ajatella ihan mitä lystäävät. Enhän edes kerrro näitä juttuja heidän vuokseen, en kenenkään vuoksi. Tilanteeni nyt vain on tämä.

Nyt kun olemme saaneet asiat sujumaan tällä tavalla, ei minun tarvitse enää olla niin sairas. Olen vähitellen pääsemässä masennuksestani ja terapiat auttavat lisää. Elämä menee omaa rataansa, olen sinut itseni kanssa suurimman osan ajasta. Välillä tulee epätoivon hetkiä edelleenkin. Apu näihin hetkiin tulee kuitenkin ihmiseltä, jota aikoinaan en välillä voinut sietää. Ollilta, exältä siis. Kunhan saan itseäni vielä vähän aikaa koota itseäni, jatkan blogini päivitystä entiseen tapaan.

Kissat periaatteessa tietävät, etteivät saisi olla keittiön ruokapöydällä. Varsinkin Juicella on paha tapa käydä tarkistamassa, löytyykö syötävää. Jekku-Krau kuitenkin osaa olla nätisti pöydällä. Olin unohtanut jonkin laatikon pöydälle ja Jekku on onnessaan kaikista laatikoista. Se löysi laatikon pöydältä ja siitähän olikin kiva katsella ulos. En vain ehtinyt kuvata ulos katselua, mutta seuraavanlaisen sarjan sain napattua.

"Joo joo, mä olin juuri poistumassa tästä. Tuostako mä hyppään."

"Ei siellä ulkona mitään mielenkiintoista ollutkaan, että tätä mieltä olen näkymästä."

"Mutta jos mä sittenkin saisin edes vähän istuskella tässä, lupaan että pysyn vain laatikossa, saanko pliis." Jekku palasi useasti laatikkoon ja katseli ulos. Se vain hämääntyi joka kerta kun yritin kuvata sitä ulos katselua.

Päivä 55

Vaihda aihetta

Huomaatko usein hermoilevasi asiasta, johon et voi vaikuttaa? Et voi muuttaa asioita, joissa et itse ole osallinen.

Rauhoitu vakuuttamalla itsellesi, ettei kyseinen asia ole sen hetken huoli ja ettei se vaadi puuttumista. Siirrä ajatuksesi johonkin itseäsi koskevaan asiaan ja mieti jotain, josta olet iloinen tai kiitollinen. Ihminen on, mitä ajattelee,  joten ajattelemalla positiivisesti tuntee itsensä onnellisemmaksi.

Niinpä, monesti sitä murehtii asioita, joihin ei voi vaikuttaa, vaikka haluaisi. On siis vaikeaa muuttaa aihetta ja ainakin murheen ollessa läsnä, miettiä asioita positiivisesti. Varsinkin jos ikäviä asioita on tapahtunut enemmän kuin tarpeeksi yhdelle kertaa kestää. Itse olen tämän asian kanssa joutunut painimaan tämän syksyn aikana. Kun tulee ikävyyksiä, surua ja  murhetta, eikä välillä tapahdu hyviä asioita, on niitä hyviä asioita lähes tulkoon mahdoton löytää.

Tai ainakin nähdä ne pienet hyvät asiat kaiken kaaoksen keskeltä. Pitäisi oppia olemaan murehtimatta, mutta miten, siinäpä kysymys.

Tämä on asia, mitä ihmiset pitävät itsestäänselvyytenä. On kuitenkin maita, joissa se asia ei ole näin. Me näissä ns. hyvinvointimaissa emme osaa sitä  kuvitella. En oikein osaa tähän asiaan muutakaan, enkä aio mitään tarinaa tästä kehitellä. Joten totean vain, pitäisi todella muistaa olla kiitollinen vedestä, josta saamme nauttia, sekä kylmänä että kuumana.

Päivä 54

Ole kiitollinen vedestä

Nauti sinäkin vedestä kuten virtahepo! Juokseva vesi on yksi tärkeimmistä mukavuuksistamme, älä siis ota sitä itsestäänselvyytenä, vaan ole siitä kiitollinen joka päivä.

Nauti valuvasta vedestä ihollasi niin kuin olisit löytänyt keitaan keskeltä autiomaata. Pidä aina mielessäsi, miten ylellistä juokseva vesi on.

VÄLITÖNTÄ ILOA

ONNI VEDESTÄ

Pestessäsi käsiäsi nauti virtaavan veden tunteesta ja muista, kuinka etuoikeutettuja olemme.

Jopas sattui, että juuri edellisessä kirjoituksessa vertasin masennustani veteen, eli padon murtumiseen. Tiedä sitten, mutta itkukin tuottaa vettä, suolaista kylläkin ja silmistä, mutta vettä kuitenkin. Ehkä itkeminenkin kuuluu ihmisen etuoikeuksiin, eläin ei voi edes kärsiessään itkeä. Ainakaan sitä ei näy, vaikka tunne olisikin sillä sama.

Olen niin masentunut, etteivät enää edes neljä kissaani pysty auttamaan minua. Aivan kuin ne muka jotain tajuaisivat mielentiloistani. Kai ne sitten tajuaakin. Jopa Krau-Kuningas-Jekku, on alkanut tulla silitettäväksi, mitä se ei normaalisti koskaan tee. Lissu-Kissu tulee usein viereen ja nostaa etukäpälät reidelle, että silitä mua, hyppää syliin, sille se on täysin normaalia. Elvis tulee sohvalle koko lähes seitsemän kilon painollaan mun mahan päälle ja pyörii siinä, kunnes löytää sopivan asennon. Varsinkin jos satun joskus harvoin katsomaan televisioita, niin sen täytyy tulla siihen ja pää sellaiseen kohtaan, etten enää televisioon näe. Juice on aina ollut sylikissa ja silitystä vailla, jäihän se orvoksi kolmeviikkoisena, jolloin lääkeruiskun avulla ruokin sitä parin-kolmen tunnin välein aluksi. Nyt sillä on paha silmätulehdus, ja paketoin sen samanlaiseen kapaloon kuin pienenä antaakseni sille lääkkeet. Pienenä paketoin sen vain vanhaan sideharsovaippaan, nyt pitää käyttää kylpypyyhettä. Muuten en saa tabletinpalasta sen kitaan ja silmätippoja silmiin. Kun olen ne toimenpiteet tehnyt, se jää pakettiinsa hetkeksi köllöttämään ja nojaa minuun, silittelen sen päätä. Kun se alkaa liikkua päästän sen pois paketista. Nyt ei Juice kovin mielellään tule sisälle, kun tämä lääkitys on pitänyt alkaa. Vain kaksi kertaa päivässä, mutta silti. Aluksi se rimpuili kovasti vastaan, ja siksi aloin paketoimaan sitä. Nyt kun Juice näkee minun ottavan esille saman keltaisen pyyhkeen, se oikein tuntuu alistuvan, että joko taas. Tulehdus ei silti vaan meinaa antaa periksi ja lääkitys loppuu kohta, ja se on kaiken lisäksi molemmissa silmissä.

Mutta Krau teki tänään yllätyksen, tuli viereen kuten viime aikoina useinkin on tehnyt. Taputin reittäni ja puhelin, että nosta tassut tähän, ja aivan kuin se tajunnut mitä tarkoitin se teki sen. Helpompi silittää kun pää on korkeammalla. Se teki sen itse asiassa useamman kerran peräkkäin. Ja kissa on jo kymmenen vanha, että kyllä vanhakin kissa uusia temppuja oppii. Elvis on se kissa, joka saattaa olla monta päivää peräkkäin pois kotoa, tällä viikolla sitä ei paljon ole näkynyt, vaan eilen poikani tuli käymään. Hänhän ei kissoistani  välitä, mutta Elvis on kaikki kaikessa. Jostain kumman kolosta Elvis tuli heti esille, kun Miika tuli käymään. Lissusta Miika sanoi, että ruma kissa, vaikka on lähes kopio Elviksestä väreiltään ja kuvioltaan, sanoinkin siitä, että sehän on kuin Elvis, miten se voi olla ruma. Miika vastasi: Sillä on häntä! Aivan, Elvis on todella ainut kissa meillä, jolla ei ole häntää, ja se tekee siitä erikoisen. Ja luonteeltaan se on aivan erilainen, rauhallisempi ja hitaampi kuin muut. Ja sillä ei ole naukua. Manxeilla on äänihuulet surkastuneet ja niillä ei juurikaan ole ääntä. Elviskin vain lähinnä vingahtaa kun yrittää naukua. Sillä on kuitenkin muita keinoja vastineeksi. Jos sen pitää päästä ulos yöllä, se ei tule sänkyyn kävelemään päälle eikä tosiaan ääntele, se etsii mitä tahansa rapisevaa tai kolisevaa, jota sitten rapisuttaa ja siirtelee nin kauan, kunnes joku herää avaamaan oven.

Lissu tulee heti sänkyyn viereen tai minun päälle nukkumaan, kun itse menen sänkyyn. Jekku ei tule koskaan. Elvis satunnaisesti, Juice tulee melko usein, mutta on tosiaan pysytellyt viime aikoina sisätiloista pois. Menee mieluummin kylmällä ullakolle ja yrittää salaa käydä syömässä, etten taas paketoisi sitä.  Kyllä ne niin kaikki erilaisia ovat. Ja minulla on ollut monta, monta, monta kissaa koko elämäni ajan. Voisin niistäkin kertoa vaikka mitä tarinoita, mutta jos jätetään edesmenneet nyt rauhaan.

Minulla on tosiaan paha nyt paha masennus, en tiedä itsekään mistä lähtien tätä masennusta oikein on ollut. Ilmeisesti jo jonkin aikaa pienessä määrin, on kertynyt asioita asioiden jälkeen  vähitellen. Aivan kuin patoallas olisi vähitellen täyttynyt ja itse patoon paineen alla tullut halkeamia. Sepon lähtö oli hetki, jolloin tuo pato murtui lopullisesti. Vertaan tätä masennusta patoaltaaseen ja patoon sen vuoksi, että tähän masennukseen tuntuu kuuluvan äkkinäisiä, yllättäviä itkukohtauksia, sellaisista asioista, joista ei normaalisti aiheudu välttämättä mitään erityistä reaktiota. Tänään jollain tavalla korjattu pato halkesi joulukortista, jossa luki " Iloista Joulua". Joka oli postilaatikossa kymmenen mainoslehden mukana. Muuta ei ollutkaan, mainoksia ja yksi joulukortti. Ja sen vuoksi itkin vaikka kuinka kauan. Minun jouluni ei ainakaan tässä vaiheessa vaikuta mitenkään iloiselta. Anu-tytär ei pääse jouluksi kotiin, poikaa tuskin näkee sen enempää. Sepon luona tuskin olen, käyn varmaankin, hän ei aio edes kenenkään omista lapsistaan luokse mennä, vaikka on pyydetty. Minulle ei siis taida jäädä kuin kaksi vaihtoehtoa, joko yksin tai sitten "Laastarin" kanssa.

Koko ajan mukana on kuitenkin tämä raskas olo, joka on välillä musta möykky ja välillä tyhjä reikä. Olen kauan aikaa sitten kokenut masennuksen pahimmillaan, ja nyt se on taas täällä. Osaan onneksi järkeistää edes välillä tätä olotilaa, olen osannut hakeutua ammattilaisten puheille, mutta silti. Pohjasyy on hukassa, miksi se on taas täällä. Ja miten sen saisi pois. Ennen kaikkea, miten tämän saa pois, viimeksi se kesti kauan. Mutta loppui kuitenkin. Mutta kun tiedän missä järjestyksessä tämä menee, se tekee tästä jotenkin vaikeamman, ensimmäisellä kerralla en tiennyt ja silloin oli suuri helpotus, kun koin "parannuksen". Nyt odotan vain sitä "parannusta", vaikka tiedän siihen menevän ehkä paljonkin aikaa. Toivottavasti ei mene kauan, etukäteen sitä ei voi kuitenkaan tietää.

Luultavasti joku vetää taas tästä herneet nenään, ja luulee minun kalastelevan sääliä ja surkuttelua. Sitä en todellakaan tee, tämä kirjoittaminen on minulle osa omaa terapointiani ja pohdintaa, jota kenenkään ei tarvitse edes lukea, jos ei halua. Olen joihinkin teksteihini oikein pyytänyt kommentteja, kertomaan tarinoita tai muuta, niihin ei kuitenkaan kommentoida.Vaan tietenkin juuri näihin minun valituksiini. En toki kiellä kommentoimasta, itsekin teen niin joillekin. Mutta mitään en ole pyytämässä keneltäkään tahallisesti. Kun näen oman kirjoitukseni, näen sen tavallaan ulkopuolelta, ja osaan jotenkin analysoida kirjoittamaani asiaa eri tavalla. Varsinkin vanhat kirjoitukset tuovat uutta näkökulmaa johonkin sen hetkiseen asiaan. Tai jotain.

Nyt pötkötän pian sohvalla ja odotan kuka kissoista tulee ensimmäisenä samalle sohvalle. Toinen koiristani on muuten omatoimisesti muuttanut naapuriin, ei ole perjantain jälkeen kotona käynyt. Hilima asuu nyt naapurin muorin luona, näköjään. Vaikka mummo kuinka tyrkkii sitä kotiin lähtemään, niin eipä tuo ole kotiin tullut. Olen kyllä ostanut sinne koirannappuloita, joten onko Hilima siitä päätellyt, että hän asuu nyt sitten täällä. No, tuskin, mutta kun ei muoria kerran haittaa koiran siellä oleminen, niin olkoon.

Kuudesaisti | 16.12.2011 15:39
Huolettaako sinua terveydentilasi, uuvahtanut luovuutesi tai rakkaittesi hyvinvointi? Testaa Helmen testillä, millainen enkeli voisi opastaa juuri sinua.
Enkeleiden johdossa kerrotaan olevan seitsemän mahtavaa arkkienkeliä, joilla on omat erikoisalueensa. Arkkienkeleiltä voi pyytää apua ja opastusta eri elämäntilanteissa. Mikä enkeli sinua voisi johdattaa?
Voit palata tämän testin pariin eri elämäntilanteissa, eri tunnetiloissa – aina kun kaipaat opastusta.

   Samuel

Nimen merkitys: "Hän, joka näkee Jumalan"

Toimialue: Rakkaus, myötätunto, luovuus.

Arkkienkeli Samuel toimii pyyteettömän rakkauden välittäjänä, hän opastaa ilmaisemaan rakkautta luovuuden välityksellä. Samuel avaa sydänenergiaa ja tuo valoa taiteilijoille sekä kaikille, jotka haluavat tehdä työtä sydämestään. Hän auttaa luopumaan kaunasta ja antamaan anteeksi. Samuelin rakkauden enkelit lohduttavat sydänsuruissa ja auttavat vapautumaan negatiivisista tunteista. Se auttaa myös löytämään kadonneita esineitä.

Saatat olla oikeassa, mutta silti kannattaa miettiä miten asian ilmaisee, lue vaan blogiani, saatat olla hyvinkin mielenkiintoinen persoona. En siis varsinaisesti vetänyt hernettä nenään, vaan ehkä lähinnä, tuo ilmaisutapasi oli sopimaton tilanteeseen. Voimia on kuten, varmaan huomasit lukiessasi kirjoitustani, jos ei olisi, en olis pystynyt sillä tavalla kirjoittamaan. Minä ilmaisin mielipiteeni kommentistasi julkisesti. Ja sinun on myös vastattava seurauksista, joita kommentit aiheuttavat, mikäli blogia olet vasta suunittelemassa.

Minä vastaan samaan tyyliin ikäville kommenteille myös ystävilleni, jotka siitä huolimatta pysyvät ystävinäni, koska en jää selän takana puhumaan vaan pläjäytän mielipiteeni tässä-juuri-nyt-ja-otan-vastaan-mitä-siitä-seuraa - tyyliin. Parhaimmat ystäväni ovat niitä, joiden kanssa olemme eniten mielipiteistämme taistelleet ja pitäneet omastamme kiinni, mutta perustellen myös miksi olemme sitä mieltä. Susiemo ei voi luonnolleen mitään. Jos muuttuisin araksi pupujussiksi, olisin hetkessä raadeltu. Suden elämä on vaikeaa, ja vainottuna se on vaarallinen, mutta jos ymmärrät Suden reviiritietouden, ryhmähengen, ja muut Susien organisoituun laumaelämään liittyvät asiat, tiedät paljon. Suosittelen kirjaa: "Veljemme susi. Unohdettu lupaus. Kirjoittanut Jim Brandenburg.

Kiitos, että vastasit kirjoitukseeni. Odotinkin sitä. Oikeasti.

Päivä 53

Silitä kissaa

Kissan turkki ja lämpö tuntuvat käsissäsi rauhoittavalta, ja on mukavaa nähdä kissan nauttivan saamastaan huomiosta. Molemmin puolisen kiintymyksen tunteminen kissan kanssa on erittäin miellyttävää. Nauti!

VÄLITÖNTÖTÄ ILOA
Kissan silittäminen on sekä terveellistä että miellyttävää. Sen kehräys luo rauhoittavan tunteen ja sen tyytyväisyys tarttuu silittäjään.
 

Tämän tehtävän ei luulisi tuottavan tuskaa! Minulla on neljä Kissaa, joten silitettäviä riittää. Kissoja inhoavalle tämä ei taida sopia, mutta hehän voivat kokeilla koiranrapsutusta. Vaikka minun voimaeläimeni on Susi, silti Kissa on minulle kaikki kaikessa. Ilman Kissaa en osaisi olla, ainakin yksi täytyy olla. Toivottavasti kirjoituksen pituus ei tuota tuskaa, voisin kirjoittaa Kissoista vaikka kokonaisen romaanin!